Blogi hyvinvointi Muoti onnellisuus

Kun mikään ei riitä – ostohulluus

eeviteittinen_ostohulluus_kunmikaaneiriita_eroon_ostopakostaOlemme kovia kuluttamaan. Ainakin jos ostopakkoon on katsominen. Todellisuudessa me emme juuri koskaan tarvitse, me vain haluamme. Olin tällainen ostohullu vielä muutamia vuosia sitten. En tiedä ajaako aikaisempi elämä meitä helpommin tiettyihin malleihin, mutta uskoisin näin. Jos on aikaisemmin elänyt niukasti ja alkaakin vuosien myötä tienaamaan paremmin, alkaa myös haluamaan niitä asioita, joihin ei joskus ollut varaa. Pakko kuitenkin myöntää, että sitä alkaa haluamaan myös kaikkea muuta turhaa. Ei pelkästään niitä mitä tarvitsisi, vaan myös hyvin pinnallisista asioista voi tulla “tärkeitä”.  Kukin itse määritelköön sen, mikä on pinnallista, mutta nyt näen esimerkiksi merkkituotteiden haalimisen sellaisena. Miksi ostaa vain merkin vuoksi? Panostan paljon mieluummin tänä päivänä mm suomalaisuuteen, laatuun ja kestävään kehitykseen.

Elämässä on kuitenkin lopulta kyse siitä, kuinka paljon pääsemme jakamaan ja kokemaan asioita yhdessä. Se harvemmin tarvitsee sen suurempia linnoja, nopeita autoja, tai merkkivaatteita. Onko parempi ostaa harvoin, mutta laadukasta ja hieman kalliimpaa, vai tyytyä keskinkertaisiin valintoihin ja yrittää tyydyttää itseään jatkuvalla uuden ostamisella? Tästä päästäänkin siihen, kuinka meidän kaikkien tulisi punnita omaa ostoskäyttäytymistä ja sitä, mikä meitä siihen useimmiten ajaa. Onko se esimerkiksi se mitä muut hankkivat, tai mikä on trendikästä? Tai voiko ostamisen takana olla jopa tyytymättömyys elämään ja omaan itseensä?

Tavara tekee minut vain koko ajan vähemmän onnelliseksi – vaikkakin laadukas ja kestävä tavara/asia saa minussa aikaan kiitollisuutta ja miellyttää jotakin sisäistä esteetikkoani. Hyvä ostos tuntuu toisinaan jopa hyvältä teolta – jos sillä esimerkiksi tuetaan jotakin. Jos ostan suomalaista laatua, tai sijoitan ostoksellani hyväntekeväisyyteen, saan siitä hyvän mielen. Joku muu voi kokea esimerkiksi kukkien oston tuhlaavana kuluttamisena, mutta itse koen sen parantavan hyvinvointiani joka päivä. Olen kuitenkin karsinut vuosien myötä paljon ja muuttanut ostokäyttäytymistäni aikaisemmasta. Joskus olen rakastanut shoppailua, mutta nyt se tuntuu enemmän pakkopullalta. En ole enää se ostaja, vaan pikemminkin valikoiva kuluttaja, joka tarvitsee syyn miksi.

Ivalo_marita_huurinainen_suomalainen_muoti

Alennukset ovat myös usein sellaisia, jotka laukaisevat meidät ostamaan. Olen jotenkin onnekkaasti päässyt tästäkin taudista eroon, sillä nyt minua ei saa Hullareille, tai alennuksiin vain alennuksen vuoksi. Jos asiaa tarkastelee, “alennus” on harvemmin edes mitenkään tuntuva. Kyllä osto tässäkin kohtaa vaatii jo aidon tarpeen tuotetta kohtaan. Fiksuimmat ostokset ovat kuitenkin ehdottomasti mm ystävämyynneistä, sillä olen tehnyt niissä mielettömän hyviä ja edullisia hankintoja, jotka myös kestävät pitkään.

“Don’t just be rich to be able to buy everything in the world

…be expensive, so that no richness can ever buy you”

Kaulahuivi täältä* ja pipo täältä* – Marita Huurinainen, IVALO

Koska haluan tukea suomalaista suunnittelua, sekä panostaa laatuun ja kestävään materiaaliin, voin suositella tarpeellisia vaateostoksia Ivalo-nettikaupassa. Ivalosta löydät paljon mielenkiintoisia ja kestävää kehitystä tukevia muotibrändejä! Koodilla EEVI35 saat koko IVALO:n valikoimasta 35% alennusta. Tää paikka on yksi suosikeistani<3

 

-E