Kun ostimme uuden asuntomme, oli ajatuksena todella vain maalata muutama seinä. Noh, arvaatte varmaan jo kuinka tuossa sitten oikeasti kävi? Kun vanhasta talosta uusii jotakin, joutuu uusimaan samasta tilasta aika paljon muutakin, sillä viereinen vaalea sävy näyttääkin jo ihan kulahtaneelta uuden pinnan vieressä. Remontoitiin kuuluu myös aina vakiona muutama yllätys, johon ei ole osannut laskea …
Helsingin asunnon TOP 3
*Kaupallinen yhteistyö Lumo-kodit Kalasataman asuntoomme on aina ihana palata. Nyt voisi sanoa, että asumme landella ja kaupungissa. Kaksi vastakohtaa kohtaavat toisensa ja molemmissa on omat ihanuudet. Helsingin Lumo-koti on todellinen tuulahdus city-elämää, joka tarjoaa kuitenkin myös ihanasti rauhaa ja omaa tilaa, mikäli sitä sattuu kaipaamaan. Ykköskerroksen asunto on todella rauhallinen, mutta kun kolme asunnon ranskalaista …
Miksi meillä on kaksi kotia?
Olemme taas muuttamassa. Olen lähes koko elämäni muuttanut, joten muutto on minulle aina positiivinen juttu! Jotain uutta ja ihanaa. Monelle se edustaa myös uuden alkua, tai hyvän jatkumoa. Tämä ajanjakso on ollut hyvin kummallinen ja tuonut ainakin meitä pariskuntana lähemmäs toisiamme. On ollut enemmän aikaa asioille ja läsnäololle. Uuden asunnon hankimme jo alkuvuodesta, mutta muutto …
Päiväni murmelina
*Kaupallinen yhteistyö; Lumo-kodit Vallitsevasta tilanteesta johtuen koti on nyt ”place to be” ja siksi kodin merkitys on entistäkin suurempi. En usko että olen ainoa, joka panostaa kodin siivoukseen, kaappien järjestelyyn ja sisustukseen. Pakko myöntää, että olen aika tyytyväinen siitä, että ehdin saada Helsingin Lumo-vuokrakotimme valmiiksi ja saan ihailla rauhoittavaa merimaisemaa omalta kotisohvaltani. Koti on muuttunut …
Uusi kaupunkikoti ihastuttaa
*Kaupallinen yhteistyö; Lumo-kodit Olen haaveillut Helsingin kakkosasunnosta jo siitä lähtien, kun muutin Turkuun. Ajattelin kuitenkin, että kaikki aikanaan. Tämän haaveeni pystyi löytämään myös aarrekartoista, joita ehdin raapustella kahden vuoden aikana muutamia. Nyt kaivaessani niitä esiin tein iloisen huomion! Meri, kaksi kotia ja luonto löytyvät näistä jokaisesta. Nyt ne ovat myös totta <3 Tällä hetkellä ihailenkin …