ACTION

*Kaupallinen yhteistyö; Rajala Pro Shop

Vihasin poseerata kameran edessä. Perhepotretti ei koskaan säväyttänyt hymyäni esiin. Isäni kuvasi aina lomavideoita vanhalle videokameralle ja ärsyynnyin siitä joka kerta yhtä paljon. Lapsuuttani on taltioitu varsin ahkerasti haluttomuudestani huolimatta. Kuitenkin hämmentävintä tässä kaikessa on se, että yksi haaveammateistani vanhoja kaverikirjoja selatessa oli aina malli – hyvänä kakkosena tuli liikunnanopettaja. Jotenkin tähän on lopulta siis kuitenkin tultu, senttien uupumisesta ja kurttuisesta otsasta huolimatta. Minusta todella tuli se mistä pienenä tyttönä haaveilin salaisesti! Olen selvästi ollut hyvin määrätietoinen jo tuolloin…?

Rakastan kuvaamista. Kameran edessä olo tuntuu tänäpäivänä todella luonnolliselta, mutta harjoittelua se on kyllä vaatinut. Piti vain löytää ne omat parhaat puolet ja oppia työskentelemään niiden kanssa mahdollisimman hyvin. Rentous ja itseluottamus saavutettiin ajan kanssa. Oli kyseessä liikkuva kuva tai stilli, rakastan luovaa työtäni. Pääsen toteuttamaan nykyisessä ammatissani kaikkia niitä omaksi kokemiani osa-alueita ja hyödyntämään omia parhaita puoliani, sekä vahvuuksiani. Pääsen myös kehittämään niitä heikompia ja oppimaan koko ajan uutta.

Urheilu ja hyvinvointi on kaikessa tekemisessäni se punainen lanka. Näiden asioiden lisäksi työni on ennen kaikkea luovaa ja vapaata, jonka vuoksi tätä työtä on aidosti kivaa, sekä motivoivaa tehdä päivästä toiseen. Parasta on myös jatkuva itsensä kehittäminen niin kuvaajana, kuin myös kameran edessä. Olen vahvasti visuaalinen ihminen ja rakastan kauniita asioita. Myös fiiliksen välittäminen on itselleni todella tärkeää – tämän kaiken saan välitettyä kuvien kautta. Kaunis tai muuten vain mielenkiintoinen kuva saa hyvälle mielelle ja herättää ajatuksia. Hyvä kuva inspiroi meitä. Tekee päivästä paremman. Kuviin taltioidaan usein myös niitä parhaimpia muistoja elämän varrelta.

Valokuvaamiseni alkoi vähitellen blogini kehittymisen myötä. Alkuun oli kamerakännykällä otetut kuvat, josta vähitellen siirryin eteenpäin ja hankin ensimmäisen järkkärini muutama vuosi sitten. Perus hyvä ja helppo, jolla saatoin vaivatta aloittaa ja opetella valokuvaamisen värikästä maailmaa. Jossakin vaiheessa oli pakko antaa myös kasvot tälle blogille, jolloin oli astuttava myös itse kameran eteen. Onneksi vierelläni oli jo silloin upeita blogikollegoita, joiden mielettömällä kärsivällisyydellä ja opeilla kehityin kovaa vauhtia paremmaksi. Opukset eivät ole koskaan olleet minua varten, rakastan tehdä ja kokeilla. Opin näin parhaiten ja minua inspiroi kun saan katsella muita työssään.

Valokuvaaminen on taidetta ja jokaisella taiteilijalla on oma silmänsä ja tapansa. Pelkkä hyvä silmä ei kuitenkaan usein riitä täydellisen kuvan nappaamiseen, vaan on osattava myös säätää erinäisiä asioita kuten kameran valotusta ja tiedettävä millainen linssi sopii mihinkin tilaan ja paikkaan. Kokeilemalla ja vinkkien kautta opin itse parhaiten. Vaikka kädessä olisi kuinka ammattilaistason kamera, ei sen kapasiteettia pysty hyödyntämään ellei tiedä mitä säätää ja miksi. Olen itsekin vielä todella untuvikko näiden asioiden kanssa!

Blogaajan työ vaatii ympärilleen myös muita ihmisiä ja Julian kanssa ravailtiin kameran hankkimisen myötä tiiviiseen tahtiin kuvailemassa. Jossakin vaiheessa olin jo niin ihastunut hänen ammattitason järkkäriinsä, että minun oli saatava omani. Samoihin aikoihin päätin tehdä tästä kaikesta täysipäiväisen työni. Paras siirtoni ikinä! Se kuitenkin vaati seuraavan askeleen. Piti olla valmis kehittymään, panostamaan ja tekemään enemmän.

Nyt minulla, Kiralla ja Julialla on yhteinen toimisto keskustassa. Nämä ihanat tytöt ovat paitsi hyviä ystäviäni, myös työkavereitani. Blogaaja tarvitsee aina vierelleen sen toisen, sillä yksin on mahdotonta saada aikaiseksi upeita kuvia. Myös ideoita tulee helpommin ja toisia autetaan aina kun voidaan. Pahinta tässä työssä on luovan ihmisen blokki, joka tulee etenkin kovan stressin ja paineen alla. Silloin on mahdotonta toteuttaa itseään ja olla aidosti luova. Onneksi niitä tulee harvemmin.

Olen kaivannut kisakauteni aikana eniten yhteisiä työtunteja toimistollamme. Yksinkertaisesti en ole kiireiltäni siellä ennättänyt puuhastelemaan, vaan on kotitoimisto ollut kovassa käytössä. Ihme ettei sohvamme nurkkapaikassa ole jo reikää. Olen todella fiiliksissä tekemässä office-paluuni ensi viikolla ja odotankin yhteistä work flowtamme tyttöjen kanssa. Siellä toimistolla nauretaan enemmän (tai ainakin kovempaa) kuin missään muualla! Kahvia kuluu myös kiitettävästi. Töitäkin toki tehdään.

Eilen satuimme kaikki ihanasti samaan aikaan työpisteiden äärelle ja totesin, että meillähän on mm. pikkujoulut järjestämättä! Niimpä päätimme ensi töiksemme pläänäillä niitä heti ensi viikosta. Tämähän on kuitenkin hyvin tärkeä tapa nostattaa yhteistä työilmapiiriä vain entisestään. Kaikilla kovilla toimistoilla on PK:T! Minulla on niin paljon asiaa näille neidelle että niiden tarinoiden kertomiseen ei riitä edes yhdet pikkujoulut, vaan pikemminkin tarvitsemme tämän kaiken läpikäymiseen viikon Kreikan loman. Tuntuu että olisin ollut pitkään matkoilla, vaikka todellisuudessa olen paiskinut hommia kulissien takana enemmän kuin koskaan.

Kaikki alkaa jostakin. Pienestä kasvaa vähitellen suurta. Kun katson omaa kehittymistäni blogini kautta, voin nähdä kuinka olen kasvanut ihmisenä, sekä kehittynyt kirjoittajana ja valokuvaajana huomattavasti. Ihanaa on myös todeta, kuinka paljon pystyn vielä kehittymään, sekä kuinka paljon myös haluan vielä tehdä ja toteuttaa uutta entistäkin parempaa sisältöä. Minulla on niin paljon ideoita to do listallani, että en malttaisi enää odottaa ensi viikkoon! 

On aivan ihanaa päästä taas kunnolla keskittymään töihini ja siihen työntäyteiseen arkeeni täydellä höyryllä. Olen kaivannut myös muiden kuvaamista ja odotan jopa pääseväni sinne kuralätäkköön istumaan pylly märkänä sen täydellisen kenkäkuvan vuoksi.

Kun saat taltioitua täydellisen kuvan, on se fiilis niin mieletön, että sitä janoaa aina lisää. Huonona päivänä Suomi näyttää harmaalta rätiltä ja valoa ei riitä missään. Kirotaan ja seuraavana päivänä yritetään sinnikkäästi taas uudestaan. Jos oikein pännii, on pakko lähteä ulkomaille jäähylle! Tai sitten kannetaan kirkasvalolamput yhteen kasaan kuten Kira teki viime talvena. Nerokkuutta tämä työ joskus myös vaatii, sillä Suomen olot osaavat olla joskus varsin haastavat valon ja miljöön osalta.

Haluan kutsua myös sinut mukaan Rajalan järjestämään Rajala ambassador-kilpailuun! Tässä on aivan mahtava mahdollisuus kuvaamisesta kiinnostuneille, jotka haluavat heittäytyä, saada uusia mahdollisuuksia ja oppia lisää! Rajala Ambassador 2016 on kilpailu, jossa osallistujien monipuolisuus kuvaajina ja sisällöntuottajina ratkaisee. Kisaan voi osallistua valokuvaaja, videokuvaaja, bloggaaja tai vloggaaja, jolla on oma osa-alueensa jo jotenkin hallussa, mutta jolla riittää halukkuutta kokeilla ja oppia uutta.

Ammattilainen ei todellakaan tarvitse olla, mutta heittäytyminen ja oman persoonan esilletuonti kannattaa! Kisaan valitut viisi lähettilästä saavat todella korvaamatonta huipputason kuvausoppia, monipuolisen kuvauskaluston, inspiraatiota tekemiseen, uusia kontakteja, näkyvyyttä, kuvausmatkoja, sekä kaikenlaisia muita mahtavia mahdollisuuksia! Tehtävistä suoriutumista arvioi Rajalan keräämä tuomaristo ja yleisö. Aika mieletön mahdollisuus, johon kannattaa ehdottomasti muidenkin tarttua. Kilpailuun voi ilmoittautua 30.11.2015 klo 23.55 saakka täältä.

Stay hungry <3 -E

Henkilökuvat – Kira