arki hyvinvointi Motivaatio Perhe ja suhteet Stressi Terveys Treeni

Hallitse ja hillitse stressiä

Minifitness_hallitse_stressi_keinoja stressinhallintaanMeillä kaikilla on joskus stressiä ja kiire painaa päälle. Toisinaan saattaa käydä myös niin, että olemme niin kovia koneita, että emme edes huomaa stressipiikin nousua. Itse lukeudun näihin suorittajiin, jotka eivät helposti havannoi stressikäyrän nousua edes silloin, kun se on aivan tapissa. Huomaatko sinäkin stressijaksot vasta kun ne ovat ohi? Hep, täällä yksi sellainen. 

Olemme hyvin erilaisia stressaajia, jonka vuoksi emme voi koskaan verrata sitä muihin. Me kaikki siedämme stressiä eri tavalla, joten myös sen käsittely saattaa olla hieman erilaista. Stressi on ok silloin, kun sille ei anna ruoria. Helpommin sanottu kuin tehty? Stressaavien ja kiireisien jaksojen jälkeen tulisi muistaa antaa itselleen palautumisaikaa. Sitä on hyvä antaa myös kiireen keskellä vaikka pienen hetken verran, jolloin koneisto sietää myös tulossa olevaa uutta painetta paremmin.

Unen merkitystä ei voida tässäkään tapauksessa korostaa liikaa, mutta sen laatu ja määrä kärsii meillä jokaisella aina joskus. Mitä teet silloin? Ahdistutko välittömästi? Olen harjoittelut parempaa lähestymistapaa kiireen keskelle ja koen toimivani nykyään tehokkaammin. Väitän sillä olevan suotuisia vaikutuksia myös terveydelleni pitkällä aikavälillä!Minifitness_stressihallinta

Jotta et ajautuisi mieltä ja kehoa kuluttavaan stressikierteeseen liian pitkäksi aikaa, pohtisin seuraavia ajatuksia;

  • Katkaise kiire ja stressi aina välillä. Pysähdy aina kun voit ja ota omaa aikaa. Näin saat itsellesi lisää peliaikaa ja jaksat paremmin. Pidä huolta itsestäsi ja hyvinvoinnistasi joka päivä jollakin tavoin
  • Älä venytä stressiä turhaan. Älä ennakoi stressaamista, äläkä yllytä sen voimaa ajattelemalla edessä olevaa työmäärää. Päivä ja yksi tehtävä kerrallaan vähennät omaa ahdistustasi huomattavasti
  • Stressaavina aikoina ei kannata kuormittaa kehoa esimerkiksi kovilla treeneillä, vaan silloin kannattaa suosia pääkoppaa miellyttävää treeniä. Jokainen fyysinen harjoitus on tietynlainen stressitila keholle. Jos pusket stressin alla kovia jumppia, ajaudut todennäköisesti sängyn pohjalle flunssan kouriin. Ole siis lempeä!
  • Syö hyvin. Mieli on paras työkalumme stressinkin alla, joten anna sille sen kaipaamaa ravintoa. Älä tukehduta sitä aineilla, jotka saavat naaman rutulle ja aivopiuhat tukkoon. Älä juo liikaa kofeiinia, sillä sen liikakäytöllä voi olla tuhoisat vaikutukset (max 4 kuppia kahvia/pv)
  • Harjoittele rauhoittumista. Meditoi, lue tai kuuntele äänikirjaa. Löydä oma tapasi rentoutua joka ilta. Rauhoita mieli, jolloin myös kehon on helpompi rentoutua ennen nukkumaan menoa
  • Älä tuijota kelloa. Kun laitat illalla herätyskellon soimaan, älä laske tunteja. Jos tänä yönä et yksinkertaisesti ehdi nukkua tarpeeksi, korvaa se itsellesi seuraavana yönä. Älä pitkitä univelkoja, vaan ota niistä kiinni mahdollisimman nopeasti
  • Tee keskittymistä vaativat tehtävät parhaassa vireystilassa. Itselleni parhaita keskittymiselle ovat aamut ja aamupäivät
  • Älä jätä asioita kesken. Kun olet stressaantunut ja tehtävää on paljon, päätä jo heti aamulla mitkä asiat teet tänään valmiiksi. Kun olet saanut tehtävät valmiiksi, on mieli valmiimpi lepotilaan
  • Pyri antamaan keholle enemmän palautumisaikaa päiväunilla tai pidennä yöuntasi
  • Älä nauti alkoholia ennen nukkumaan menoa, vaikka viinilasillinen saattaisikin tuntua rentouttavalta ajatukselta. Jo pienikin alkoholimäärä saattaa vaikuttaa radikaalisti unenlaatuun ja palautuminen on heikompaa. Pelaa siis varman päälle kun lepo on kortilla
  • Laadi tarvittaessa suunnitelma. Pysyt aikataulussa helpommin ja asiat ovat selkeämpiä tehdä. Näin pystyt jakamaan helpommin tehtäviä useammalle päivälle, eikä kuorma kasva yhtä suureksi
  • Hyväksyminen. Hyväksy tilanteet sellaisina kuin ne tulevat ja pyri tekemään parhaasi
  • Siisti kalenterista kaikki turha, jota on mahdollisuus siirtää myöhemmälle
  • Palaudu seurassa, joka rauhoittaa sinua. Läheisyys on meille hyväksi, joten halaaminen kannattaa
  • Kylpeminen, avanto, uiminen ja saunominen ovat itselleni todella rentouttavia tapoja pitää stressi kurissa
  • Hakeudu luontoon aina kun voit. Ulkoilma rauhoittaa ja saa meidät nukkumaan paremmin
  • Pidä asiat järjestyksessä. Itseäni helpottaa suunnattomasti asioiden hallinnointi, kun koti on siisti. Kodin tulisi olla turvapaikka, johon on aina kiva tulla. Myös kukilla/kasveilla on ihmeellinen voima!
  • Älä hoida työasioita (edes sähköpostia) työajan ulkopuolella. Määrittele itsellesi selkeästi koska olet töissä, koska vapaalla. Älä asenna edes sähköpostia puhelimeesi jos se ei ole välttämätöntä
  • Hillitse puhelimen ja muun elektroniikan käyttöäsi. Pidä itse kaikki sovellukset äänettömillä, sillä yleensä vain puhelut ovat kiireellisiä

Minifitness_stressi_hallintaan_vinkit

Hyvälaatuinen stressi on meille hyväksi. Sen kautta saatamme päästä parempiin tuloksiin ja sitä kautta kokea onnistumisia. Sopivan stressin alla suorituskyky on parempaa, kunhan se ei ole pitkäkestoista. Stressaavan hetken tai asian jälkeen olisi aina hyvä nollata tilanne, sillä se on osa omaa hyvinvointia. Hyvinvoinnistaan huolehtiminen ei ole pelkästään treeniä ja oikeanlaista ruokaa, vaan paljon muutakin! Jos itse valitsisin näiden lisäksi kolme muuta tärkeää hyvinvointia edistävää seikkaa, olisivat ne; arjen aktiivisisuus, sosiaaliset suhteet ja kehon kuunteleminen.

Loistavaa elokuuta, pidetään stressitasot kurissa kiireestä huolimatta <3 -E