Saavuimme juuri Tampereelle. Vettä sataa ja ulkona on pimeää. Katselen hotellimme kahdeksannesta kerroksesta sisälle Tullintorin kauppakeskukseen. Kuntosalilla kaikki puhertavat menemään säästä huolimatta. Hyvä meininki! Samaa olen itseasiassa minäkin tänne saakka tullut tekemään. Huomenna olisi valmentajan kanssa ensimmäinen treenitsekki ja kuntokatsaus. Mikäli hän vain pääsee paikalle maassamme vellovan flunssaepidemian vuoksi. Itse olen näyttänyt tälle aallolle keskisormea …
Syksyinen dinneri
Illalliset on kivoja. Teimme Danin kanssa syksyisen illallisen, joka piristi kummasti viikkoa! Kynttilöitä ja kiireetöntä ruokailemista ja hyvästä seurasta nauttimista. Syysillat ovat täydellisiä siihen, noudatit sitten ruokavaliota tai et. Sen voi nimittäin tehdä helposti myös ruokavalion mukaisestikin. Eikä aina tarvitse hienostellakaan! Illalliselle oli tällä kertaa kutsuttu appivanhemmat, sillä vietimme myöhäistä isänpäivää. Illallisella syötiin meidän ruokavalion …
Pyörällä päästä Amsterdam
Kuten aikaisemmin kerroinkin, Amsterdamia ei hallitse autoliikenne, vaan pyörät. Saimme huomata sen myös aamulenkillä Vondelparkissa, sillä pyöriä kuhisi sielläkin. Oli kuitenkin ilo huomata kuinka suosittua lenkkeily on täällä. Puisto oli täynnä, vaikka kyseessä oli ihan tavallinen arkiaamu. Se oli jotenkin energisoivaa katsella muiden touhuja. Osa joogasi keskellä nurmikkoa ryhmässä, lapset leikkivät pallon kanssa ja koirat …
Hello Amsterdam!
Täällä ollaan! Amsterdamista tulee mieleen jokin pieni hassu kylä satukirjoista, jossa riittää menoa ja vilskettä. Ystävällisyys, rentous ja huolettomuus paistaa katukuvassa ja se saa itsellenikin kepeämmän mielen. Alunperin minua kiehtoi jotenkin puukengät ja pannukakut, mutta olen löytänyt muutakin mielenkiintoista. Täällä on hyvä nauttia elämästä. Liikenne tuntuu sekoittuvan totaalisesti pyöräilijöistä. Nehän ajaa mun päälle! Onneksi ymmärsin …
Toivo ja kuokka
Maanantai iltana olimme viettämässä iltaa Farang for Sri Lanka-tapahtumassa. Illan ajatuksena oli kerätä varoja Sri Lankan lapsille, jotta heille saataisiin puhtaampaa vettä ja parempaa ravintoa. Herkistelijänä tämä aihe osui aika syvälle ja nyt ollaankin sitten keskusteltu muutama päivä kummilapsen hankkimisesta. Onko teillä kokemusta sellaisesta auttamisesta? Mietin myös joululahjojen osalta hyödyntäväni World Visionin vuohia ja kanoja. …