Kesäisiä reseptejä
*kaupallisessa yhteistyössä Apetinan ja Indieplacen kanssa
Kesään liittyy paljon muistoja. Useisiin ikimuistoisiin hetkiin liittyy kesäiset ruoat ja hetket ystävien kanssa. Kun tapasimme Teemun kanssa, valmistin ensimmäisillä treffeillämme pelkästään valkoista ja vihreää ruokaa. Teemu oli käynyt samaisena päivänä hampaiden valkaisussa Helsingissä, joten mitään värjäävää ei saanut nauttia. Kaupassa mietin kuumeisesti mitä ihmettä voisin valmistaa näistä kahdesta väristä niin, ettei mausta tai koostumuksesta tarvitsisi tinkiä. Olihan tässä tiukka paikka edessä, sillä Teemu vei kyllä heti jalat alta. Silloin syntyi kesäruoka, joka on kulkenut meidän yhteisellä matkalla alusta saakka. Parsaa ja Apetina-juustoa. Näin myöhemmin olemme lisänneet reseptiin myös ihanat suomalaiset mansikat! Niin raikas ja kesäinen annos. Olemme syöneet tätä annosta kahdessa kodissamme ja nyt muutamme toivottavasti pian kolmanteen asuntoomme. Sen pihalla tullaan varmasti nauttimaan kesäisistä päivistä ja illoista aikaisempaakin enemmän!
Viime kesänä syntyi toinen meidän lemppareista, kun tutustuin ensimmäistä kertaa sydänsalaattiin. Minulla ei ollut nimittäin hajuakaan, että salaattia voisi laittaa grilliin. TÄTÄ kannattaa todella kokeilla, sillä tällä helpolla reseptillä on hurmattu monet kesävieraat. Ei ehkä mikään ihan perinteinen ja tuttu kaikille. Täydellisenä kaverina yrttejä, tuoreita suomalaisia kirsikkatomaatteja ja välimeren juustoja!
Apetina-juusto on loistava kumppani kasviksille ja se saa nostettua kasvikset ihan uusiin sfääreihin + se tuo makua, tekstuuria ja täyttävyyttä kasvisruokiin. Rakastan hyvää ja terveellistä ruokaa, ja kesään kuuluu mahdollisimman paljon illanistujaisia kotipihalla. Kesän raikkaat ruoat syntyvät meillä ehdottomasti grillissä, satoi tai paistoi. Halusin viime kesänä kokeilla runsaasti minulle vielä tuntemattomia kasviksia juuri siksi, että halusin vähentää lihan käyttöä. Kokeilemisen arvoisena vinkkinä (joka on todella täyttävä) on portobello sienet juuston kera! Se on aivan mieletön yhtälö grillissä. Viime kesän telttaretken varustukseen kuului juuri nämä ihanat kasvisruoat, sillä niiden kanssa ei tarvinnut murehtia kylmäsäilytystä. Ne ovat myös paljon kevyempiä kannettavia!
Meni sen verran hyvin nuo ensimmäiset treffit, että samaisella polulla ollaan edelleen. Ruoka tuo meidät joka päivä saman pöydän ääreen ja olen saanut innostettua Teemun kokkailemaan ihan todenteolla! Meille niin arjessa kuin juhlassakin on luksusta syödä hyvin ja terveellisesti joka päivä. Ruokaan liittyy paljon sosiaalisia hetkiä niin kaksin kuin porukassakin. Yksi kesän kohokohdista eli juhannus on jo ensi viikolla! Uskomatonta. Olen kesäihminen ja aivan intopinkeänä näistä keleistä<3
Kirjoita kommenttikenttään sun oma kasvismuisto, tai kerro, mikä on sun lempikasvis ja miksi? Olisi ihana saada uusia ideoita kesän herkkuruokiin. Kaikkien kesken arvotaan kesäkuun jokaisella viikolla 1 x 100e K-lahjakortti. Osallistumisaikaa on 18.6.2020 asti. (Arvonnan säännöt)
Love, Eevi
Sipuli on suosikkini, koska se tuo makua moneen ruokaan ja sitä voi käyttää monipuolisesti sekä kypsennettynä että raakana.
True that!! 🙂 -Eevi
Kesän paras on mansikka! Keväällä ei salaatti maistunut, ja korvasin sen juureksilla. Mutta nyt kun salaatin joukkoon pilkkoo mansikka, ah, kaikki menee. Suosikki on frisee-salaatti, tumma viinirypäle, kirsikkatomaatti, mansikka ja buffalomozzarella. Päälle balsamicoa ja sitruunaoliiviöljyä ?
No kunnon herkkupläjäys! <3 -Eevi
Lempparini on kesäkurpitsa – niin maistuva, monipuolinen ja ihanan freesi! Toimii suolaisessa, makeassa, kypsänä, raakana, kokkailussa, leivonnassa tai ihan sellaisenaan syötynä!
Sama! Niin toimiva <3 -Eevi
Aina sesongissa oleva ja suomalainen 😀 tomaatti, kesäkurpitsa, kukkakaali, porkkana. Kaupassa ostohalut herättää iso keko lähialueen tuottajan tuoreita suomalaisia kasviksia <3
hei mulla ihan sama! Tulee niin hyvä fiilis kun pääsee tuoreelle ja kotimaiselle heviosastolle<3
-Eevi
Tällä hetkellä munakoiso! Ah, miten hyvää uunissa tai grillissä 🙂
Nyt pitää ens kerralla ottaa kyllä sitä kun niin moni sitä fiilistelee <3
-Eevi
Kesäkurpitsa ja tomaatti omia lemppareita. Munakoisoa haluaisin oppia käyttämään 🙂
Oi samaa mieltä, siihen päälle vielä oliiviöljyä, suolaa ja pizzamaustetta! BEST <3
Munakoisokin on muuten älyttömän hyvää grillissä + päälle salaattijuustoa. AH! -Eevi
Kiitos Resepteistä!