Halusin tehdä Teemulle yllätyksen. Sellaisen, joka kertoisi jotakin hänestä, minusta ja meistä. Elämästä. Mitä sinä hankkisit? Minä halusin tehdä jotakin hieman erilaista ja sain idean tauluseinästä. Halusin, että sitä katsellessa heräisi tunteita ja ajatuksia. Tauluseinä voi olla paljon muutakin kuin osa sisustusta ja visuaalista ilotulitusta. Se antaa iloa, jaksamista ja inspiraatiota arkeen. Aina kun näen …
Monta oikeaa
Harvalla meistä on elämänsä aikana vain yksi oikea. Niitä oikeita tulee ja menee, mutta joka kerta ajattelemme sen olevan siinä. Vai onko niin? Minusta tuntuu siltä, että se henkilö on siihen hetkeen juuri siinä hetkessä oikea. Kun vuosia kuluu, me muutumme elämän mukana. Siksi usein myös se meidän oikea muuttaa muotoaan. Minusta meidän ei pitäisi …
RAKKAUS
Elämäntilanteet muuttuvat usein silloin, kun sitä ei odota. Itse en edes halunnut parisuhdetta, tai hakenut sellaista. Elämä ei kuitenkaan paljon kysellyt, vaan se päätti vain viedä jalat altani. Aika pian oli selvää, ettei tätä tunnemyrskyä vastaan onnistuisi edes tämä tyttö taistelemaan vastaan. Elämä on yllätyksellistä niin hyvässä kuin pahassa. Ihastuminen ja rakastuminen ovat meistä kaikista …
KOSKA ON SOVELIASTA SINKKUILLA?
Olen elellyt tässä nyt hetken aikaa sinkkunaisen arkea ja tajunnut olevani todella huono sinkku. Ensinnäkin olen huomannut käyväni lähinnä ruokakaupassa, työtapaamisissa ja kuntosalilla. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että en ole juurikaan näköpiirissäni nähnyt edes miespuolisia yksilöitä. Mad Housessa (kotini) on valoillaan kuitenkin erittäin vahva akkavalta ja joskus tuntuu että korvistani pursuaa tyttöjen juttuja jopa …
IKIMUISTOISIA HETKIÄ
Elämämme on täynnä muistoja. Oletko koskaan miettinyt mitkä ovat sinun tähän astisen elämäsi ikimuistoisimmat hetkesi? Suosittelen vetäytymään tänään teekupin kanssa pehmeään sohvannurkkaan ja pohtimaan näitä. Ainakin itse huomasin listaavani paljon myös sellaisia asioita, joiden tunnelma tai itse hetki on haikea, raskas ja jopa surullinenkin. Kaikki rakkaimmat ja mieleenpainuvimmat hetket eivät ole ilon täyteisiä, joka kertoo …