Liikkuminen on meidän kaikkien juttu!
TFW:llä treenaaminen on ollut siistiä ja erilaista. Erityisen kivaa siinä on ollut se yhteinen tekeminen Danin kanssa, koska aika on ollut välillä kortilla. Yksityisyrittäjän alkutaipale on ollut kiireisempää, kuin osasin ehkä edes odottaa. Siksi se oma treeniaika muodostuu vieläkin tärkeämmäksi asiaksi ja siitä ei pitäisi tinkiä.
Vaikka joskus tuntuu, että treenit vievät kalenterista liikaa aikaa, kannattaa miettiä uudestaan. Viekö todella? Oletko miettinyt kuinka pieni prosentti se on koko päivästäsi? Niin, kyllä se lopulta aina kannattaa. Suosittelen lisäämään treenit omaan kalenteriin, kuten kaikki muutkin menot ja jutut. Kun se on siellä, siihen ei tule mitään muutakaan “parempaa” puuhaa. Se aika on varattu omalle hyvinvoinnillesi ja parhaimmillaan myös yhteiselle tekemiselle!
Nyt on valloillaan liikuntabuumi, eikä sitä ole varmasti voinut kukaan olla huomaamatta. Se on kuitenkin tosi hienoa! Toivon erityisesti että ihmiset, joille liikkuminen ei ole ollut kovin tuttua, ovat innostuneet siitä tämän myötä. Ainakin meillä TFW:llä porukka on hyvin kirjavaa ja siksi se tekee fiiliksestäkin niin poikkeuksellisen upean.
Ajaako yhä kiireisempi ja vaativampi arki meidät liikunnan pariin siksi, että sitä kautta saamme varmasti hyvän olon ja energiaa siihen arjen jaksamiseen? Varmasti osaksi kyllä. Jokaisen päätavoitteena ei ole pulleat lihakset tai laihempi olemus, vaan se voi olla se yksinkertaisin asia, josta koko homman pitäisi lähteä liikkelle – parempi olo ja oman itsensä hyvinvointi, sekä erityisesti se liikkumisen ilo!
Liikkumisen miellekkyys ja hyvä fiilis ovat korostuneet entisestään ainakin itseni kohdalla TFW:llä treenatessa. Treenikaverit tsemppaavat, treenaat aina sata lasissa, etkä ajattele mitään muuta. Se fiilis ja ilo liikkumista kohtaan luo kaiken pohjan myös minunkin kohdallani.
Treenin tulisi olla sitä omaa aikaa, jolloin voi hypätä ulos kaikesta muusta. Sen jälkeen stressikään ei tunnu niin ylitsepääsemättömältä, tai uusi työtehtävä mahdottomalta. Liikkuminen tuo meille itseluottamusta ja uskoa itseemme. Liikunnan tarjoamat hyvinvoinnin vaikutukset ovat siis hyvin moniulotteiset! Joskus olisi hyvä unohtaa ne ulkoiset seikat kokonaan. Se voi herättää ihan uudenlaisia ajatuksia meissä jokaisessa.
Toivoisin, että kukaan ei ajattelisi oman liikkumisen olevan pois jostakin, tai joltakin toiselta. Kun asiaa alkaa oikeasti pohtimaan, ymmärrät kyllä. Olet kotona parempaa seuraa, kun sinulla on hyvä mieli ja energiaa touhuta.
Hyvä ja avoin ilmapiiri on myös tärkeä osa nautinnollista liikkumista. Myös ryhmäliikunnassa treenien yleinen ilmapiiri korostuu. Muista liikkujista voi parhaimmillaan saada voimaa ja jaksamista! Löydä itsellesi se paras ympäristö liikkua, jonne on kiva mennä vaikka tänään ei ihan jaksaisikaan. Se fiilis löytyy lopulta aina.
Odotan innolla joulukuuta. En joulupukin tai lahjojen vuoksi, vaan koska pääsen TFW level I koulutukseen mukaan! Meikäläinen on sen jälkeen virallisesti Training for Warrior-tittelin haltija 😉
-Nauttikaa ja myös haastakaa! E
Moi! Pakko sanoo et sun blogia on aivan ihana lukea ja aina tulee hyvälle tuulelle. Etenkin silloin jos oma motivaatio on vähän kateissa. Olis kiva jos postaisit vaikka esimerkin melko yksinkertaisesta ja terveellisestä ruokavaliosta jota kuka tahansa voisi noudattaa lihaksia kasvatellakseen. Välillä yhteinen aika kavereiden kanssa jää vähälle ja tiettyjä kavereita näkee harvoin mutta salilla välillä yhessä reenaillaan.
Kiitos ihanasta kommentista Heli <3
Täytyy laittaa korvan taakse, kiitos toiveesta! -E
Moi! Kirjoitat siitä kuuluisasta liikunnan kautta saavutettavasta hyvänolon tunteesta ja energiasta. Mitä sitten kun se puuttuu ja treeni aiheuttaa ainoastaan huonoa oloa ja väsymystä? Ajattelin koittaa jos sinulla sattuisi olemaan mitään ideaa siihen mistä se johtuu tai mitä sille voisi tehdä, kun olisi niin hienoa löytää se tunne! 🙂
Et ole vielä selvästi löytänyt sitä omaa lajiasi 🙂
Moikka nene,
Joskus on hyvä pitää taukoa kaikesta, olen sen itsekin välillä tehnyt. Usein silloin tulee se fiilis johonkin ja motivaatio tuntuu taas hiipivän jostakin takaisin.
Suosittelen tekemään sellaista, joka tuntuu itselleen kivalta. Oletko kokeillut erilaisia juttuja? Rohkeasti kannattaa vaan kokeilla, sillä silloin usein sitä kautta löytää jotain tosi siistiä.
Tule vaikka TFW:lle – saat ainakin varmasti hyvän mielen! <3 -E
Ei vitsi miten hyväntuulinen postaus! Iloa, energiaa ja haastetta. Tästä liikunnasta on juurikin kyse 🙂
Kiitos Sara 😉 Treeneissä nähdään! -E
Ainakin mun päivästä treeni kyllä nimenomaan vie aika suuren osan – kun nimittäin ottaa huomioon että kahdeksan tuntia menee jo pelkkiin töihin. Enpä ehdi arkipäivänä tehdä käytännössä tehdä mitään muuta kuin käydä töissä, treenaamassa ja ehkä kaupassa, laittaa ruoan, syödä sen, ehkä katsoa vähän telkkaria ja mennä nukkumaan. Tietysti vapaapäivien ajasta urheilu ei vie suhteessa niin suurta osaa. 🙂 Eikä siinä mitään, treenaan silti ja koen että se on sen arvoista! 🙂 Mutta itseäni ainakin huitaisin jos väittäisin ettei se vie suurta osaa vapaa-ajastani.
*huijaisin, kiitti autocorrect! 😀
Tuo kuulostaa hyvin tutulta Sisi! (: Jokainen päättää itse, mihin sen aikansa käyttää ja itse koen ainakin, että urheillen se ei ainakaan mene ikinä hukkaan 😉 -E