Huomenna tanssitaan taas! Tämän tulevan esityksen ympärille kietoutuu yksi elämäni raskaimmista, parhaimmista ja ikimuistoisimmista hetkistä. Tuo matka kokonaisuudessaan oli yksi elämäni parhaista monellakin tapaa. Voitin ensikertalaisena kisaajana IFBB Bikini fitneksen SM-kultaa vuonna 2015. Se kyseinen matka oli niin täynnä intoa, oppimista, ponnisteluja, kaatumisia, itsensä ylittämistä ja onnistumisia. Siinä on oman elämäni intensiivisin ja palkitsevin puoli …
TREENI- JA RUOKAKUULUMISET
Tässä on päässyt vierähtämään yli kaksi kuukautta kisoista, enkä ole ehtinyt oikeastaan päivittämään lainkaan treeni- ja ruokakuulumisiani. Palautuminen lähti käyntiin hyvin, mutta kyllä sen taas huomaa kuinka tämä aikajakso vaatii paljon enemmän pysähtymistä ja aikaa itselleen on pyhitettävä tavallista enemmän. Tämän vuoden kisoista normaaliin laskeutuminen on sujunut kuitenkin positiivisesti siinä mielessä, että se on ollut …
MUUTTUVAT ELÄMÄNTAVAT
Keskustelimme aamiaspöydässä pitkään Even kanssa siitä, kuinka meidän ruokailutottumukset ovat muuttuneet vuosien aikana. Mitään ei ole tapahtunut sattumalta, eikä myöskään yhdessä yössä. Muutokset ovat eläneet ja hioutuneet meidän mukana, kuten sen mielestäni kuuluisikin mennä. Silloin valinnat eivät tunnu vaikeilta, koska ne tulevat luonnostaan. Et koe joutuvasi luopumaan, vaan koet itse valitsevasi ja päättäväsi omasta terveydestäsi …
THAIMAAN PARHAAT
Kun puhun parhaista, en tällä kertaa puhu siitä kuinka olemme johtavina naisina onnistuneet, vaikka meidän E-tiimillä onkin kova onnistumisprosentti! Kerron tällä kertaa siitä, kuinka tämäkin kovan luokan kone menee aivan tillintallin ihan vain niin perusasiasta kuin väsymyksestä. Olen puhunut paljon unenlaadusta ja unen tärkeydestä, enkä koe tehneeni sitä turhaan. Jos oman koneeni kovalevy menee näin …
STRESSITÖN LOMA
*Yhteistyössä TUI En tiedä mihin tämä aika oikein katosi, mutta lomalle lähtö olisi huomenna. Tiedättekö sen fiiliksen kun on niin paljon kaikkea ettei ehdi edes miettimään koko lomalle lähtöä? Tajusin tuossa juuri että en ole ehtinyt edes teille mitään tästä matkastani mainitsemaan, mutta luvassa on siis lämpöä myös blogin puolella! Olen oikeastaan koko aikuisikäni harrastanut …