Kauppoihin on tullut raakasuklaalla päällystettyjä riisikakkuja. OMG! On muuten hyviä. Mökillä ollessani alkoi tietenkin tekemään niitä mieli, eikä sellaisia ollut lähimaillakaan. Ei mennyt kauaakaan, kun olin jo tonkimassa kaappeja näiden tekoa varten. Onneksi olen se kuuluisa eväiden raahaaja. Kaapista löytyi paitsi maissikakkuja, myös aivan välttämättömät raakasuklaan valmistukseen vaadittavat ainekset: raakakaakaota, kookosöljyä, hunajaa ja kookossokeria. Usein …
Parhaat yöunet
Ilma täällä Kuusamossa on jotenkin raikasta. Tuntuu että kaikki se tahmeus ja aivosumu häviää aina tänne tullessa. Myös hanavesi maistuu jotenkin mielettömän hyvälle. Puhtaalle. Tankkaan sitä sisuksiini huolella. Mökkielämä ja ulkoileminen tekevät tehtävänsä, sillä kun kello lyö 22 olen jo syvässä unessa. Tänne kannattaa tulla nukkumaan ja laskemaan stressitasoja. Paljon varmempi kuin mikään etelän reissu. …
Paras kasvisburgeri (30min)
“Nam, mitä lihaa tää on?”. Näin kuului kysymys keittiössäni, kun maistatin pavuista ja linsseistä väsäämiäni pihvejä ystävilleni. Täytyy myöntää, että olen myös itse lämmennyt vasta vähän aika sitten kasvisruoalle. Nyt olen jopa hieman hurahtanut ja olen huomaamattani vähentänyt lihan käyttöä 60 % aikaisempaan verrattuna. Koska tänään on perjantai, on tämä täydellinen päivä valmistaa näitä mielettömän …
Uudenvuoden kevyet herkut
No, kuinkas kävi? Tuliko jouluähky vai onnistuitko syömään maltilla? Nyt olisi edessä vielä Uudenvuoden juhlinnat, uff. Puhutaan usein tammikuun treeni-ilmiöstä, mutta hei, tähän joulun ja UV:n väliin mahtuu kuitenkin ihan oma vauhkokausi! Kutsutaan sitä vaikka “pakko saada nesteet ulos”-kaudeksi. Se kestää 1-4 päivää. Vautsi. Saako siinä oikeasti mitään aikaan? No saa, ainakin jos haluaa. Laihtua …
Itsetehty ei huijaa + gluteeniton joululeipä-resepti
Olen ollut aikoinaan todella kova leivän mussuttaja. Kuten varmasti aika moni meistä, ruisleipää kului tiuhaan. Sitä mainostettiin terveellisenä ruokana, yhtä lailla kuin maitolasia. Ne kuuluivat ruokapöytään. Päähänpinttymät seuraavat, ellemme aktiivisesti ala ajattelemaan toisin. Veikkaan että kaupan kassalla joka toinen ostaa edelleen maitoa ja ruisleipää. Korista saattaa löytyä pussi ravinneköyhää ja mautonta vaaleanvihreää salaattia. Oma ajattelumaailmani …