Kirosanana vauvakuume
En koskaan osannut ajatella, kuinka monimutkaista perheen perustaminen voisikaan olla. Nuorena kaikki näyttäytyi hyvin yksinkertaisena. Tänä päivänä ei ole pakollista mallia. Eroaminen on normaalia elämän kasvua, uraputkessa juoksevat naiset ovat enemmän kuin tavallista, naimisiin ei ole pakko mennä kenenkään, lapsia saadaan yhä myöhemmin ja liitot ovat yhä vapaamuotoisempia. Kangistuneista kaavoista on tultu siihen, että kukin voi tehdä kuten tuntuu itselleen parhaalta. Tämä muutos on mahtavaa, mutta tuo mukanaan myös haasteita.
Vaikka samoja haasteita on ollut olemassa jo aikaisemminkin, tuntuu osa aiheista nousevan nyt vasta kunnolla pinnalle. Yhteiskunnassa on tapahtunut muutos, sitä on turha olla kiistämättä. Muutos tuo aina mukanaan niin hyvää, kuin huonoakin. Me naiset olemme nostaneet pöydälle rohkeasti ongelmia, joista on aikaisemmin vain vaiettu. Lapsettomuus ja lapsettomuuden pelot ovat monen naisen jokapäiväisissä ajatuksissa. Se kuinka raskasta se kullekin oikeasti on, ei voi kukaan muu kokea kuin nainen itse. Olemme kuitenkin yhtä tiimiä. Kukaan ei ole yksin, vaikka siltä helposti tuntuisikin.
Tiedän kuinka turhauttavaa saattaa olla tilanteet, joissa vastuun ottaminen tuntuu niin ahdistavalta, ettei tiedä miten päin olisi. Kirjoitin aikaisemmin lapsettomuuden pelostani, joka hieman hälveni käytyäni Ovumia Fertinovan hedelmällisyyskatsastuksessa. Olen kovin onnellinen siitä, että minulle vinkattiin tästä mahdollisuudesta. Tämä vinkki johti nimittäin lopulta siihen, että pääsin tekemään yhteistyötä heidän lähettiläänä. Voit lukea koko jutun käynnistäni hedelmällisyyskatsastuksessa ja sen sisällöstä täältä.
Koin tämän kokemuksen käänteentekevänä, koska sain tietää mikä on oikeasti oma tilanteeni hedelmällisyyden osalta. Hedelmällisyys on osittain nimittäin synnynnäinen, sillä meillä on munasoluja juuri se määrä, mitä meillä on ollut jo syntyessämme. Toisaalta elämäkin heittelee sen verran, että absoluuttista totuutta ei ole tämäkään osalta. Siksi minusta tämänkaltainen tutkimus olisi loistava ihan kaikille naisille. Itseäni kalvoi eniten ajatus siitä, että mitä jos aika ajaa ohitseni enkä tiedä tilanteestani mitään? Tieto voi lisätä tuskaa, mutta myös antaa meille mahdollisuuksia, joita ei muuten olisi. Tämäkin asia on hyvä kohdata, sillä pakoon emme tule totuutta pääsemään.
Keskustelin myös aiheesta Ovumia Fertinovan omaa blogia kirjoittavan Anna-Maija Kakkosen kanssa. Uusimman tekstin Anna-Maijan kanssa käydystä keskustelustamme voit lukea täältä. Kävimme paljon henkilökohtaisia asioita läpi, joka tuntui itselleni jotenkin luontevalta. Haluaisin ehdottomasti tuoda tämän asian isommin esille, sillä huomasin ensimmäisen tätä aihetta käsittelevän tekstini jälkeen vahvasti sen, kuinka paljon tästä toivottaisiin puhetta, tietoa ja erityisesti vertaistukea.
Olen aina tiennyt haluavani äidiksi. Toivon sitä nytkin. Toisaalta tiedostan myös sen, ettei toinen osapuoli ole vielä valmis. Vaikka asian ymmärtäisi täysin, tuntuu se silti naisena todella pahalta. Ajatus omasta iästä ja sen mukanaan tuomista faktoista hirvittää. Onneksi meille molemmille on kuitenkin selvää se, että haluamme yhteisen perheen. Se tulee tapahtumaan tavalla tai toisella, joka hieman lievittää omaa ahdistustani. En tiedä onko kyse hormoneista ja siitä kuuluisasta sisäisestä kellosta, mutta ainakin itse tunnen joka päivä sen, mitä kaipaan. Lapsi on todella toivottu minun puoleltani koska vain.
Tiedostan olevani jotenkin todella herkillä. En kestä lainkaan heittoja “taitaa sisäinen kello huutaa”, tai “koska teette lapsia?”. Äläkä käsitä väärin. Rakastan olla lasten kanssa, mutta olen huomannut kaipaavani nyt myös etäisyyttä heihin. Jotenkin vain välillä tuntuu siltä, etten pysty. Lapsen katse saattaa liikuttaa niin paljon, että alan itkemään. Onko kukaan muu kokenut mitään tällaista? Itsensä kovettamista “pakon” takia?
Tiedän myös lukuisia pareja, jotka ovat taistelleet lapsettomuuden kanssa. Tiedän myös niitä, jotka eroavat pitkän yhteisen taipaleen jälkeen vain siksi, ettei toinen haluakaan enää lapsia. Todella vaikeita ja raskaita asioita ihan kaikki. Kaipaamme tähän tukea ja vaihtoehtoja. Ovumia Fertinova tarjoaa paitsi ennaltaehkäisevää hoitoa, mutta lämminhenkisellä klinikalla hoidetaan myös lapsettomuutta kokonaisvaltaisesti. Näissä aiheissa en voisi liikaa painottaa henkistä tukea ja ymmärrystä.
Emme ole oikeasti yksin <3 -E
Kuvat – Puurovisuals
Tosi ymmärrettävää toi että lapset ja aihe herkistää. Itse koin samanlaista tuskaa edellisessä suhteessa, jonka tiesin johtavan eroon. Lapsia näkee ympärillä joka puolella, aihetta ei pääse karkuun ja itse tuskailee asiaa että “miksei tämä suhde ole se jossa kaikki haaveet toteutuu”.
Onneksi näiden asioiden kanssa ei tosiaan ole yksin ja asiat järjestyy aikanaan ❤️.
Kiitos Laura tarinastasi <3 Kuulostaa tutulta tuokin ja uskon koskettavan monia muitakin. Tarinoita on tuhat, kuten on naisiakin.
Silti meitä kaikkia yhdistää sama tunne. Kenenkään ei pitäisi jäädä yksin <3
Kiitos kun kommentoit. -E
Kiitos Eevi, että kirjotat tästä erittäin tärkeästä, mutta myös vaikeasta asiasta!
Itse kamppailen samanlaisten lapsettomuus pelkojen kanssa, jota ei todellakaan helpota lähipiirin jatkuva sikiäminen..
On ollut vaikea iloita läheisten raskausuutisista, kun itseä kalvaa jatkuva pelko siitä, että mitä jos tuo onni ei koskaan osukaan minun kohdalleni.
Olen kokenut usein myös ulkopuolisuutta juuri tästä syystä. Aiheesta on myös hyvin vaikea avautua kenellekään, kun se tuntuu jotenkin niin henkilökohtaiselta.
Ihanaa, että sinä uskallat puhua tästä niin avoimesti! Näiden postauksiesi myötä olen tajunnut, etten missään nimessä ole asian kanssa yksin.
Moikka Jenna,
Kuulostaa hyvin tutulta. Toisaalta tuntuu myös väärältä itse kokea näin.
Pitäisi olla onnellinen muiden puolesta, mutta aina se ei ole niin yksinkertaista. Samojen pelkojen kanssa painitaan, ymmärrän hyvin mistä puhut<3
Vaikka aihe henkilökohtainen onkin, koskettaa se MONIA. Miksi olla hiljaa, kun pitäisi puhua?! Löytää verkosto ja voimaa vaikeisiin asioihin.
Et ole yksin, kukaan meistä ei ole. Halein, E
Tämä on niin ajankohtaista minullekin. Olemme yrittäneet lasta jo pitkään ja tuntuu että kaikki muut vaan onnistuu tulemaan raskaaksi tosi helposti. Ja ne äidit, ne vasta ovatkin raadollisia meitä lapsettomia kohtaan koska emmehän me voi tietää elämästä mitään kun meillä ei ole lapsia. Ja lapsettomuusasiasta jos heille puhuu, eivät he voi sitä ottaa vastaan koska eivät tiedä asiasta. ?
Kovasti voimia sinne Heikura <3 Minusta parasta on, kun juttelee muille naisille, joilla on samanlaisia kokemuksia ja voivat sitä kautta tarjota loistavaa vertaistukea. Ymmärrys ja kuuntelu on ihan korvaamatonta <3 Toivon todella kaikkea hyvää sinne. -E
Voi kyllä. Itsekin olen herännyt siihen, miten kaikki ei menekään niin kuin oli ajatellut. Olen kriiseillyt oman hedelmällisyyteni kanssa jo melko pitkään ja olen tuskallisen tietoinen, kuinka juna saattaa olla ajamassa ohi. Onneksi kumppani on myös valmis vanhemmuuteen, mutta ei tämä silti helppoa ole. Meillä on jo jonkin verran yritystä sekä yksi keskenmeno takana. Nyt hakeuduin itsekin selvittämään hedelmällisyyteni tilannetta. Ihmisten utelut tuntuvat kurjalta. Verenpainettani nostaa, kun udellaan lasten ”hankkimisesta”. Monilla on oikeasti ongelmia raskaaksi tulemisessa, eikä todellakaan pitäisi olettaa, että kaikki voivat vain ”hankkia” lapsia.
Voimia sinne <3 Onneksi tänä päivänä vaihtoehtoja ja apukeinoja löytyy, mutta voimavaroja kuluttavaa se toki saattaa olla. Ihana kuitenkin kuulla, että olet selvästi asiaan ja omaan tilanteeseesi perehtynyt. Se on jo yksi iso askel kohti toivottua raskautumista.
Kovasti tsemppiä ja toivoa tulevaan <3 Halit, E
Täällä bingo! Useamman vuoden parisuhde päättyi kesällä, koska lopulta mies totesi ettei ehkä koskaan halua lapsia. Aiemmin se oli ollut “ei vielä”, mutta oma kello sanoi jo pitkään, että olisi jo aika, joten painostuksen tuloksena oli ero. Lopulta olen kolmekymppinen lapseton sinkku, eli joka miehen painajainen, koska tällainenhan haluaa heti lapsia jos tapaa jonkun. Eli, lopulta pakko hyväksyä, että ehkä en koskaan tule saamaan suurinta haavettani toteutettua, äitiyttä. Aloitin jopa blogin aiheesta, “Elämänmittainen haave”. Tsemppiä odotukseen, toivottavasti sinulle ei käy kuten minulle kävi.
Kuulostaa tutulta tarinalta, joka on kuultu jotenkin liian useasti. Se on surullista, mutta toisaalta, täysin väistämätöntä.
Älä silti luovuta <3 Rakkaus voi olla nurkan takana. Ja muista; vedät puoleesi sitä mitä säteilet. luota siihen ja omaan säteilyysi. Kaikki on vieläkin mahdollista. Jollekin olet juuri se oikea ja täydellisen ikäinen. PUS! Voimia ja luottoa <3 -E
Kuulostaa niin tutulta. Itselläni taustalla keskenmeno eikä sen jälkeen olekaan enää tärpännyt. Ympärillä toki kaikki saa lapsia ja on välillä vaikeeta katsoa somen kautta tai edes iltapäivälehdistä sitä onnea.
Kovasti voimia ja jaksamista <3 Voin vain kuvitella, kuinka vaikeaa tuollainen on. Sitä myös itse pelkään.
Vaikka kuinka toivoisi olevansa muiden puolesta onnellinen, ei se aina tule luonnostaan.
Toivon sinne kaikkea hyvää ja toivottavasti toivottu perheenlisäys on tuleva<3 -E
Kirjoitit hyvin? vaikka itsellä onkin lapsi, kalvaa mieltä sisarus hänelle. Päätin erota lapsen isästä jonka läsnäolo sai aikaan vain turvattomuutta ja hän vaan meni omia menojaan eikä kantanut vastuuta. Vaikka itse olenkin lapsi rakas, saa muitten raskaus uutiset vielä enempi kalvamaan mieltä eikä sitä osaa ollakaan onnellinen toisten puolesta?♀️
Moi Meri,
Toivottavasti voit kaikesta huolimatta hyvin <3 Toisinaan nämäkin päätökset ovat oikeita, vaikka aina vaikeita.
Kovasti tsemppiä arkeesi. Luotetaan elämään ja siihen polkuun, joka meille jokaiselle on tarkoitettu<3 Se kannattelee. Halein, E
Todella harvoin tulee kommentoitua blogitekstejä. Nyt kuitenkin pakko,koska kirjoitit todella kauniisti!
Osui ja upposi tämä ajatus siitä kuinka lapsen katsekin saattaa liikuttaa kyyneliin. Olen käynyt rankat ajat läpi lapsettomuuden suhteen. Nyt olen kuitenkin onnellisesti äiti ja joka päivä liikutun kyyneliin katsoessani pientä taaperoani.
Nykymaailma on raadollinen naiselle. Toivoisin niin paljon jokaiselle naiselle mahdollisuutta kokea äitiys,tavalla tai toisella. Maailma avautuu niin erilaisena.
Ihanaa että kommentoit, kiitos siitä <3
Nämä lauseesi kuulostavat kovin tutuilta ja kuten sanoit, lapsi muuttaa omaa maailmankatsomusta - niin paljon parempana. Kaikki löytää oman lokeronsa ja arvot korostuvat. Ihanaa lapsiarkea sinne ja valoa! -E
Mahtavaa Eevi, että uskallat ottaa lapsettomuus aiheen esille. Pystyn täysin samaistumaan kokemuksiisi, itse saman kokeneena. Muistan kuinka suuri vihantunne tuli, kun näin jonkun tuttavani saaneen vauvan. Olin todella herkillä ja saatoin vain yht äkkiä purskahtaa kauheaan itkuun, koska halusin vain niin kovasti äidiksi. Kaksi vuotta siihen meni ennen kuin esikoisemme syntyi ja vajaa parivuotta myöhemmin saimme vielä toisen tytön. Molemmat tytöt sai alkunsa hormoonipistoksen avulla, jonka avusta olin äärimmäisen helpottunut. Itselläni keskusteluista puolison, hyvän ystävän, lapsettomuuslääkärin ja työterveyshoitajan kanssa oli helpottavaa, kun sai tukea omiin fiiliksiin.
Voimia paljon, ihanaa että uskallat puhua aiheesta. Toivon todella, että teille perheenlisäys toteutuu.
Moikka Marika,
Kiitos kun kerroit kokemuksistasi, helpottaa kuulla, että joku muukin on kokenut samanlaisia tunnetiloja. Toisinaan tuntuu, ettei niitä saisi kokea. Että olisi jotenkin huono ihminen, mutta tietää ettei näille tunteille voi mitään. Niitä ei voi käskeä olla hiljaa, eikä hormoneille voi sanoa, että nyt ei haluta lapsia. On tämä naisen elämän tämmöistä vuoristorataa 😀
Ihanaa että olet saanut apua ja tukea <3 On mahtavaa kuulla teidän omia, henkilökohtaisia kokemuksia ja tarinoita näin paljon.
Kiitos tuhannesti tsempeistä ja iloa kevääseen! -E
Aivan samanlaisia pelkoja oli minullakin aiemmin. Olin aivan varma, etten voisi saada lapsia, koska kuukautiskiertoni oli aina ollut kaikkea muuta kuin säännöllinen. Nuorempana minulla saattoi olla vain kahdet kuukautiset vuodessa. En silloin miettinyt asiaa, kun lasten “hankinta” ei ollut ajankohtaista. Kuitenkin vuosien kuluessa asia alkoi pyöriä mielessä. En uskaltanut haaveilla lapsista, koska pelkäsin, ettei se toteutuisi. Vauvauutiset ympärillä alkoivat kuitenkin jo kirpaista ainakin pienesti. Lisäksi elelin sinkkuna, joten pelkäsin todella, että aika ajaa sen ohi, ettei ehtisi edes yrittää…
Kunnes… vajaa viisi vuotta sitten tapasin nykyisen mieheni. Aika pian annettiin raskaudelle mahdollisuus, koska suhde tuntui hyvältä ja ikääkin jo oli kohta 35 v. Muutaman kuukauden kuluttua minulla alkoi olla outoja oireita ja ihan totaalista väsymystä. Viimein päätin tehdä raskaustestin, vaikka en uskonut sen olevan positiivinen. Mutta niin vain se oli! Reilu kaksi vuotta sitten saimme pojan. Toinen raskaus alkoi heti, kun hormoonitoiminta käynnistyi synnytyksen jälkeen, joten nyt meillä on myös pari kuukautta vanha tyttö.
Tsemppiä! Toivon, että myös sinun haaveesi lapsesta toteutuu jonain päivänä, kun aika on oikea! 🙂
Ihana Henni <3 Kiitos. On helpottavaa kuulla, että tämä kaikki on ihan ok. Jotenkin alkuun, ensimmäistä postausta kirjoittaessani luulin, että onpa noloa. Miksi pelkään? Olenko ainoa? On ollut aivan mieletöntä huomata, millaista tukea voimme toisillemme antaa <3 Sinne, sekä tänne.
Ja kiitos inspiroivasta tarinastasi - ja onnea! Tuo toivoa ja uskoa myös tänne.
Kiitos ja ihanaa kevättä! -E
Todella tärkeästä aiheesta puhut! Itse en uskaltanut edes puhua suoraan puolisolleni, kuinka pahalta tuntui, kun hän halusi odottaa vielä muutaman vuoden (puolisoni minua neljä vuotta nuorempi, niin en halunnut painostaa) saati sitten ystäville joilla oli jo lapsia. Olin varma että olin tuomittu lapsettomuuteen, kunnes vuoden yrityksen jälkeen tulin 33-vuotiaana raskaaksi. Nyt meillä on 3- vuotias poika enkä voisi olla onnellisempi. Olen päässyt lähes täysin eroon huonosta tavastani vertailla itseäni muihin. Vertailu oli pahimmillaan parin vuoden ajan ennen kuin tulin raskaaksi.
Ymmärrän niin hyvin. Toista ei viitsi painostaa, mutta silti oma fiilis tuntuu naisena hyvin raskaalta kantaa – kun kuitenkin meillä naisilla fysiologinen puoli pistää hanttiin huonossa tapauksessa aika aikaisinkin. Mutta AIVAN IHANA tämä teidän uutinen <3 Onneksi olkoon! Vertailu on kyllä varmasti yksi pahimmista, erityisesti naisia koskevista asioista. Aina olisi hyvä tarkastella vain sitä, miltä itsestään tuntuu ja millaisia tarpeita omassa elämässään aidosti on milläkin hetkellä. Ihanaa kevättä sinne ja voimia pojan kanssa! Nauti<3 -E
Moikka,
Olen seurannut blogiasi jo aika pitkään ja tykkään tosi paljon siitä, kun tekstisi on mielestäni nykyään paljon henkilökohtaisempia. Ihana kirjoitus jälleen – toivon niin paljon, että saat joskus perheen ja tuntea kaiken sen rakkauden, jota oma lapsi saa aikaan. Myös näin 2,5 v ja 7 kk lasten äitinä, kun vauva-arki tuntuu vievän kaiken, mitä on annettavaa ja vielä vähän lisääkin, kun yöunet tuona seitsemänä kuukautta on haave vain, yhtenä tai kahtena yönä nukuttu neljä tuntia yhtäjaksoisesti ja muina öinä herätty sen 10-15 kerta. Mutta kiitos, sillä kirjoituksesi antaa energiaa, nostaa kyyneleet silmiin ja etäisyyttä huomata tämä oma onnellinen elämäntilanne. <3
Ihana palaute, kiitos Johanna <3 Blogini on tosiaan mennyt elämän mukana hieman eri suuntiin vuosien saatossa ja minusta se on hyväkin!
Teistä on ollut kyllä niin iso tuki ihan jokaisessa elämän kriisissä. Kirjoittaminen on niin moniulotteinen ja vaikutukset menevät suuntaan jos toiseenkin. Ihanaa jos kykenin tarjoamaan jotain uutta näkökulmaa myös sinne arkeen <3 Hirveästi tsemppiä jaksamisen kanssa, tuosta en ole valitettavasti kateellinen 😉 Olen joskus lukenut, että vauvavuosien univelat tulee kuitata jossakin vaiheessa elämää 😀 Mielenkiintoista tosissaan.
Halit!! Ja ihanaa kun seurailet blogiani. -E
Hyvä kirjoitus, Eevi! Ymmärrän sisäisen kellosi soiton hyvin, itse elin aina 27-vuotiaaksi asti luullen, etten halua lapsia lainkaan – kunnes eräänä päivänä niin vain ne kellot alkoivat päässäni soida ja loppu on historiaa 🙂 Varmasti raskasta tuo, että puoliskollasi ne kuuluisat kellot eivät vielä soi. Ketään kun emme voi pakottaa tuntemuksissaan tai nopeuttaa halua saada oma lapsi. Varo, ettei asia ala tuntumaan painostukselta toista kohtaan, sillä se ei palvele ketään. Päinvastoin, se voi poikia vain kriisejä kaikilla muillakin parisuhteen osa-alueilla. Toisaalta, kun ei olla enää teinejä, niin oikeutettua on mielestäni kysyä ääneen: minä vuonna tai millä vuosituhannella toinen kuvittelee olevansa valmiimpi isäksi?
Ihana Tuija, kiitos viestistäsi <3 Hyvän pointin toit todellakin esiin. En oikeastaan kotona jaksa asiasta painostaa (koska se ei nimenomaan hyödyttäisi ketään), vaan pyrin tuomaan omia ajatuksiani ulos kirjoituksissa ja ystävien kanssa. Toki keskustelemme aiheesta viikoittain, mutta painostaminen on asia erikseen. Molempien pitää olla valmiita ja halukkaita, mutta kuten lopussa sanoitkin, on myös oikeus kysyä koska? Vaikea aihe, jossa molempia osapuolia tulisi kuunnella ja mielipiteitä kunnioittaa. Ei tosiaan aina niin helppoa <3 -E
Hieno kirjoitus. Rohkea. Kosketti itseäni ja osaan samaistua tuntemuksiisi, ja varsinkin niihin vaikeisiin mietteisiin siitä, kun ei pysty iloitsemaan niin kuin haluaisi toisen raskausuutisesta tai lapsista. Meillä tosin on hieman alle 3-vuotias poika, josta olen maailman kiitollisin, mutta itse olen jo lähemmäs kaksi vuotta toivonut hänelle sisarusta. Puolisoni taas ei olekaan ollut valmis toiseen lapseen. Ympärillä tuntuu, että kaikki kertovat juuri nyt raskausuutisistaan. Eniten sattuvat uutiset toisesta lapsesta, kun heidän esikoisensa tulee saamaan sisaruksen leikkikaveriksi. Puolisoni on sanonut haluavansa toisen vielä joskus, mutta minuun sattuu, kun hän ei osaa sanoa, milloin. Tiedostan itsekin, että tämän hetkinen tilanne ei ole se otollisin lapselle (kumppanillani on terveyteen liittyviä ongelmia), mutta en vain saa järkeilemällä tätä kamalaa kaipuuta toiseen lapseen loppumaan… Lisäksi pelottaa, että entä jos emme pystykään saamaan enää toista lasta sitten, kun vihdoin molemmat olisimme siihen valmiita?
Voimia sinulle! Toivon, että toiveesi toteutuu pian.
Voi murunen <3 Nämä tilanteet on siitä niin vaikeita, ettei niistä voi järjellä oikein perustella.
Vaikeaa, kun ajatukset ovat erilaiset. Toivon että löydätte yhteisen sävelen ja miehesi terveysongelmat helpottavat pian <3
Hyvin samoja ajatuksia itsekin läpi käyneenä tiedän, kuinka raskasta tuon ajatuksen yksin kantaminen voikaan olla.
Halit sinne ja kiitos viestistäsi. -E
Iso Kiitos Eevi, todella kauniisti kirjoitettu teksti tärkeästä aiheesta. Tässä asiassa vertaistukea ei ole tarjolla liiaksi. Olen itse parhaillaan lapsettomuushoidoissa mieheni kanssa, yritystä nyt 1,5v. Kummastakaan ei ole löytynyt vikaa. Vauvakuumeilu on kestänyt vuosikausia, haluttiin että tietyt asiat on tehty ennen perheen perustamista: on valmistuttu koulusta, saatu tulot vakiintumaan, menty naimisiin ja hommattu valmiiksi isompi asunto. Vaan se suurin haave antaa odotuttaa itseään. Kaikista ironisinta tässä on se, että jo ennen yrityksen alkamista minulla oli aavistus, että just me ei tulla onnistumaan – lähipiirissä kellään ei ole ollut ongelmia raskautua. jatkamme siis kirjaimellisesti lapsen “tekemistä” (:D) ja toivottavasti joku päivä onni kääntyy.
Kaikkea hyvää sinne, emme ole ajatustemme kanssa yksin <3
Kovasti voimia sinne Aanu <3 Ihana että kirjoitit mulle.
Mä toivon sinne kaikkea hyvää ja toivotaan, että teille onni siunaantuisi, heti kun sen aika on <3
Valoa!-Eevi
Ymmärrän täysin tuon tarpeen “kovettaa” itsensä. Mä odotin n. vuoden että mies olisi valmis alkamaan yrittää lasta. Tämän jälkeen yritimme 1,5 vuotta ja lääkärissä sain aika huonoja uutisia hedelmällisyyteeni liittyen. Se oli raskasta aikaa. Lakkasin seuraamasta somessa kaikkia raskaana olevia / vauvojen äitejä, jopa kavereitani. Jätin menemättä esim. babyshowereille. En vaan kestänyt. Vauvat ja raskaana olevat esimerkiksi julkisissa kulkuvälineissä tuntui kamalalta nähdä. Onneksi meillä on nyt vihdoin 3kk ikäinen vauva. ❤️ Toivottavasti säkin saat vielä oman pienen nyytin syliin ❤️ Näistä tunteista on niin tärkeää kirjoittaa, kiitos!
Moikka<3
Vitsi miten totuudellinen tarina jälleen kerran - kiitos tästä. Todella moni meistä elää samoja hetkiä, tunteita ja ajatuksia, joten on tärkeää löytää myös vertaistukea itse kunkin. Kukaan ei lopulta olekaan yksin <3 Ihana kuulla, että tämä teidän tarina päättyi näin kauniisti, onnea ja iloa vauvan kanssa sinne! -Eevi
Luin ja tuli haikea mieli puolestasi. Mietin kuitenkin asiaa, että mitä tarkoittaa kun toinen ei ole vielä valmis. Onko se sitä, että on kisauraa jäljellä, että vasta tämän jälkeen. Vai onko se vain tunne?
Itselläni on lapsia ja ennen kun saimme puolison kanssa poikamme, emme tienneet onko siihen valmis vai ei. Vanhemmuus vaan sitten tuli ja sen tajusi, että se osa oli mikä oli puuttunut. Tämä tunne miehelläni oli voimakkaampi. Minulle äidiksi tulo oli itsestään selvyys.
Meillä oli se tilanne, että kummallakaan ei ollut vielä uraa, vaan on luotu se sen jälkeen kun lapset on tulleet elämään.
Motto tähän on. “Lapsi tuli meidän elämään ja lapsi sopeutu siihen elämään mikä meillä jo oli.”
Toivottavasti saatte yhteisen perheen ja tämä asia ei olisi toisistaan ainakaan erottava. Ymmärrän tunteesi tämän kirjoituksen kautta hyvin.