Kannattaako erota?

Erobuumi jyllää ja pitkät parisuhteet ympärilläni päättyvät. Toisaalta on paljon niitäkin, jotka menevät naimisiin ja saavat lapsia. Osa sellaisia, jotka eivät ole olleet yhdessä kovin pitkään. Itseasiassa ne ikisinkut tuntuvat pariutuvan tällä hetkellä tehokkaasti. Joo kyllä, nyt ollaan siinä kolmenkympin kriisi hommelissa. Kaikki sekoilee, vai sekoileeko kuitenkaan? olemmeko vain oppineet jotain siitä, kuinka mitään normaalia kaavaa ei ole enää olemassa? Jokaisella on oma polkunsa kuljettavanaan.

Moni alkaa pohtimaan elämäänsä ja itseään tässä kolmenkympin korvilla. Saatetaan ymmärtää, mitä elämästä ratkaisevasti puuttuu, tai vastaavasti mitä siellä ei kuuluisi olla. On myös pariskuntia, joiden eteen tulee ensimmäisestä kertaa eteen niitä elämän isoja valintoja. Näissä valitettavasti saatetaan olla eri mieltä. Toinen haluaa lapsia, toinen ei. Toinen haluaa muuttaa New Yorkiin, toinen taas muuttaa lapsuudenkotiinsa Pelloon. Voi myös tulla eteen isoja ongelmia, joita ei osannut millään tavalla ennustaa. Nämä ovat jotenkin erityisen harmillisia, koska rakkauden puutteesta näissä ei ole useinkaan kyse. Ehkä näiden syiden vuoksi perheen perustamisesta ja muista isoista asioista puhutaankin jo suhteen alkuvaiheessa. Kukaan ei halua rakentaa mitään turhaan. Nuorena sitä ei osannut vielä ajatella, mutta viime vuosina olen todella tajunnut sen, ettei meillä ole loputtomasti aikaa. En voi hillua enää, enkä ole valitettavasti kuolematon. 

Olen huomannut meidän kaipaavan suhteita, jotka ovat hyvin tiiviitä, mutta silti hengittäviä. Me kaipaamme tiimiä. Vierelle haetaan ihmistä, jonka kanssa voi jakaa elämäänsä niin, että voi säilyttää silti oman tilansa. Arvomaailman ja mielenkiinnon kohteiden tulisi jollakin tasolla kohdata. Haluamme ihmisen, joka jakaa meidän kanssa asioita arjessa. Itse en voisi elää ihmisen kanssa, joka ei olisi kiinnostunut millään tasolla omasta terveydestään, tai jota ei kiinnostaisi lainkaan matkustelu. Loppupeleissä tärkein asia jokaisessa parisuhteessa on, että  molemmat nostavat toisiaan ja tuottavat toisilleen entistäkin parempaa olotilaa. Sen vuoksi yhdessä ollaan. Se on kuitenkin vaikeaa jos arvot, tai tavoitteet elämässä eivät ole samat.

Omat parisuhteeni ovat opettaneet minulle paljon sitä, kuka minä olen. Kehityn ihmisenä suhteessa enemmän, kuin yksin ollessani. Tästä päästäänkin siihen, kuinka myös se toisinaan ikävä palaute voi olla hyvä juttu! Jos kritiikkiä kykenee antamaan ilman, että se lyttää toista, voi se parhaimmillaan auttaa kasvamaan. Isossa roolissa onkin paitsi se kuinka asiat muotoilee, mutta myös se onko vastaanottaja oikeanlaisessa mielentilassa juuri sillä hetkellä. Olen todella oppinut jotain siitä, kuinka suu olisi toisinaan hyvä pitää supussa juuri siinä hetkessä, kun se tekisi mieli pulauttaa ulos. Kasvun paikka siis. Aikaisemmin en ole osannut säännöstellä tunteitani juuri lainkaan, enkä ole siinä vieläkään kovin hyvä. Onneksi kuitenkin tiedostan tämän ja muistutan siitä itseäni lähes päivittäin. Muutos on siis mahdollinen.

Koetut suhteet opettavat aina. Vuosien myötä sitä oppii ainakin sen, koska suhdetta kannattaa jatkaa ja koska ei. Ikä ei valitettavasti tuo varmoja vastauksia siihen, kuka, tai millainen tyyppi on itselleen se yksi oikeista. Vaikeaa. Menneet parisuhteeni ovat opettaneet minulle ihmistuntemusta, sekä myös sen, ettei alkuhuuma kerro paljoakaan tulevasta. Minun kohdallani se nimittäin tulee ja menee! Olen niin tunteella eläjä, että välillä itseänikin ällöttää. Silti kaipaan kaikkein eniten turvallisuutta. Olen käynyt läpi lähinnä todella hyviä suhteita, mutta myös yhden vaikean. Pahimmillaan suhde kuihduttaa meidät sisältä loppuun ja muuttaa meidät täysin. Parhaimmillaan se saa meidät puhkeamaan kukkaan ja ylittämään omatkin unelmat! Vaalikaa jälkimmäistä ystävät. 

“Jos epäkohtia löytyy, otetaan jalat alle. Ei ole pakko kestää niitä huonoja juttuja, koska vaihtoehtoja on!” Tällä kaavalla toimisi 10 vuotta nuorempi minä. Tämä haavemaailma pehmenee usein iän myötä, kun on nähnyt tarpeeksi. Vai olenko täysin väärässä – onko täydellisiä yhdistelmiä olemassa? Kuka senkin muuten määrittää? Jokaisella meistä on se ystävä, joka löysi sen täydellisen puoliskonsa – Huom! Tämä täydellinen on usein ulkopuolisen mielipide. Voiko kuitenkin olla niin, että meillä jokaisella olisi mahdollisuus siihen omaan täydelliseen suhteeseen, jos vain käsittelemme sitä oikein?

Pappi muistuttaa meitä kaikkia hääjuhlassa siitä, kuinka parisuhteen eteen tulee tehdä töitä. Meidän on pitänyt päättää jotakin ollaksemme alttarilla. Päätös on ainoa asia millä mennään eteenpäin, sillä se sitouttaa meidät. Pappi kysyy “tahdotko”. Hän ei kysy rakastatko ja haluatko. Meidän pitäisi tahtoa, sillä sitä jokainen parisuhde tulee vaatimaan. Jokainen suhde tuo mukanaan haastavia aikoja ja repiviä hetkiä. Päätös pysyä yhdessä voi tarkoittaa montaa asiaa ja yhtälailla sen kasassa pitämiseen tuntuu olevan ihan yhtä monta työkalua. Kunpa osaisimme ja muistaisimme nämä kaksi asiaa. Haasteet kuuluvat jokaiseen suhteeseen. Meidän itse tulee tietää koska meidän oma hyvinvointimme kärsii suhteen kustannuksella ja koska taas asiaan voi vaikuttaa sillä yhteisellä tahtomisella. Onko sitoutumisessa kyse päätöksestä, mitä mieltä te olette?

Ihanaa vaaleanpunaista perjantaita <3 -E