Elämäntyyli hyvinvointi Iho Kauneus Kesä Kuulumisia loma Matkailu Matkustaminen Mieli Motivaatio Terveys Treeni

BIKINI TIME!

*Kaupallinen yhteistyö;New NordicMinifitness_bikinigirl_perfecttanNyt se on vihdoin selvinnyt! Otan huhtikuussa suunnaksi Los Angelesin ja siellä möllöttävän auringon. Losiin päädyin lopulta sen vuoksi, että ihanassa Kapkaupungissa on tuolloin kuulemma kylmä. Vaikea jotenkin ajatella että Etelä-Afrikassa on kylmä, mutta tosiaan siellä aletaan olemaan paikallisen talven puolella jo tuolloin. Asunnot ovat kuulemma super kylmiä, joten vilukissana valitsen mieluummin lämmön. 

Losin plussat. A. se on varsinainen edelläkävijä hyvinvoinnnin ja fitneksen osalta  B. siellä on paljon tuttuja C. Siellä on lämmin ja aurinkoa D. saan Danin viikoksi mukaani E. Siellä on enemmän nähtävää ja koettavaa F. vuosi sitten viikko ei riittänyt yhtään mihinkään. Päätös oli siis lopulta aika selvä!

Olen aivan innoissani tästä ja odotan minun ja Ranyon Canyonin kohtaamista jälleen (ja myös sitä aurinkoa!). Aivan polttelee jo ajatus uusista saleista, ihmisistä, terveellisestä ruokatarjonnasta ja ympäristöstä ylipäänsä! Nyt onkin loistava aika aloittaa reissuun valmistautuminen.Minifitness_auringonotto_rusketus

Terveellinen ruoka ja treenit saivat juuri uutta lisäpotkua matkalippujen oston myötä! Paitsi hyvä fiilis, myös ihoni on yksi tärkeimmistä valmistelua vaativista seikoista. Iän karttuessa sen vaatimukset osaa ottaa aivan toisella tapaa huomioon ja se janoaakin eristyishuomiota varsinkin silloin kun ilmasto muuttuu näin kertaheitolla. Kävin tässä asiaa läpi myös kosmetologini kanssa ja mainitsin aloittavani taas Skin Care Perfect Tan-aurinkotablettikuurin. Hän kertoi usean suosittelevan aurinkoon valmistavaa kuuria ja monet ovat kokeneet kuurista olevan hyötyä niin reissun aikana, mutta myös sen jälkeen. Samaiseen tulokseen tulin itsekin Kapkaupungin reissulla, sillä ihoni välttyi kokonaan palamiselta (ensimmäistä kertaa ikinä, woohoo). Rusketus pysyi muuten iholla myös tavallista pidempään, joka on meille suomalaisille aina plussaa! Aikaisempaan postaukseeni pääset tästä.

Kohta pääsee onneksi täälläkin valmistautumaan auringon vastaanottamiseen, sillä kevään tulon pystyy jo aistimaan lumesta huolimatta. Saat koodilla MINIFITNESS  -15% alennuksen New Nordicin verkkokaupasta, josta löytyy mm näitä Skin Care Perfect Tan-kuureja hyvään hintaan. Alennuksen voi kuitenkin hyödyntää koko nettikaupan valikoiman osalta. Tarjous on voimassa 30.4.2016 saakkaMinifitness_PerfectTan_aurinkokuuri

Näissä meiningeissä on aloitettu jo tulevan reissun fiilistely! Tämä matka tulee olemaan täynnä kaikkea ihanaa ja uutta – ja te pääsette tottakai hyppäämään matkalle mukaan<3

TO DO LIST LISÄYS; käy metsästämässä uusia bikinejä

-E