näyttää 61 tuloksen(tulokset)
hyvinvointi Kesä loma Matkustaminen Perhe ja suhteet Treeni

LOMA

Nyt lähdettiin ihan oikeasti lomalle! Sain vapaat kädet reissumme suhteen ja pyörittelin pitkään mihin suuntaisimme. Pohdin Madridia, Ibizaa ja Cubaa, mutta lopulta päädyin kuitenkin Kreikan Rodokseen. Ainut ohje jonka olin saanut, oli että lento ei saisi kestää montaa tuntia. Rodos lupasi hyvää ruokaa, varmaa säätä ja rentoutumista. Kun päädyin selailemaan hotelleja, oli homma oikeastaan sillä …

Elämäntyyli hyvinvointi loma Matkustaminen Muoti Treeni

MALTA PART 3

Malta on ehdottomasti minilomailijan place to be. Olimme Jannin kanssa nauttimassa turkoosista merestä, hellivästä auringosta ja hyvästä ruoasta viisi päivää. Tuntui että paljon jäi vielä näkemättä ja koska reissu oli todella onnistunut, päätimme tulla Maltalle uudestaan kesähelteiden hellitettyä heti syksyllä! Tuntui että yksi viikko lisää olisi ollut paikallaan, sillä näkemättä jäi Valletta ja muutama muukin …

hyvinvointi loma Matkustaminen Motivaatio Palautuminen Perhe ja suhteet ruoka terveellisyys Terveys treenaaminen Treeni

KEHO TOIMII MIELEN KAUTTA

Havahduin tänään siihen tosiasiaan, että meillä on enää kaksi päivää ennen TUI:n koneen nokan suuntaamista kohti Helsinki-Vantaata. Täällä on päivät menneet todella nopeaa vauhtia! Reissumme on keskittynyt pitkälti treenaamiseen, palautumiseen ja siinä sivussa toki myös sopivasti rentoutumiseen. Palautumista on edesauttanut tämä lihaksistoa hellivä lämpö, sekä törkeän edulliset hieronnat joihin voi kävellä sisään sitten kun itse …

Elämäntyyli Fitness hyvinvointi loma Matkailu Matkustaminen Mieli Motivaatio Palautuminen Saliharjoittelu Terveys treenaaminen Treeni uni ystävyys

THAIMAAN PARHAAT

Kun puhun parhaista, en tällä kertaa puhu siitä kuinka olemme johtavina naisina onnistuneet, vaikka meidän E-tiimillä onkin kova onnistumisprosentti! Kerron tällä kertaa siitä, kuinka tämäkin kovan luokan kone menee aivan tillintallin ihan vain niin perusasiasta kuin väsymyksestä. Olen puhunut paljon unenlaadusta ja unen tärkeydestä, enkä koe tehneeni sitä turhaan. Jos oman koneeni kovalevy menee näin …

arki Bikini Fitness dieetti Elämäntyyli Fitness hyvinvointi Kilpaurheilu kisakausi Kuulumisia loma Matkailu Matkustaminen Mieli Motivaatio onnellisuus Treeni ystävyys

TRAVEL PLANS

Matkan varrella on tapahtunut taas paljon ja asiat eivät ole menneet ihan suunnitellusti – mutta se ei yllätä ainakaan minua lainkaan. Siihen on nimittäin jo tottunut, että asiat saattavat elämässä muuttaa suuntaa. Erityisesti näin kisakaudella muutoksilta ei vain voi välttyä! Meidän oli tarkoitus lähteä Even kanssa ensi viikolla Kanadaan, mutta matka oli pakko peruuttaa meidän …