Tankkauspäivät. Ahh tätä oli odotettu. Olimme viime viikolla juhlistamassa tärkeää merkkipäivää. Menimme Boulevard Socialiin dinnerille, sillä olen pitänyt aina paikan tunnelmasta, palvelusta ja tietysti ruoasta. Tilasimme valmiin menun, sillä heillä siinä on juuri sopivasti kaikkea – Ei liikaa, tai liian vähän. Ravintola on keskittynyt Välimeren ympäristön makuihin, ja he ovat onnistuneet tässä konseptissaan mielestäni täydellisesti. …
Mitä on terveellinen elämä?
Vaikea kysymys ja hankala määritellä – Jokaiselle se tarkoittaa varmasti hieman eri asioita. Reseptien kirjo onnellisuutta plärätessä on valtava. Mutta niin on meitä ihmisiäkin – Olemme kovin erilaisia. Monilla on oma mielipide siitä, mitkä seikat kuuluvat terveelliseen elämään. Tähän ei siis ole varsinaisesti yhtä oikeaa vastausta. Sipestä terveellisen elämän määrittelee se, ettei hän syö …
Pöpöjen taistelu
Pöpöt ovat taas vallaneet maamme. Kylmyys tekee tuloaan ja vaatteita saa pukea kyllästymiseen asti. Omaan terveyteen tulisi keskittyä taas enemmän ja kehon immuniteettia tulisi huoltaa. Millaiset taistelu eväät kuuluvat minun syksyyni? Paljon vaatetta, treeniä, lepoa, kehonhuoltoa ja ne todella tärkeät – Ravintolisät. Sinkki Sinkki on välttämätön normaalille kehitykselle ja kasvulle. Osan sinkistä saamme ravinnosta …
Ajantaju hukattu – Seuraavat päivät Italiassa
Genoa, Portofino & Rapallo Rapallossa päätimme, että suuntaamme aamiaisen jälkeen paikalliselle gymille – Hotellien gymit oli nähty. Paikan nimi oli SWEAT – Ajattelin että täältä on pakko löytää vähän isompiakin painoja ja vähän toisenlaisia lihasten teurastuslaitteita. Ulkoisesti paikka muistutti jonkun hepun autotallia. Sisään päästyämme minut valtasi tavaton mielihyvä ja suonet pumppailivat jo innokkaina hauiskääntöä …
Loman tarpeessa
Loma. Mikä ihana tekosyy olla treenamatta ja syödä aamiaiseksi vain croisantteja ja muffinseja. Hmm, ei kuulosta minun lomaltani. Lähdemme sunnuntaina Rivieralle, ja olen vuokrannut meille myös auton. Enkä mitä tahansa autoa vaan Mersun. Enkä mitä vain Mersua vaan Smartin – Kääpiölaiffia parhaimmillaan! Miettikää kuinka helppoa parkkeeraaminen on? Ainoana miinuspuolena on tuo tavaratila. Minun pinkki matkalaukkuni. …