Vanha kunnon hikimuija

Terkkuja Rukalta hankien keskeltä! Ollaan hiihdetty kilpaa valon kanssa tänään Rukaa ympäri. Täällä valoisa aika kestää nimittäin vain sen muutaman hassun tunnin. Lumi tekee kyllä ihmeitä ja vaaleanpunaista taivasta voisi mielellään jäädä tuijottelemaan kesken hiihtolenkin. Jäätynyt räkä nenässä keskeyttää kuitenkin viimeistään tämän fiilistelyn. Parisenkymmentä asettta pakkasta on tälle etelän tytölle pieni shokkihyppy. Olen kuitenkin aina sitä mieltä, että sää on asennekysymys – sitä paitsi väitti isäni mitä tahansa, kunnon geareilla pärjää millaisissa olosuhteissa tahansa. isäni vannoo edelleen kasikytluvun vanhan haalistuneen (ja reikäisen) hiihtopuvun nimeen, vaikka kuinka yrittäisin vakuutella häntä vaatteiden teknisyyden kehittymisestä. Tästä emme tule ikinä pääsemään sopuun. 

Nautin ulkoilusta, mutta en palelemisesta. Tämä gearihypetykseni osoittautui jälleen kerran aiheelliseksi. Danin hytistellessä menemään ohuessa juoksutakissaan, minä painelin tyytyväisenä eteenpäin. Jokaiselle lajille on syystä omat varusteet rakas. Ehkä tästä taas opittiin ja rinteeseen pukeudutaan ainakin astetta fiksummin. 

Opittiin myös sellainen, että niitä luistelusuksia ei kannata vuokrata ellei aio luistella koko hiihtoretkeä (tai oikeasti osaa sitä). Danin suksi luisti vähän turhankin liukkaasti ja sukset päätyivät lopulta kainalossa mäen päälle. Alas tultiinkin sitten #perseessäkiinni ja kovalla huudolla. Tilanteita ei lenkiltä puuttunut ja meinasin räkätyspäissäni lentää ojaankin. Minä säästyin pelkästään ripsien yhteen jäätymisellä, Danille tämä “elämys” oli hänen sanojensa mukaan “äärirajoilla nauttimista”.

Oli muuten positiivista huomata kuinka aerobinen kestävyys on parantunut dieetin aikana huimasti! Muistan viime vuotisen hiihtokuntoni – sydän hakkasi jo ensimmäisien metrien jälkeen ja veri maistui suussa jo muutaman kunnon nousun jälkeen. Nyt tuo kymppi taittui todella kevyesti ja hommaa olisi hyvin voinut jatkaa toisenkin kerran. Ei huono!

Hiihdin lapsuudessani paljon ja noin yleisesti muistoni kouluhiihdoista ovat positiivisia. Kuitenkin tällaisena kilpailuhenkisenä tyyppinä muistan edelleen hyvin elävästi yhden elämäni karvaimmista tappioista. Lähdössä kaikki aina hätäilivät ja meininki oli yksinkertaisettuna kaoottista. Taktiikkani oli lähteä aina täysiä ja himmata sitten kun lauma on hajaantunut. Silloin kävi kuitenkin niin, että luokkakaverini hiihti suoraan sauvani päältä ja koska silloin ei on omistanut kunnon geareja, irtosi sauvani ja minä jatkoin matkaani vielä hyvän tovin. Eipä siinä auttanut muu kuin jarruttaa, kääntyä takaisin ja hakea nöyränä menosta tippunut sauva. Kiukutti niin pirusti! Raivolla päätin kuitenkin räät poskella ja veren maku suussa painaa mitalleille, viimeisestä lähtösijasta huolimatta. Jahtasin ja jahtasin, mutta lenkki loppui kesken ja sijoitukseni oli kolmas. Olin silti pettynyt. Seuraavana vuonna oli kuitenkin uusi näytönpaikka. Jännä miten elävästi tuon fiiliksen muistaa edelleen. Uudelleen syttyminen kannattaa kuitenkin aina!

Olen asettanut tälle lomalleni yhden tavoitteen – haluan ulkoilla joka päivä. Täällä on mitä parhaimmat puitteet viettää rentoa treenilomaa <3 -E

Hiihtoasu – Helly Hansen