Kun mikään ei ole varmaa

Kaikki ei mene elämässä kuten toivoisi. Ei edes ne asiat, joita pitäisimme vedenpitävinä. Nekin voivat kaatua kuin mutavyöryn lailla niskaamme. Niitä kohtaan meillä on vahvoja tunteita ja siteitä. Sen vuoksi ne tuntuvatkin usein niin massiivisilta menetyksiltä, koska kyseessä on meille itsellemme niin tärkeä asia. Se pahin tapahtuu odottamatta ja urheilijalle pahin on tavoitteen vieminen, loukkaantuminen. Se vie pohjan hetkellisesti. 

Olin stressaantunut ja pakkasin raivon vallassa muuttolaatikoita täyteen Oulunkylän kodissa. Puhelin soi ja näytöllä vilkkui Teemun nimi. Puhelu alkoi samalla tavoin, kuten moni sitä aikaisempikin. Molempien puheenaiheet olivat arkisia ja äänestäni paistoi väsymys. Puhuttiin muutosta ja siihen liittyvistä kompastuskivistä. Teemu hengitti stressiäni. Parisuhteessa elävät tietävät, kuinka ahdistus ja murheet kulkevat molempien repuissa. Ensimmäistä kertaa ikinä pakkasin tavaroita,  mutta en tiennyt vielä siinä vaiheessa mihin menisin niiden kanssa. Täysin absurdi tilanne minulle. Olisinko hetkellisesti koditon? Kamalaa. Oman tila saaminen on yksi tärkeimmistä mielenterveyttäni edistävistä tukipilareista ja koti on turvasatamani. Sain puolitoista viikkoa aikaa päättää mihin kaupunkiin/maahan jäisin ja mihin taloon muuttaisin. Puheluita vaihdettiin Turun ja Helsingin välillä tiuhaan, kun koitimme ratkoa parhainta vaihtoehtoa tilanteeseen nähden. Lopulta ratkaisu löytyikin ja tämä puhelu ylsi Maltalle asti. Teemu oli soitellut ystäväverkostojaan läpi ja yksi asunto sattui vapautumaan juuri sopivasti. Olin käynyt asunnossa itse kerran, joten saatoin sanoa Maltalta käsin ottavani sen samantien. Ajattelimme että ihanaa, nyt voi keskittyä täysillä Teemun matsiin. Olihan tässä jo tarpeeksi vaikeuksia mahtunutkin yhteen vuoteen meillä molemmilla. Suunta kääntyisi viimein. 

Vasta samaisen puhelun loppupuolella Teemu sanoi sanotuksi ohimennen, että polvi kipeytyi pahasti treeneissä. Kauhistuin ja ihmettelin, miksei siitä heti puhuttu! Tiesin Teemun vähättelevän asiaa ja suojelevan minua lisätaakalta. Ihana ajatushan se tietysti oli. Hän rauhoitteli, että huomenna heti magneettiin.

Seuraavana päivänä pääsimme uuteen asuntooni ihmettelemään ja olimme molemmat hyvällä tuulella. Hetken hiljaisuuden jälkeen aloin huhuililla Teemua tsekkaamaan keittiön hanaa. Se roiski vettä kaikkialle. Tämä oli kuitenkin murheista se pienin. Teemulla oli puhelin korvalla, mutta se ei puhunut mitään. Lopulta tajusin mitä hiljaisuus merkitsi. Kylmät väreet menivät pitkin kehoani, enkä halunnut liikkua. Teemun polvi oli kuvattu aamulla NEO Urheiluklinikalla ja langan päässä soitti Teemun omalääkäri Janne Sarimo. Siinä hetkessä ei tarvittu sanoja. Polvesta oli mennyt eturistisiteet poikki. En pystynyt hetkeen käsittämään todellisuutta. Tulevaan Lokakuiseen Puolan matsiin oli valmistauduttu pitkään. Nyt oli selvää, että kaikki tuo työ olisi turhaa, eikä matsia tulisi. Ammatti olisi kirjaimellisesti veitsen terällä, sillä ainoa työkalu toteuttaa sitä on oma keho. Kaikki muuttui epävarmaksi yhden puhelun aikana. Kaikki muu paitsi se, että kaikesta selvittäisiin yhdessä. 

Luulin että tähän vuoteen ei yksinkertaisesti voisi mahtua enää mitään huonoa. On kuitenkin pakko yrittää nähdä positiivisia asioita ja panostaa kaikki siihen hetkeen mihin kykenee vaikuttamaan. Nyt on pitkä kuntoutusjakso edessä, joka tulee vaatimaan paljon. En pysty tuntemaan sitä, miltä Teemusta tuntuu. Voin vain tukea kaikessa missä suinkin kykenen ja yrittää ymmärtää. Tiedän tuon miehen olevan kuitenkin sellainen pippurimylly, että tästäkin selvitään ja noustaan entistäkin vahvempana. Kasvutarina, joka odottaa kirjoittamista. Yksi kovimmista jätkistä<3 Ison kiitoksen ansaitsee Mehiläinen NEO urheiluklinikka, sillä heidän toiminta on mielestäni ollut esimerkillistä ja ammattimaista, sekä aitoa välittämistä urheilijasta. Erityiskiitos Jannelle!

Puolaan mennään, mutta matsia ei tule. Tässä Teemun videoterveiset ja jutun voit lukea täältä. Teemun fanisivuilta löydät myös videotervehdyksen

KIRJAVINKKI! Olen kuunnellut viimeisen kuukauden ajellessani äänikirjana Kuoleman Laaksoa, joka paiskaa elämän realiteetit jääkiekkoilija Tommi Kovasen kasvoille täysillä lämätyn kiekon voimalla. Taklaus, joka muutti hänen koko elämänsä. Kirjan tarina on liikuttanut minua useasti ja ravistellut monesti. Piru vie ihminen voi olla vahva! Kirja näyttää elämän kulmat uudessa valossa. Omat murheet alkavat tuntumaan pieniltä haasteilta, jotka ovat voitettavissa. Se tarina auttaa uskomaan ja näkemään positiivisia asioita silloin, kun tuntuu että mutaa vyöryy ulos molemmista korvista. 

Ps. intohimo voittaa aina -E