Talo on tyhjä. Olen asunut viimeksi yksin neljä vuotta sitten. Aluksi hieman jännitti miten taas tottuisin tähän? Itseasiassa tätä kysymystä ei tarvinnut jäädä pohtimaan, sillä huomasin kuinka rauhalliseksi mieleni ja kehoni menivät talon hiljennettyä. Yksin on erilaista. Koneiston pystyy kytkemään helpommin siihen tilaan, johon se kullakin hetkellä haluaa luonnollisesti pyrkiä. Se on tärkeää aikaa ja ymmärrän vasta nyt, kuinka vähän olen sitä aikaa saanut viimeisen vuoden aikana. Tämä vuosi on todella ollut täynnä ihan kaikkea!
Olin kovin tottunut omaan aikaani, mutta nyt viimeisen vuoden talossa on aina ollut joku ystävistäni. Vaikka tuo olikin hyvin ainutlaatuista, opettavaista ja hauskaa aikaa, oli se myös omalla tavallaan rankkaakin. Voimattomuuteni huomaan vasta nyt konkreettisesti. En tunnista stressiä itsessäni, mutta se ei estä kehoani reagoimasta siihen. Siedän stressiä hyvin, enkä monesti edes havaitse tasaisesti stressaavampaa aikajaksoa, kunnes se sitten loppuu.
Vaikka olen löytänyt taas sen kaipaamani sisäisen zen-tilani, kaipaan nyt enemmän sitä saliseuraa ja iltateeläisiä. Yksinolo on välttämätöntä ja tarpeellista, mutta tarvitsemme silti laadukkaita ihmissuhteita ja virikkeitä ympärillemme. Meillä jokaisella on oma kiintiömme tälle kaikelle ja sitä tulisi itse kunkin kunnioittaa.
On outoa, kun aamuisin ei tarvitse enää miettiä pitääkö sitä liikaa ääntä keittiössä. Kengätkin voi jättää eteiseen pitkän päivän päätteeksi jos siltä tuntuu. Ei tarvitse ajatella hetkeen mitään tai ketään. Yksin olemisessa on ehdottomasti hyviä puolia ja niitä aion nyt vaalia.
Tänään aion lusikoida Lohiloa ja nukahtaa Orange is the new blackin tainnuttamana sohvalle – ihan vaan koska voin. Huomenna sitten vastapainoksi ystäviä ja sosialisointia Kotkan suunnalla. Mitä teillä on viikonloppuna suunnitelmissa? Nauttikaa <3 -E