Salilla treenit ovat alkaneet todella hyvällä fokuksella. Muutamat liikkeet ovat riittäneet siihen ultimaattisen mukavaan lihaspoltteluun ja lopulta myös lihasarkuuteen. Tämä viikko antoi paljon ajateltavaa omalle matkalleni, sillä olisihan se upeaa jos treenit sujuisi näin useamminkin. Tajusinkin että siihen pääsemiseksi tarvitaan myös tilaa pääkopalta. Aloinkin raivaamaan kalenteriani hieman tyhjemmäksi.
Jatkuvassa kiireessä treenaaminen syö treenin tehokkuutta, olen siitä ihan varma. Kun pään tulee olla koko ajan kiihdytystilassa, ei se jaksa toimia koko kapasiteetillaan. Silloin se hellittää tilanteissa, joissa sillä on edes pieni tilaisuus siihen. Valmentaminen vaatii minulta paljon, jolloin omaan treeniin ei helposti jää enää riittävästi paukkuja. En nimittäin koskaan halua antaa asiakkaalle puolittaista energiaani, vaan niille annetaan aina kaikki.
Nyt joudun rakentamaan omaa arkeani hieman uusiksi, jotta saan kaikki palaset omille paikoilleen. Joudun varmasti myös vähentämään menoja, sillä haalin niitä helposti ja paljon. Priorisointi on nyt paikallaan. Kivakin työ on lopulta energiaa vievää ja venyttää jaksamista siinä missä kaikki muukin. Ei ole itsekästä asettaa itseään ensimmäiseksi. Sinun tulee voida ja jaksaa hyvin, jotta voit saada muutkin voimaan hyvin.
Ihanaa viikonloppua – E
Kuvat – Kira/Blond Rivets
Paita – Zara
Takki – Garcia Jeans
Housut – Bershka
Kengät – Air jordan 1 retro 89
Reppu – Monki