Ajatuksia synnytyksestä

*Yhteistyössä Felicitas Mehiläinen

Tämä postaus on jäänyt luonnoksiini lähinnä siksi, että synnytys käynnistyi ennen aikojaan. Julkaisen sen kuitenkin näin jälkikäteen, sillä tässä on mielestäni hyviä pohdintoja myös muille synnytykseen valmistautuville äideille.

Enää alle kuukausi siihen, että äitiysloma alkaa – tai edes aika, jolloin täytyy ottaa jo vähän rennommin ja nauttia viimeisistä hetkistä ennen muutosta. Muutosta, joka tulee olemaan pysyvää lopun elämää. Hurjaa, minusta todella tulee äiti. Minulla on pian oma perhe.

Alkuun tiuhaan lasketut päivät ja viikot ovat vaihtuneet kuin pikakelaukseen. H-hetki lähestyy ja olen siitä todella innoissani. Aika menee kuitenkin nopeasti ja tuntuu, että tärkeät päätökset on vielä tekemättä, sillä synnytykseen olisi tärkeää valmistautua etukäteen. Meidän kohdalla se tarkoittaa yhteisiä keskusteluja Teemun kanssa siitä, mikä on tukihenkilön rooli ja mitä meidän tulisi yhdessä huomioida synnytyksessä ja myös sen jälkeisessä ajassa.

En ennen raskautta edes osannut ajatellut sitä, kuinka suuri ja osallistava rooli tukihenkilöllä/isällä oikeastaan voikaan olla. Se on minusta kaiken kantava voima heti synnytykseen valmistautumisen jälkeen. Minusta molemmat vanhemmat pääsevät tiiminä osallistumaan kumpikin omalla roolituksellaan, mikäli näin yhdessä päätetään. Se on mahtava muutos ajattelussa ja itse käytännössäkin. Paljon on ajattelu muuttunut siitä, että synnytys olisi vain äidin juttu. Onhan se mullistava hetki molemmille!

Toisaalta pohdin myös paljon sitä, millainen kokemus siitä Teemulle jää?Olemme puhuneet yhteisestä synnytysvalmennuksesta, jossa asiat ja konkretia selkeytyisi molemmille. Ajattelen niin, että kun roolit ovat selkeät ja molemmat tietävät mitä tekevät, on mahdollisuus luoda turvallinen ja hyvä pohja synnytykselle. Tästä olemme keskustelleet ja se tuntuu molemmista hyvältä.

Olen panostanut paljon hyvinvointiini raskauden aikana. Muutoksia on todellakin tullut tehtyä, vaikka kaikki onkin lopulta sujunut aika omalla painollaan. Olen halunnut oppia ja tehdä asioita. Suoraan sanottuna en uskonut, että raskaana oleminen olisi näin ihanan onnellista aikaa, puhumattakaan siitä, kuinka vähän se on fyysisesti rajoittanut liikkumista, tai muuta tekemistä. Olemme käyneet neuvolassa yksityisellä puolella Felicitas Mehiläisellä läpi raskauden ja olen saanut sieltä aina vahvistusta siihen, että kaikki on hyvin. Neuvolakäyntini ovat sujuneet todella kivuttomasti, koska raskaus on edennyt niin hienosti ja olen voinut todella hyvin. Vauvamme on kasvukäyrällä, rakenteet ovat kunnossa, syke on mainio, liikkuminen on jo verissä ja 4D-ultran mukaan hän on myös ihan isänsä näköinen (en kestä). Suosittelen 4D-ultraa kyllä kaikille, sillä se muuttaa kaiken niin konkreettiseksi – erityisesti isälle. Lääkärini Minnan kanssa soitettiin Tillille (nimi muutettu kasvavan vatsan myötä lopulta Tiileksi) Macarenaa ja Antti Tuiskua, jotta saatiin hänet liikkumaan haluttuun suuntaan. Jos soitin vahingossakaan väärää biisiä, tyyppi veti heti jarrut päälle ja käänsi selkänsä meille. Vaikuttaa siis jo tässä vaiheessa sopivan itsepäiseltä tyypiltä<3

Tiedostan, että raskaus ja sen tuomat kokemukset ovat hyvin yksilöllistä ja hormoneilla, sekä aikaisemmalla terveydentilalla on suuri vaikutus siihen, miten kaikki etenee raskaana ollessa. Myös mielen hyvinvointi on suuressa roolissa niin vauvan, kuin äidinkin hyvinvoinnissa. Koen toki myös olevani onnekas. Yksityinen neuvola on ollut aivan ehdoton juttu siinä, että olen voinut luottaa ammattilaisiin ja saanut tarvitsemaani tukea ja luottamusta.

Olen tehnyt raskauden aikana paljon myös ajatustyötä ja luottanut siihen, että kehoni osaa tämän homman. Se on osoittanut niin monesti voimansa, joten olen ollut aika luottavainen läpi tämän matkan. En muutenkaan ole mikään stressaaja (ainakaan tällä saralla), vaan luotan paljon elämään itsessään, sekä myös siihen, että jokainen osaa synnytystilanteessa työnsä. Yhteistyöllä kaikki sujuu<3

En tiedä miten muilla, mutta meillä on ainakin ollut ajoittain hankalaa osallistaa Teemua raskausaikaan. Kuten varmasti moni isä, myös Teemu kokee, ettei ole luonut vielä minkäänlaista suhdetta tulevaan vauvaan. Sen sanotaan muuttuvan siinä vaiheessa, kun vauvan saa ensimmäistä kertaa syliin ja sen konkreettisesti ymmärtää – tämä tyyppi tulee meille kotiin. Se on meidän lapsi ja minun on huolehdittava siitä. Teemu ei ole luonnostaan kovin hoivaava tai empaattinen, joten olen useasti kokenut olevani aika yksin raskauden kanssa. Tiedän, että hän käy kuitenkin ihan omaa prosessiaan sisäisesti ja olen pyrkinyt hakemaan tukea ystäviltäni ja ammattilaisilta. Heistä on ollut suuri tuki minulle, joten kiitos jokaiselle<3

Luottamustani kohti synnytystä on rakentanut matkan varrella paljon se, mitä kaikkea olen oppinut. Kouluttauduin äitiysliikuntaohjaajaksi, joka on antanut rutkasti lisää työkaluja mm liikkumiseen raskauden aikana ja sen jälkeen. Tämä maailma on myös minulle uusi, joten se on vaatinut opiskelua ja asioihin tutustumista. Myös juuri siitä syystä oli mahtava kokemus käydä Felicitas Mehiläisen omalla äitiysfysioterapeutilla, sillä sain vastaukset kaikkiin mielessäni jyllänneisiin liikunnallisiin kysymyksiin. Käsittelimme myös kipeää selkääni todella hellävaraisella MyFascia käsittelyllä. Kohtaaminen Camillan kanssa oli äärimmäisen miellyttävä ja koin aidosti saaneeni käynnistä hyviä vinkkejä loppumatkalle. Kävimme myös läpi seuraavaa käyntiä, joka tehdään synnytyksen jälkeen. Oli ihanaa keskustella asioista henkilön kanssa, jolla oli oikeasti osaamista ja taitoa raskausajan aktiivisesta liikkumisesta. Hänen ajatusmaailmansa toki kohtasi myös omani kanssa, joten koin myös siksi tämän käynnin niin positiivisena! Tässä kohtaa raskauttani kävimme myös läpi lantionpohjan rentouttamista, joten keskitymme nyt tässä vaiheessa ainoastaan enää siihen.

Synnytys on yksi luonnollisimmista asioista. Keho tietää mitä se tekee, vaikka meillä ei olisi siitä vielä kokemusta. Minusta tämä on tärkeää muistaa, sillä tämä ajatus vaikuttaa myös siihen, miten itse synnytystä käsittelee sen aikana. Kipu ei ole ulkopuolelta tuotettua, vaan se on minun kehoni, joka tekee nyt kaikkensa hoitaakseen jotain niin luonnollista ja voimaannuttavaa. Hengitys ja rentoutusharjoitukset on hyvä aloittaa jo hyvissä ajoin, jotta näitä osaa hyödyntää itse synnytyksessä.

Jokaisella meillä on mahdollisia toiveita synnytyksestä ja siitä, miten itse toivoisi sen menevän. Mitä kivunlievitysmenetelmiä haluaisin ensisijaisesti käyttää, missä asennossa toivoisin synnyttäväni ja missä, millaisia toimenpiteitä haluan välttää jne. Ajattelen, että mennään tilanteen vaatimalla tavalla eteenpäin, mutta toivoisin synnytyksen etenevän mahdollisimman luonnollisesti omalla painollaan. En pidä ajatuksesta, että vauvan syntymistä vauhditettaisiin, tai minua hoputettaisiin ilman, että siihen olisi mitään muuta syytä kuin aikataulu. Tämä on ainoa asia, mikä minua hieman ahdistaa. Jos sairaalassa on kiire, näkyykö se meidän synnytyksessä? Saammeko positiivisen synnytyskokemuksen, tapahtui mitä tapahtui? Minua eniten mietityttää tällä hetkellä se, onnistuuko alatiesynnytys (tätä itse toivon ensisijaisesti) ja toimiiko imetys. Mitään muita toiveita en ole oikeastaan asettanut.

Positiivinen synnytyskokemus on lopulta kokemus ja tunne, joka perheelle jää kaikesta vaadittavista menetelmistä ja ratkaisuista huolimatta. Miten heidät kohdataan ja millaista tukea ja turvaa he saavat ympärilleen. Siihen vaikuttaa paljon ympäristö ja ihmiset, jotka synnytykseen osallistuvat. Olemme kovin erilaisia, joten on tärkeää pohtia mitä itse kokee tarvitsevansa. Vaihtoehtoja on runsaasti!

Äiti tarvitsee lempeyttä, tukea, turvaa ja rauhaa synnytyksen tueksi. Ei kiirettä, stressiä, tai keskeytyksiä. Synnytystä on verrattu seksiin, sillä siinä toimii samat hormonit. Synnytykseen suhtautuminen ja valmistautuminen vaikuttaa paljon kokonaisuuteen. Mieli on jälleen niin voimakkaassa yhteydessä kehoon, ettei rentoutus- ja mielikuvaharjoittelut ole missään muodossa liikaa korostettuja.

Synnytykseen valmistautumisesta kertoo useat E-kirjat ja Teemu on luvannut sellaisen kuunnella. Uskon sen valmistavan myös hänen mieltään ja kehoaan synnytykseen paremmin kuin vain sen, mitä minä hänelle kerron. Myös neuvolan oma kätilöni Satu on pitänyt huolta siitä, että Teemua on osallistettu mahdollisimman paljon aina, kun olemme yhteisille neuvolakäynneille päässeet. Olen myös todennut, että muutenkaan näissä asioissa minä en ehkä ole hänelle se paras lähde kertomaan tai neuvomaan.

Synnytysvalmennuksen lisäksi yhdessä olisi hyvä käydä läpi synnytystoivekirje ja sairaalakassin pakkaaminen, jotta myös tukihenkilö on kartalla äidin toiveista ja tarpeista. Myös luonnolliset kivunlievitystoiveet ja toteutus ovat sellaisia, joihin tukihenkilö voi osallistua synnytyksen aikana. Gua sha -hieronta, akupisteiden painanta, Tens-laite jne. Näiden käyttö ja toteutus on syytä opetella myös etukäteen.

Ajattelen, että synnytyskokemus voi parhaimmillaan hitsata perhettä yhteen. Tiimityötähän sekin lopulta on, jossa molemmilla on sovitut roolit ja tehtävät. Yhdessä onnistutaan ja yhdessä koetaan. Synnytys voi olla oikeasti voimaannuuttava kokemus kivusta ja muusta huolimatta. Jokainen äiti tietenkin toivoo kaiken menevän hyvin<3

Miettikää eläimiä ja emoja. Ne hakeutuvat rauhalliseen ja turvalliseen paikkaan synnyttämään. Ei voi kuin ihailla sitä rauhaa ja tyyneyttä, miten eläimet synnyttävät. Pitäisikö meidänkin heittäytyä hetkeen ja pyrkiä hengityksen ja liikkeen avulla hallitsemaan kipua ja auttamaan kehoa tekemään sen, mikä on sille täysin luonnollista?

Love, Eevi

Kuvat – Skonell Visuals