Lisää lahjoja! JEE! Kuuntelin viikonloppuna joululauluja samalla kun paketoin lahjoja – ne jäävät päähän todella pahasti! Tuntuu, että tämä levy ei lopu päässäni ikinä. Kilisee kilisee ja tuikkii tuikkii – niin mun päässäkin. Joululaulut on pannassa ainakin muutaman päivän 😀 Päätin ottaa myös itseäni niskasta kiinni ja askartelin itse joulukortit – hilettä ja paperisilppua oli …
Terveellisempi levite – Näin teet sen itse!
Mitä te laitatte leivän päälle? Voita? margariinia? Ärsyttääkö? Minua ainakin – margariini on kaukana luonnollisesta ja voikin kaipaisi kaveriksi jotakin nostattajaa. Duunasinkin itse astetta terveellisemmän levitteen, josta olen nyt erittäin innoissani – se on paitsi terveellistä, myös hyvää! Se parempi levite Voita 200-250g (jos öljy maistuu makuusi liikaa, laita voita 250 g) Udo’s Choice Ultimate …
Nenä kuin Pinokkiolla
Sain toiveen, että kirjoittaisin hieman omaa näkemystä siitä, kuinka kiireinenkin ihminen onnistuisi pitämään balanssin ruokavalion suhteen. Omasta mielestäni ihan kaikki selitykset ovat oikeasti vain nimenomaan sitä itseään – Selityksiä itselleen ja muille. Kaikkeen on ratkaisu! On eri asia haluatko oikeasti ratkoa nämä vai tuudittautua ajatukseen “en pysty”. Myös lause ” en ehdi treenata” on huono …
3 ruokalajin illallinen terveellisemmin
Tiedättehän, että rakastan illallisia – Varsinkin jos joku muu on valmistanut sen. Nämä illat ovat jääneet nyt hieman vähemmälle, sillä pyrin noudattamaan omaa ruokavaliotani mahdollisimman paljon. Kovin montaa vapaata iltaa syömisien puolesta ei ole mahdollista pitää. Ihanat ystävämme ehdottivat terveellistä illalllista heidän luonaan, jolloin minäkin voisin nauttia illallisesta ilman tunnontuskia. Olin todella innoissani ja odotin …
Supernaisen Smoothie
Onko teilläkin maanantait jotenkin vaikeita? Vähän kuin kävelisi tervassa ja aivoista toimisi vain toinen puolisko. Hieman sellainen fiilis, kuin Walking Dead-sarjan zombie olisi siirtynyt ruudun välityksellä minuun. Eilen illalla kotona mainitsinkin, että viikonloppuni taitavat olla työviikon jatketta hyvin usein – Työstän silloin aina jotakin muuta, johon viikolla ei ole aikaa. Mutta nopeasti myös muistin, että …