arki Elämäntyyli hyvinvointi Palautuminen Perhe ja suhteet Resepti

Hyvä elämä

Vietimme eilen perjantaina pyjamabileitä Elinan kanssa. Nämä “bileet” olivat hieman erilaiset kuin normaalisti, sillä Ellu leikattiin juuri muutama päivä sitten. En muista olenko kertonut, kuinka hän loukkaantui äkillisesti painitreeneissä sen verran pahasti, että on nyt viitisen kuukautta ollut aika pahoissa kivuissa. Tämä paha välilevynpullistuma kaularangassa on rajoittanut elämää aika paljon, vaikka välillä olemmekin onnistuneet tekemään ihan tavallisiakin juttuja. Niska alkoi kuitenkin lopulta säteilemään myös käsiin ja jalkoihin, joten leikkaus oli välttämätön. Ei ole ollut helppo syksy läheisilleni. Kun Teemu loukkaantui ja heti perään Ellu, tuntui että mitä ihmettä täällä elämässä oikein tapahtuu! Miten molemmat kaikkein läheisimmät ihmiset voivat loukkaantua samaan aikaan. Toisinaan havahduin miettineeni, koska elämä oikein ympärilläni normalisoituu?

Tajusin, ettei ole olemassa normaalia tai epänormaalia. Sopeutuminen muutoksiin on jatkuvaa. On opeteltava suhtautumaan paremmin ja ajateltava positiivisemmin myös silloin, kun se tuntuu mahdottomalta. Vaikka se on välillä heitetty päin seinää hyvästä tarkoituksesta huolimatta, jokainen tarvitsee sitä ympärilleen. Paras lahja minkä voi itselleen ja läheisilleen antaa, on ruiskuttaa ilmaan iloa ja positiivisuutta silloin, kun mieli on pelkkää mustaa. Koskaan ei voi täysin hypätä toisen saappaisiin, joten ainoa asia mitä voi oikeasti tehdä on kuunnella ja tsempata eteenpäin.

Näiden kahden vaikeat ajat ovat näyttäneet myös minulle paljon. Paitsi heistä, myös itsestäni. Kun terveys heikkenee huomattavasti ja oma keho rajoittaa sitä tuttua toimintaa, tapahtuu jotain väistämätöntä. Se muuttaa meitä. Muistan oman loukkaantumiseni, jonka myötä opin arvostamaan liikkumista ja kivutonta olotilaa. Huomasin myös silloin, kuinka tärkeää urheilu omalle hyvinvoinnilleni on. En tiedä kuka olisin ilman sitä. Uskon näiden kahden käyneen aika samanlaisia ajatuksia omassa päässään ja olen tottakai yrittänyt parhaani mukaan tukea heitä molempia. Nämä pahatkin esteet tiellä ovat siinä syystä, sillä myös niistä seuraa aina jotakin hyvää. Usein saamme hyvän elämän oppeja myös näiden kautta. Terveyttä ei pidä koskaan pitää itsestäänselvyytenä, ihan kuten ei omaa työtään.

Oman taistelunsa näkee vasta silloin, kun se on ohi. Sen jälkeen asiat näkee oikeassa valossa, vähän kuten missä tahansa muussakin elämän kriisissä. Siinä velloessa asioita ja tunteita ei aina tunnista, varsinkaan niitä hyviä. Kaikesta kuitenkin selviää eteenpäin ajan kanssa. Mitä on hyvä elämä? Ainakaan se ei liity siihen, kuinka paljon vastoinkäymisiä kohtaa. Hyvä elämä on jotain aivan muuta. Se on täysillä elämistä, nauttimista, aitoa olemista, iloa, hetkiin pysähtymistä, kokemuksia, selviämistä…Hyvää elämää ei voi odottaa, vaan sitä täytyy elää koko ajan – haasteista huolimatta. On myös tärkeää muistaa, ettei asioita voi arvottaa. Mikään kokemus tai asia ei ole verrattavissa toiseen, sillä jokainen kokee asiat eri tavalla.

Tänä viikonloppuna on töllötetty Ellun kanssa romanttisia elokuvia, syöty mehujäitä ja tehty kasvohoitoja. Tein tänään aamiaiseksi puolukka-lakritsismoothien, jonka kylkeen tein perinteisen kaurapuuron. Kaurapuuron päälle tuli tuunattua yksi ehdoton lempparini, banaani-kookosmannahillo! Nyt onkin laitettava nämä kaksi mielettömän helppoa (ja mieltä piristävää!) reseptiä jakoon<3

Puolukka-lakritsismoothie (2 annosta)

1 tl lakritsijauhetta

50 g HydroIso maustamaton*Koodilla Minifitness17 saat 10% alennuksen

kourallinen minttua

3 dl kookosmaitoa

1-2 dl mustikoita

2-3 dl puolukoita

Ripaus suolaa

Sekoita kaikki ainekset blenderissä tai sauvasekoittimella. Nauti heti!

Helppo banaanihillo

1 banaani

1-2 rkl kookosmannaa

Ripaus suolaa

Muussaa banaani ja lisää sekaan kookosmanna, sekä ripaus suolaa! Nauti puuron tai proteiinilettujen kanssa

 

Housut – Pull&Bear / Paita – House of Brandon Samsøe & Samsøe täältä*

” If you believe you can,

or if you believe you can’t,

You are always right.

It’s not our genes but our beliefs that control our lives”

Nauttikaa viikonlopusta ja ystävistä <3 -E