arki Blogi Muoti onnellisuus Perhe ja suhteet

Onko riiteleminen normaali osa parisuhdetta?

*ajastettu postaus*Eevi_blogi_riiteleminen_parisuhteessaOsaatko sinä riidellä oikein? Riiteleminen on itselleni kohtalaisen vierasta ja hieman hätäännyn, kun huomaan sellaisen olevan ilmoilla. Mieluiten vaihtaisin puheenaihetta ja unohtaisin koko jutun. Jos kuitenkin jokin asia vaivaa, en pysty olla avaamatta keskustelua. Toivon sen kuitenkin aina pysyvän sellaisena, eikä johtavan kinasteluun. Aina se ei kuitenkaan mene kuten toivon…

En kestä nähdä toista surullisena ja voin itse älyttömän huonosti jos ihmissuhteissa mättää.  Oksettaa, en pysty nukkumaan, ajatukset pyörivät vain riidan ympärillä…jokainen meistä oireilee eri tavalla. Osa sulkeutuu täysin, enkä tiedä onko sekään hyvä ratkaisu. Minä prosessoin oman aikani, kunnes olen valmis keskustelemaan fiksusti. Joskus riidat ovat johtaneet myös eroon, johon meistä monet myös riitelyn linkittävät. Miksi ihmeessä riiteleminen tarkoittaisi automaattisesti eroamista? Senkö vuoksi, että siitä tulee niin paha olo, ettei sitä enää siedä? Vai sen takia, että on kyllästynyt tappelemaan? Sitä suuremmalla syyllä olisi hienoa oppia riitelemään oikein, ilman että jäisi roikkumaan tuohon löysään hirteen.

En ole se, joka jaksaa puida asiaa kaikkien ystävien kanssa. Puhun usein yhden ihmisen kanssa, joka pääsee tunnetilaani kiinni ihan vaan katseella. En jaksa vatvoa asioita kovinkaan kauaa, vaan haluan löytää ratkaisuja.

Se kaikki mitä olemme lapsuudessa kokeneet, näkyy myös riitelemisessä. Olemme poimineet malleja, joita saatamme toistaa, tai toimia tavalla, jonka juuret löytyvät lapsuuden tunnetiloista tai kokemuksista. Näitä olisikin hyvä jokaisen meistä tunnistaa. Jokainen pariskunta riitelee omalla tavallaan, mutta kuinka usein mietimme miksi toinen käyttäytyy tietyllä tavalla? Emme juuri koskaan, koska pystymme näkemään vain sen oman loukkaantumisen.

Eeviteittinen_blogi_kevat_asuKannattaisiko riitelemisestä puhua ehkä silloin, kun riitaa ei ole vielä ilmoilla? Silloin kykenesimme keskustelemaan järkevästi ilman puolustuskantaa ja ilman vahvoja tunteenpurkauksia. Voisimme nähdä omia heikkouksia ja tarkastella riitatilanteita hieman ulkopuolelta. Ehkä sitä kautta oppisimme riitelemään paremmin?

Riiteleminen on aihe, jota me kaikki silotamme, emmekä halua sen näkyvän ulospäin. Ollaan täydellisiä, vaikka ei oikeasti olla. Jokaisessa suhteessa on omat konfliktinsa ja jokainen pari riitelee jollakin tavalla. Jos ei riidellä ikinä mistään, puuttuuko suhteesta silloin jotakin? Mitä mieltä olette siitä?

Toiset ovat mykkäkoulussa, kun taas toinen pari huutaa ja paiskoo seiniin kaiken mitä käsiinsä saa. Me kommunikoimme kaikki riitatilanteessa usein välttävästi. Olen pyrkinyt kehittymään siinä, mutta vaikeaa se kyllä kieltämättä on. Toimintamallit erityisesti negatiivisissa tilanteissa, joissa astuu itse puolustamaan itseään, ovat aika pinttyneitä. Meillä on usein myös repussa kokemuksia ja taakkoja, jotka saattavat laukaista meissä hyvinkin outoja käyttäytymismalleja. Siinä yksi syy siihen, miksi asioita ja kokemuksia ei voi lakaista maton alle, vaikka haluaisi. Ne nousevat pintaan ilman käsittelyä ja saattavat vaatia paljonkin aikaa. Eevi_blogi_samsoe_houseofbrandon_asuPuma_shoes_spring2018

Olen ollut suhteessa, jossa ei riidelty ollenkaan. Olen ollut myös todella myrskyisessä suhteessa, jossa riideltiin paljon. Ensimmäinen kesti pitkään. Hiljaisuus on pahinta, mitä kahden ihmisen välillä voi mielestäni olla. En kestä sitä. Haluaisin aina selvittää asiat heti, tai hetken rauhoituttuani. Joskus päätin, etten halua enää ikinä suhdetta, jos itkettää niin paljon. Välillä itkeminen on hyväksi, mutta itkeminen, joka uuvuttaa meitä ei ole mitään muuta kuin kuormittavaa. Siinä ei pysty elämään täysillä, tai olemaan sataprosenttisesti oma itsensä.

Mistä me tiedämme mikä on se hyvä ja mikä huono? Jokainen suhdehan on erilainen, eikä niitä voi peilata keskenään riitelyn perusteella. Se missä riidellään ei välttämättä ole huonompi suhde kuin se, jossa ei riidelty lainkaan. Silloin kun oma henkinen hyvinvointi kärsii jatkuvasti, puhutaan mielestäni suhteesta, joka ei kannata ikinä. Aivan sama paljonko hyvää siinä silloin on. Jossakin vaiheessa ihmiskeho ajaa itsensä remonttiin, jos stoppia ei ymmärrä itse tehdä.

Rakkaus on helppoa, parisuhde on vaikeaa. Voimme opetella sitä kuinka paljon tahansa, mutta ei se silti selkeämmäksi tule koskaan. Jokainen ihmissuhde on erilainen, jokainen ihminen oma persoonansa menneisyyden taakkojen ja haastavien piirteiden kanssa.

Tärkeintä onkin löytää se joku, jonka kanssa myös riitely voi olla suhdetta kehittävää ja lähentävää. Sen pitäisi vahvistaa, ei erottaa. Sen ei pitäisi olla toista lyttävää, puhumattakaan valtapelistä. Riiteleminen ei ole peli, jossa toinen voittaa ja toinen häviää. Sen ideana olisi ratkaista pulma, jolloin on pakko pelata samaan pussiin jotta sen voi ratkaista. Eeviteittinen_parisuhde_riitely

Päätöksiä, jotka pohjautuvat pelkoon eivät kanna. Päätökset jotka perustuvat toivoon ja mahdollisuuksiin, kantavat. Asioita tulisi tehdä sen perusteella, mitä hyvää ja ihanaa siitä voi syntyä. Ei mitä ei olisi pitänyt tapahtua.

Vanhoihin riitoihin ei kannattaisi jäädä kiinni, mutta silti tuntuu, että meillä jokaisella on ne omat akilleen kantapäät. Onneksi opetella voi aina ja omia henkisiä arpiaan on mahdollista hoitaa hyvän kumppanin ja sallivan ilmapiirin myötä.

Itselleni treenaaminen vaikuttaa siihen, kuinka helposti riitaa syntyy. Saatan olla ilman treenaamista joskus kiukkuinen ja turhautunut. Treenata siis kannattaa ihan siinäkin mielessä, että kotona pysyy asiat mallillaan. Huonoa fiilistä kannattaa purkaa vaikka siihen treeniin ja ajatuksia taas kannattaa puhua toiselle. Vaikeneminen ei useinkaan ole ratkaisu, ellei se sitten ole joustamista sinun suunnaltasi.

Kiinnostaisi kysyä teiltä viisaat lukijat mitä mieltä te olette aiheesta, mikä on aikuismaista riitelyä? Mikä sen määrittää? Kunnioitus? Toisen ymmärtäminen? Empatia? Kompromissien teko? <3

On hyvä huomioida, ettei yksikään parisuhde ole täydellinen, eikä kukaan ulkopuolinen voi koskaan sanoa onko jokin toimintapa huono tai hyvä toiselle. Se mihin saa puuttua, on kysyä miten toinen voi ja antaa tukensa. Usein riittää lauseet “miten voit”, “asiat järjestyvät aina”. Muistetaan nämä aina silloin, kun toisella on vaikeaa.

Lasit – RayBan *House of Brandon / Neule – Samsøe & Samsøe *House of Brandon

Housut – Zara  / Kengät – Puma