Elämäntyyli hyvinvointi Kesä kesäkunto Motivaatio Musiikki rasvanpoltto Treeni

Kesäreeniä Part I

Minifitness_kesatreeni_ulkotreeniMielestäni kesä on parasta aikaa treenata, vaikka monet nimenomaan vähentävät treenaamista tai jopa lopettavat sen säännöllisen harjoittamisen kokonaan. Usein tätä taukoa perustellaan milloin milläkin. Minusta kuitenkin tuntuu, että monet voivottelevat syksyllä entistä enemmän huonoa kuntoa ja jaksamista kesän tauon vuoksi. Kannattaako siis kuitenkaan heittäytyä ihan löysäksi madoksi koko kesäksi?

Kesä on ehdottomasti myös aikaa rentoutumiselle ja nauttimiselle, mutta eikö treeni ole kuitenkin todella tärkeä osa kokonaisvaltaista hyvinvointia? Ainakin minulle ja varmasti monelle teille se on sitä. Siitä saa entistä enemmän virtaa ja myös ihania muistoja pimeää talvea varten. Tottakai kuntokin pysyy yllä ja kesäherkut eivät jämähdä ylimääräiseksi uimarenkaaksi, jota ei noin vain nostetakkaan pois. 

Lähdetäänpä kesätreenien pariin! Ulkotreenit eivät vaadi välineitä tai tilaa. Voit hyödyntää esimerkiksi portaita ja tehdä niissä todella tehokkaan treenin. Kävimme Nannan ja Even kanssa vetämässä Malminkartanon portaat tuossa eräs kaunis aamu ja päivä alkoi astetta energisemmin tämän jengin kanssa! Portaissa voi tehdä muutakin kuin juosta. Porrastreenin voi koostaa seuraavasti;

1-2 kierrosta lämmittelyä kävellen rappusia

1 kierros: Askellus jokaiselle rappuselle vuorojaloin

2 kierros: Askellus yksi jalka kerrallaan esim joka toiselle rappuselle

3 kierros: Vaihda jalkaa ja toista kierros 2

4 kierros: Juokse joka toinen rappunen täysiä

5 kierros: Juokse niin kovaa kuin pystyt, askellus jokaiselle rappuselle

Näitä voi tehdä myös vaikka sivuttain kylki edellä, tai hyppiä loikkina tasajalkaa. Tässä treenissä syke nousee maximeihin, mutta laskee myös perussykkeen tasolle sopivilla palautuksilla. Palautuksen jälkeen kehossa on taas uutta virtaa seuraavaa kierrosta varten. Treeni aktivoi etureisiä, takareisiä, pakaraa ja pohkeita. Parantaa nopeasti kestävyyskuntoa.

Meikäläisellä oli tämän treenin jälkeen pohkeet hellänä neljä päivää. Voin siis suositella. Neljä tähteä! Yksi parhaista asioista tässä treenissä on se että sen voi tehdä mukavasti ystävien seurassa.

Musat päälle ja treenaamaan!

 <3 -E