näyttää 25 tuloksen(tulokset)
arki Elämäntyyli Hieronta hyvinvointi kehonhuolto Kilpaurheilu kisakausi Kuulumisia Mieli Motivaatio Muoti onnellisuus Palautuminen Stressi Terveys treenaaminen Treeni uni

AIKAKONEESSA

Miksi menneisyyttä tulisi kaivella? Sehän on mennyttä, emmekä pysty vaikuttamaan kuin tähän hetkeen. Edes tulevaisuudessa tapahtuvat asiat eivät ole meidän käsissä. Lapsuutemme ja nuoruutemme on kuitenkin aikajakso, johon olisi jokaisen hyvä palata jossakin vaiheessa elämäänsä. Meillä jokaisella se on erilainen. Toiset ovat kokeneet koviakin asioita, joihin pieni ihminen ei olisi välttämättä ollut millään tavalla valmis. …

arki Bikini Fitness dieetti Elämäntyyli Fitness Juoksukausi Kilpaurheilu kisakausi Kuulumisia Motivaatio Muoti Ruokavalio Saliharjoittelu treenaaminen Treeni

“HAUSKAA” VIIKONLOPPUA

Ehe-ehe. Viikonloput eivät ole tuntuneet enää lainkaan hauskoilta. Tämä johtuu esimerkiksi siitä, että se tarkoittaa vielä viikon kovimpia treenejä. Perjantaina kun kuitenkin on hyvin hattivattimainen olo viikon jäljiltä ja voisin vain kävellä seinältä toiselle. Sitä viikonloppua odottaa lähinnä siksi, että sunnuntaisin on lepopäivä. Sitten sitä ei kuitenkaan odota, koska sunnuntaina on taas kamala nälkä. Sunnuntaissa …

aerobinen harjoittelu arki Bikini Fitness dieetti Elämäntyyli Fitness hyvinvointi Kauneus kehonhuolto Kilpaurheilu kisakausi Kuulumisia Mieli Motivaatio Palautuminen ravitsemus Stressi terveellisyys Terveys treenaaminen Treeni

KISAKUUMETTA

Tavoitteessa. Tavoitepaino, jos sitä sellaiseksi voi kutsua, on saavutettu tällä viikolla. Kiireestä huolimatta homma on taas näpeissä. Ei ole mitään parempaa fiiliksen nostattajaa kuin tieto siitä, että lavalle noustaan halutussa kunnossa. Olen paiskinut hemmetisti töitä ja uskonut sen kaiken palaavan luokseni. Mitään ihmeen odottelua se ei ole tarkoittanut, vaan olen tehnyt todella paljon myönnytyksiä, venymistä …

arki Bikini Fitness dieetti elämäntapa Elämäntyyli Fitness hyvinvointi Kauneus Kilpaurheilu kisakausi Mieli Motivaatio Terveys treenaaminen Treeni

HARRASTAJA VAI URHEILIJA

Suomen Fitnessurheilun ry:n toimintaa ja lajia pyritään kehittämään eteenpäin koko ajan. Maailmalla lajia arvostetaan, koska se on ollut pinnalla pitkään ja isosti. Lajin vaatimuksia ymmärretään ja kovia urheilijoita arvostetaan. Heihin panostetaan. Lajitietämys Suomessa on vielä kohtalaisen kehnoa, erityisesti valtamediassa. Sen otsaan on helppo painaa jos jonkinlaista mediaseksikästä lappua toisen perään. Sillä halutaan mässäillä. Meitä lajin …

arki Bikini Fitness dieetti Elämäntyyli Fitness hyvinvointi Kilpaurheilu kisakausi Kuulumisia loma Matkailu Matkustaminen Mieli Motivaatio onnellisuus Treeni ystävyys

TRAVEL PLANS

Matkan varrella on tapahtunut taas paljon ja asiat eivät ole menneet ihan suunnitellusti – mutta se ei yllätä ainakaan minua lainkaan. Siihen on nimittäin jo tottunut, että asiat saattavat elämässä muuttaa suuntaa. Erityisesti näin kisakaudella muutoksilta ei vain voi välttyä! Meidän oli tarkoitus lähteä Even kanssa ensi viikolla Kanadaan, mutta matka oli pakko peruuttaa meidän …