Pikavoitto-postaukseni herätti paljon tunteita ja keskustelua. Osa ymmärsi ajatusmaailmaani ja tekstini pointteja hyvin, osa taas koki tekstin jopa tekopyhäksi. Voin ymmärtää molempia kantoja. Se mitä näkyy ulospäin esimerkiksi lavakisaamisessa, ei ole minulle (eikä kovin monelle muullekaan) arkipäivää, mutta ulkopuolisen silmin tähän on helppoa tarttua ja määrittää millainen ihminen mahtaa olla kyseessä. Treenaaminen on asia, jota …
MY PLACES
Tajusin tässä juuri, että en ole paljon päivittänyt tänne blogin puolelle missä päin maailmaa sitä milloinkin rundataan! Teinkin teille lyhyen tiivistelmän paikoista, joissa olen näiden viikkojen aikana ehtinyt käymään. Teen vielä laajemman katsauksen reissusta kun palaan Suomeen. Ajattelin piristää vappuanne ja kertoa hieman matkani kulusta – mistä olen tulossa ja mihin olen seuraavaksi menossa. BEVERLY …
HBD GOES SNAPCHAT
Tänään täytän 27-vuotta. Suomessa juhlat olisivat olleet eilen, mutta täällä meillä vasta alkaa päivä! Synttärijuhliani saan viettää San Diegossa yhdessä Sinin ja Minnan kanssa. Suunnitelmissa on vaikka ja mitä, joten siirränkin niiden päivittelyn suoraan Snapchatin puolelle! PS. Seuraavassa postauksessa tulossa mietteitä siitä mitä kaikkea ikä on tuonut tullessaan. Löydätte minut Snapista nimellä eeviteittinen Nähdään siis …
AIKAHYPPY
Täällä ollaan vihdoin! Takana on yhteensä 14 tuntia matkustamista, mutta matka meni yllättävän kivuttomasti. Pikapysähdyksellä Arlandassa nappasimme perinteeksi tulleet Joe and the Juice-terveyskahvilan inkiväärishotit ja gluteenittomat kanavoileivät, jotka ovat mielestäni maailman parhaita. Tukholmasta matka jatkui suoraan Kalifornian auringon alle! Saatiin otettua aika hyvin uudesta päivärytmistä kiinni heti koneessa ja Losiin saavuttiin paikallista aikaa klo 12 …
BIKINI TIME!
*Kaupallinen yhteistyö;New NordicNyt se on vihdoin selvinnyt! Otan huhtikuussa suunnaksi Los Angelesin ja siellä möllöttävän auringon. Losiin päädyin lopulta sen vuoksi, että ihanassa Kapkaupungissa on tuolloin kuulemma kylmä. Vaikea jotenkin ajatella että Etelä-Afrikassa on kylmä, mutta tosiaan siellä aletaan olemaan paikallisen talven puolella jo tuolloin. Asunnot ovat kuulemma super kylmiä, joten vilukissana valitsen mieluummin lämmön. …