
Itsetehty ei huijaa + gluteeniton joululeipä-resepti
Olen ollut aikoinaan todella kova leivän mussuttaja. Kuten varmasti aika moni meistä, ruisleipää kului tiuhaan. Sitä mainostettiin terveellisenä ruokana, yhtä lailla kuin maitolasia. Ne kuuluivat ruokapöytään. Päähänpinttymät seuraavat, ellemme aktiivisesti ala ajattelemaan toisin. Veikkaan että kaupan kassalla joka toinen ostaa edelleen maitoa ja ruisleipää. Korista saattaa löytyä pussi ravinneköyhää ja mautonta vaaleanvihreää salaattia. Oma ajattelumaailmani on hieman pakittanut tästä päähänpinttymästä jo joitakin vuosia sitten, mutta leipää himoitsen aina välillä edelleen. Erityisesti keittojen ja salaattien kanssa sitä haluaisi usein nauttia siemennäkkäriä, tai ravinnollisesti rikasta leipää. Sen vuoksi leipää kannattaakin mieluiten tehdä itse. Silloin saa mitä haluaa.
Olen meillä kotona se joka tutkii niiden etikettien taakse. Eilisen kauppareissun ulkoistettuani kävin kotona läpi ostoksia ja kappas vaan, niissä terveellisissäkin siemennäkkäreissä oli monissa lisättynä mm. sokeria. Ei me vaan koskaan leipätaikinaan sokeria kotona laiteta? Siirapit ovat myös yleinen ilmentymä. Olen jokseenkin kyllästynyt vahtimaan jokaisen leipäpussin kylkiä, koska tottahan se on, ettei nimeen ole useinkaan luottamista. Kauranäkkäri, kauraleipä, ruisleipä, siemennäkkäri…millä tahansa nimellä sitä sitten mainostettaisiinkin, hiipuu innostukseni hyvästä ravinnosta usein viimeistään silloin, kun luen tuotteen ainesosa-luetteloa. En tiedä olenko ainut turhautunut?
Onneksi leivän tai näkkäripellillisen pyöräyttää todella näppärästi myös itse. Mitä vaativampia meistä tulee ravintomme suhteen, sitä enemmän sitä hyvää alkaa olla tarjolla. Suunta on siis parempi ja siksi markkinoilta löytyy etsimällä hyviäkin tuotteita, vaikkakin enemmistö jyrää silti. Eikä siinäkään piile ongelman ydin. Monet nimittäin kuvittelevat valitsevansa terveellisesti ja syövänsä oikein. Niin ei kuitenkaan usein ole, jos seuraa pelkästään pakettien mainoslauseita.
Leivän valmistamiseen kuluu helpoimmillaan vain 10 minuuttia. Uunissa se kypsyy noin 30 minuutissa. Tähän joululeipääni laitoin mukaan myös hieman proteiinia maustamattoman herajauheen muodossa. Se sisältää myös runsaasti hyviä rasvoja, joita aivomme tarvitsee jatkuvasti työskennelläkseen tuotteliaasti. Reseptin kurpitsajauhot sisältävät mm magnesiumia, sinkkiä, rautaa ja hyviä rasvahappoja. Leipä on täynnä kuitua ja terveyttä! Tässä on ravintoaineet kohdillaan ja makukin on aivan loistava. Leipää saa helposti twistattua jouluisemmaksi kardemumman ja ceylonkanelin voimalla. Päälle voit ripotella siemenien lisäksi mantelilastuja. Valmiin leivän voit koristella persimonilla ja karpaloilla! Makeutta karpaloiden kaveriksi saat lorauttamalla leivän päälle hieman hunajaa.
JOULULEIPÄ
(1 pieni leipä, tuplaa takina jos haluat ison annoksen)
1 dl kurpitsajauhoja
1 dl mantelijauhoja
2 dl kaurahiutaleita
30 g HydroIso maustamaton herajauhe*10 % alennus koodilla Minifitness17
1 tl Psylliumjauhe
0,5 dl chiasiemeniä
1 dl hampunsiemeniä
4-5 dl vettä
2 rkl MCT-öljyä
1/2 tl leivinjauhetta
1 dl mantelilastuja
Guerande-suolaa, kardemummaa, ceylonkanelia
Päälle:0,5 dl siemensekoitusta
Koristeluun:persimonia, mantelilastuja, karpaloita ja halutessasi hunajaa
Laita uuni kuumenemaan 170 asteeseen. Sekoita kaikki ainekset syvässä kulhossa ja anna taikinan seistä hetki, jotta chiasiemenet saavat turvota hetken. Muistathan että psyllium ja chiasiemenet imevät itseensä nestettä, jonka vuoksi seisotusajasta riippuen taikinaan voi tarvita hieman lisää vettä. Kaada taikina vuokaan, tai levitä pellille. Ripottele leivän päälle hieman Guerande-suolaa ja siemensekoitusta. Siirrä uunin keskitasolle noin 30 minuutiksi, hieman leivän paksuudesta riippuen. Anna leivän jäähtyä hieman ja koristele persimonilla, karpaloilla, mantelilastuilla ja hunajalla!
-E <3
No nyt on leipä paikallaan! Täällä yksi ravintosisältöjen tutkija…. Joskus kun poikkeuksellisesti haluaisi ostaa jonkun tuotteen valmiina niin yleensä se kaatuu aineisosaluetteloon. Miksi ostaa lisäaineita tai huonolaatuisia raaka-aineita vieläpä usein kalliilla hinnalla, jos haluaa yksinkertaista laatua? Kyllä enemmän painaa vaakakupissa maku, puhtaus ja terveellisyys kuin pikaratkaisut. Kun se gluteeniton leipä tai muu jää sinne kaupan hyllylle niin sitten tarvitaan just näitä simppeleitä, mutta herkullisia reseptejä! Ja niitähän ei ole koskaan liikaa! ?
Ruisleipä ja rasvaton maito ovat edelleenkin _terveellistä_ ruokaa. Se että ne eivät kaikille sovi, ei tee niistä epäterveellisiä.
Kansanterveydellisesti valmisleipien ongelmana on runsas suolapitoisuus, ei siirappitilkka.
Tässä yhteiskunnassa yhä suuremman osan ollessa ylipainoinen, omaan korvaan särähtää todella pahasti tämä terveellisen, yleisesti suositeltavien ruoka-aineiden morkkaaminen. Mitä huonoa on esimerkiksi mainitsemassasi ruukkusalaatissa?? Perinteinen ruisleipä on kauppojen suurista leipävalikoimista erittäin hyvä valinta, siinä on runsaasti kuituja ja se pitää kylläisempänä vaaleaa höttöpaahtoleipää paremmin. Se, että oma vatsasi ei ruisleivästä tai maidosta pidä, ei tee kyseisistä ruoka-aineista epäterveellisiä. Terveellisesti syöminen ei vaadi superfoodeja tai itsetehtyjä proteiiniheraa ja chiasiemeniä sisältäviä leipiä(vaikkakin hienoa jos oma aikasi sellaisten tekemiseen riittää).
Jokainen saa syödä juuri niin kuin itse haluaa ja hienoa että sinäkin kokeilemiasi reseptejä tänne jaat. Tämäkin resepti kuulosti omaan korvaani oikein hyvältä vaikka myönnänkin, ettei aikani arjessa ikinä riittäisi leipien tekemiseen itse. Palautteena on silti annettava, että lähiaikoina blogissasi on ollut mitä mielenkiintoisempia väitteitä liittyen esim ruoka-aineiden vaikutuksiin kehossa. Jos esim väität että “Sokeri saa bakteerit hulluiksi ja lisää näin ollen huonoa pöpökantaa kehossa” pitäisi tällä olla oikeasti joku peruste(ei, en tarkoita nyt että valkoinen sokeri olisi hyvästä, mutta omiakaan argumentteja jonkin asian vakuudeksi ei saisi heitellä).
Itse terveydenhuoltoalalla työskentelevänä ihmisten ylipaino ja huonosta ravitsemuksesta johtuvat elintapasairaudet turhauttavat välillä erittäin paljon. Näistä suurin osa olisi vältettävissä, jos syötäisiin ihan vain yleisten ravitsemussuositusten mukaan. Ei siihen tarvita superfoodeja tai muuta rakettitiedettä. Summasummarum, kuten jo aiemmin mainitsin, superfoodeja ym erikoisuuksia saa jokainen ruokavaliossaan käyttää aivan kuten itse haluaa, samoin kuin karsia niitä itselle sopimattomia tuotteita, mutta mm tässä tekstissä itseäni turhautti nimenomaan tämän perus terveellisen ruuan(joka olisi vastaus monen elintapasairauksia omaavan potilaan kohdalla) morkkaaminen. Suolistonsa voinnista olisi toki jokaisen hyvä olla tietoinen, mutta jos jokaista tuntemustaan ja mielialavaihteluaan analysoi ja pistää suoliston tms piikkiin, on noidankehä nopeasti valmis.
Aamen!
Yllä olevissa kommenteissa on hyviä pointteja. Bloggareilla on usein tapana esittää asiat hyvin mustavalkoisena, joten pyytäisin sinua muistamaan että asiat ravitsemuksen, niin kuin monien muidenkin asioiden kohdalla harvoin ovat niin yksinkertaisia. Tämäkin resepti on ihan hyvä vaihtoehto varmasti mutta on hyvä miettiä että useat superfoodit kasvatetaan maissa joissa ruoantuotannon säätely ja seuranta on suomalaiseen ruoantuotantoon verrattuna lapsen kengissä, joten tuotteiden turvallisuus ei ole välttämättä samalla tasolla kuin monien kotimaassa tuotettujen (vaikkakin toki tulli näitä parhaansa mukaan valvoo). Ruokaa on turha demonisoida omien kokemuksien perusteella – mikä toimii sinulla ei välttämättä toimi muilla ja päin vastoin. Ilman alan koulutusta voi olla hankala poimia jyviä akanoista nykyisestä tietotulvasta, joten välttäisin liian kärkkäitä mielipiteitä tässäkin asiassa ?
Ei ihme, että Suomessa on niin paljon ongelmia syömisen ja painonhallinnan kanssa, kun normaalia ruisleipääkin demonisoidaan jo tuohon malliin…
Hahah, kyllä meillä vaan kotonakin leipää tehdessä siihen lorahtaa pieni siirappitilkka… Taitaa mennä osat jutut sulla vähän liian pitkälle sillä ei pieni määrä sokeria pahaa tee. Suosittelen lukemaan mm. Piia Pajusen blogia, jolla on järkevä ote syömiseen.
Se, että sulla on herkkä vatsa tiettyjä ruoka-aineita kohtaan ei tee niistä epäterveellisiä! (Maito, gluteiini). Tsemppiä ja järki käteen, etenkin lukijoilla.
Meinasin tulla sanomaan ihan samaa! Pajusen blogissa kävin jo avautumassa tästä aiheesta ?
Muistuu mieleen leipätiedotuksen juliste yläkoulun ruokalan seinältä aikanaan, jossa julistettiin, että 6-9 viipaletta leipää on sopiva määrä päivässä. Kumma kun alkoi paino nousta pituuskasvun loppumisen myötä… Rahoittajina luultavimmin leipomoalan yrityksiä, ja eihän sitä voi kuin uskoa julisteen sanomaan, kun ihan KOULUN seinällä niin lukee -.-.
Toinen kauhistus oli tämä maidon ilosanomaa julistava maitotyttö, josta inspiroituneena opettaja asetti maidonjuontiPAKON. Hyi olkoon!
2-4 palaa leipää on nykyään mulle sellainen perus, vaikka siinäkin turhan paljon vielä.
Sokeria on kyllä useissa leipäresepteissä, joita leivomme kotona. Pieni määrä sokeria lisätään leipätaikinaan pääosin sen vuoksi, että hiiva käyttää sokeria ruoakseen. Leipä kohoaa paremmin. Pieni määrä sokeria leipätaikinassa ei ole vaarallista, sillä sokeri häviää, kun hiiva käyttää sen ruoakseen. Syy sokerin lisäämiseen leipätaikinaan on ruan kemiallinen kysymys. Toki useissa leivissä sokeria on lisätty turhaan liikaa eikä sitä näkkäreihin tarvitsisi laittaa.
Mä syön ruisleipää suunnilleen 7 viipaletta päivässä, joskus enemmänkin. Ostan aina siirapitonta ruisleipää, kotimaisesta rukiista valmistettua, jossa mahdollisimman alhaiset sokerit eikä lisäaineita. Olen todella hoikka eli ei se ruisleivän syönti automaattisesti ole lihottava tekijä. Maitoa en juo, se on sellainen liman tuottaja, etten yhtään ihmettele miksi lapsilla on korvatulehduksia ja aikuisilla poskiontelovaivaa, jos maitoa lipittää muiden maitotuotteiden lisäksi. Ravitsemussuosituksissa on mun mielestä hyviä pointteja, mutta ei noihin suosituksiin voi sokeasti uskoa. Uskoisin, että kun jokainen kuuntelee ja seuraa omaa kroppaansa ja syö sen mukaan, myös voi parhaiten.
Nim. Noora ja Emmi kertoivatkin tuossa ylempänä jo hyviä pointteja. Yleisesti ajattelen, että jokaisen on hyvä löytää juuri itselleen sopiva ruokavalio, ja välttää itselleen sopimattomia ruoka-aineita. En kuitenkaan pidä tavasta, jolla omiin kokemuksiin perustuva mielipide esitetään yleisenä faktatietona. Mihin väitteesi esimerkiksi ruisleivän epäterveellisyydestä perustuu? Kuten jo aiemmin todettiin, se, että jokin ruoka-aine ei sovi sinulle, ei tee siitä epäterveellistä. Laajemmassa mittakaavassa ruisleivän sisältämä sokeri ei ole uhka kansanterveydelle. Kannattaa myös miettiä kuinka prosessoituja tuotteita ravintolisät, kuten käyttämäsi proteiinilisät ovat. Lisäksi superfoodeissa on omat ongelmassa juurikin niiden tuotantomaihin (erilaiset jäämät, toksiinit, säteilytykset ym.) viitaten. Pointtini kai oli, että varsinkin lukijoiden kannattaa suhtautua varauksella tälläisiin kirjoituksiin, ja ymmärtää, että asiat eivät ole näin mustavalkoisia.
Oletko ruokarajoitteidesi vanki? Vaikuttaa välillä melko epäterveelle nämä sinun tekstit kun demonisoit ihan tavallisia ravitsevia ruokia ja hehkutat superfoodeja sekä lisäravinteita. Onko kaikki välttämättömiä vai voisitko syödä vain ihan tavallisen terveellisesti rennommalla otteella kuin syynäten tuoteselosteita?
Samaa mieltä edellä olevien kanssa. Myöskään liian proteiinin saanti ei tavalliselle liikkujalle ole hyvä niinkun varmaan tiedät. Vanha hyvä kohtuus kaikeissa. Kokonaisuus ratkaisee. Yks kaks palaa täysjyväleipää ei ole kyllä yhtään epäterveellistä vaikka pikku lusikka sokeria olisikin. Tuli tästä ihan mielee toi tikiksen pinaattikeitto haukkuminen.. jos mässyttää leipää pussitolkulla ja karkkia päälle ni varmaan on huono homma. Väittäisin myös että täysjyvä ruisleipä ”terveellisempää” kun valkoinen riisi mitä firness ihmiset puputtaa.
Ei millään pahalla mutta aivan samoilla linjoilla monen muun kommentojan kanssa… ei haittaa pätkääkään että jaat näitä omia reseptejäsi mutta se että tuomitset kaikki muut ruokavaliot tuntuu uskomattomalta ja saa sinut vaikuttamaan hieman “eksyneeltä”.
Mielestä nykyaan pitäisi kuunnella omaa kehoa eikä vaan uskoa kaikkea mitäs lehdissä kirjoitetaan. Monipuolisuus ennen kaikkea ! Saat ruisleivän, sokerista puhumattakaan kuulostamaan joltain hirviöltä….
Täällä myös yksi joka ihmettelee tätä meininkiä. Missä vaiheessa ruisleivästä on tullut epäterveellistä? Tietty kaupasta löytyy jos jonkinmoista sorttia ja myös niin sanottua “höttöleipää” mutta myös erittäin hyviä vaihtoehtoja, mm. juuri tuo tumma ruisleipä josta saa tärkeitä kuituja. En sano etteikö ilman leipää pärjää, toki, saa niitä kuituja muualtakin mutta tämä kirjoitus oli kyllä aika pitkälle viety. Kaikki ei ole niin mustavalkoista ja normaaleista asioista ei kannata tehdä härkästä. Sulla on kaikenkaikkiaan kiva blogi joten keep on going eevi!