arki Asuminen Blogi hyvinvointi koti ja sisustus

Helsingin asunnon TOP 3

*Kaupallinen yhteistyö Lumo-kodit

Kalasataman asuntoomme on aina ihana palata. Nyt voisi sanoa, että asumme landella ja kaupungissa. Kaksi vastakohtaa kohtaavat toisensa ja molemmissa on omat ihanuudet. Helsingin Lumo-koti on todellinen tuulahdus city-elämää, joka tarjoaa kuitenkin myös ihanasti rauhaa ja omaa tilaa, mikäli sitä sattuu kaipaamaan. Ykköskerroksen asunto on todella rauhallinen, mutta kun kolme asunnon ranskalaista parveketta avaa tästä 50 neliöstä, tuntuu kuin olisi ulkomailla. Kesän lämpö työntyy sisään. Ihmisiä istuskelee piknikillä vastapäisellä kalliolla, vesi kimmaltaa ja veneitä ajaa ohi. Kaupungin äänet ovat näin kesäisin todella tervetulleita! Se on myös hassua, kuinka se jotenkin rauhoittaa ja luo kotoisaa tunnelmaa vain lisää. Kaupunkikodin kanssa on ollut kyllä todella huoletonta, sillä Lumo-kodissa asumisesta on tehty todella mutkatonta. Kaikki toimii, vaikka itse ei olisikaan paikalla. Lumolaisen palveluiden läheisyys on ehdottomasti yksi suurimmista plussista ja sijainti ei voisi täydellisempi olla. Meillä oli nyt aivan liian pitkä pätkä Turussa, sillä muuttopuuhat ovat vaatineet kaiken ajan. Nyt tuntuukin niin mahtavalta olla taas täällä Helsingissä!

KESÄN TOP 3

  • Uimaranta. Mustikkamaan uimaranta on aivan kivenheiton päässä. Sinne voi mennä rauhalliselle iltauinnille, tai nauttimaan auringosta keskellä päivää. Ihaninta on, kun voi valita myös rauhallisemman paikan halutessaan, sillä uintispotteja on runsaasti. Alue on myös täydellinen piknik-retkille! Meillä onkin tulossa tyttöjen kanssa Helsinki-päivä, jolloin vietämme näissä maisemissa kiireettömän brunssin<3
  • Lenkkipolku ja liikuntamahdollisuudet. Mustikkamaan lenkkipolkua on tullut kulutettua paljon. Myös tenniskentät ja koripallokentät on tulleet tutuiksi! Kesällä on parasta päästä treenaamaan ulkona. Nautin äärimmäisen paljon kaikesta puuhastelusta, sillä kylmä vuodenaika pakottaa pitkäksi aikaa sisätiloihin
  • Redin monipuoliset palvelut. Lähikauppa on muutaman askeleen päässä ja se tuntuu olevan aina auki. Redin monipuoliset palvelut ovat ehdottoman suuri plussa, koska kaikki asiat pystyy hoitamaan kätevästi siellä. Myös metron läheisyys on helpottanut Helsingissä liikkumista, sillä vaikka autolla usein tulemmekin, ei sen kanssa ole mitenkään kätevää liikkua koko päivää

Nyt tuntuu ihan luksukselta tilata ruokaa suoraan kotiovelle. Meidän landelle muutto on nimittäin tarkoittanut myös sitä, että ruoka tehdään aina itse. Ai vitsi tätä helppoutta oppii arvostamaan, kun se ei ole aina saatavilla. Myös Lumo-talon pesutupa kerää minulta paljon pisteitä, sillä tänne emme ole omaa pesukonetta edes hankkineet. Tämä puhtaasti siksi, että taloyhtiön pesutupa on niin loistava, että koneet pesevät ja kuivaavat pyykit yli puolet nopeammin mitä kotona.

Tämä on meille kyllä todella huoletonta kaupunkiasumista ja elämäntyylit poikkeavat toisistaan todella paljon. Asuntomme on todella viihtyisä ja sinne on kyllä aina ihana palata. Rakastan myös vaihtoehtoja, mitä tämä kaupunki tarjoaa. Hankin kotiimme myös kuukausittaisen siivoojan, joka takaa varmasti sen, että kaupunkikotikin on aina siisti kun sinne taas palaa<3 Varsinkin nyt isoksi kasvavan koiran kanssa siivoamisesta on tullut ihan jokapäiväistä, joten apukädet ovat todella tarpeen.

Jos huoleton, luotettava ja kotoisa asuminen on ajankohtaista, kannattaa kurkata millaisia ihanuuksia Lumo asuntovalikoimaan on taas ilmestynyt. Tämänkin asunnon sai vuokrattua kätevästi verkkokaupan kautta! Kannatta amyös katsoa, mitä kaikkia palveluita lumolaisena on mahdollisuus hyödyntää ja näin helpottaa omaa arkea.

Mitkä asiat on sulle tärkeitä vuokra-asunnon valinnassa?

Ps. kattokaa kuinka tää pieni karhu on kasvanut!

Love, Eevi