Elämäntyyli hyvinvointi Mieli Motivaatio Muodonmuutos Personal trainer Ruokavalio Saliharjoittelu terveellisyys Treeni

Näin aloitat paremman vuoden

Minifitness_elaman muutoksetTänään aamuvarhain startattiin asiakkaani kanssa uusi treenivuosi 2015! Hän ei ole kuntoilija, vaan urheilija. Siitä olimme molemmat samaa mieltä. Mikä määrittää urheilijan? Osaaminenko? Ei minusta. Minusta se on asenne. Oikea asenne vie eteenpäin, jonka olemme huomanneet myös tämänkin valmennuksen aikana.

Olemme tiukan paikan tullen käyneet läpi myös mentaalipuolen valmennusta. Hän ymmärtää antamani ohjeet ja sisäistää ne. Työstäminen jatkuu tapaamisemme jälkeen. Minulle valmentajana tämä puoli on ehkä vieläkin isommassa arvostuksessa, kuin se mitä kukin osaa. Se on nimittäin kaiken perusta. Ihan sama nouseeko penkistä oman painon verran, sillä kaikki on lähtenyt liikkeelle pääkopasta. Olemme sitä kautta saavuttaneet paitsi kovia tuloksia, myös ylittäneet niitä aivojen muodostamia haamurajoja. Selvennettäkööt, että sellaisia rajoja ei ole olemassa. Aivot ovat joko pahin vihollisesi, tai paras työvälineesi myös salilla. Älä aseta itsellesi rajoja, riko niitä.

Minifitness_vuoden muutos

Asiakkaani aloitti 2 kk sitten kuntotestissä naistenpunnerruksilla, jonka tulos ei ollut päätähuimaava. Joulun alla uusimme testin ja paukutimme 30 sekuntiin 12 puhdasta miestenpunnerrusta – ilman että olimme tehneet yhtään punnerrusta tämän ajanjakson aikana. Hän koki valtavan onnistumisen ilon tästä!

Vahva lajitausta ei tarkoita sitä, että emme kehittyisi. Muut osa-alueet parantuvat vahvojen ominaisuuksien ohessa. Pyrin paitsi vahvistamaan lajikohtaisia vaatimuksia, myös tuomaan paljon poweria muutakin kautta koko kehoon. Salitreeni tukee usein lajia ja kehittää tuloksia myös sielläkin paremmiksi. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Minifitness_onnistu tavoitteissasi

Minifitness_talviAivot huijaavat tulokset eivät. Hyvää oloa ei saa huijaamalla. Odota itseltäsi enemmän ja huomaat saavuttavasi haluamasi asiat paremmin ja varmemmin. Tykkään kertoa tarinoita – kysy vaikka valmennettaviltani. Tiukan paikan tullen puen tilanteen usein heille tarinaksi. He keskittyvät siihen, eivätkä kipuun. Kun tarina loppuu saan vietyä treeniä vielä askeleen pidemmälle. He uskovat siihen ja sitä kautta myös omiin kykyihinsä. Tarinani on se jänis, kirikiri.

Aloita vuosi askel kerrallaan. Tiedän että haluamme heti kaiken, mutta ethän halua toistaa samaa huonoa virhettä uudestaan. Se ei ole toiminut aikaisemminkaan, joten unohda se strategia. Tänä vuonna haluat ja aiot onnistua!

Aloita tästä tänään

– Laadi itsellesi lista vuodelle 2015. Kirjaa siihen asiat, joita haluaisit saavuttaa vuonna 2015. Kirjoita siihen haaveesi ja unelmasi

– Älä ajattele liian suuria, vaikka haaveesi olisivatkin sitä. Aloita pienestä, jolloin saavutat tulokset todennäköisemmin. Pienestä syntyy suurta askel kerrallaan

– Asiat voivat liittyä mihin vain

– Ota listalta yksi asia kerrallaan toteutukseen. Kerroin asiakkaalleni tarinan light juomista tässä taannoin. Hän joi niitä siihen saakka, kunnes olin lopettanut lyhyen tarinani. Limonadi syövyttää Ferrarin maalipinnan, joten kuvittele mitä se tekee kehollesi. Jos laitat luusi tähän ihanaan keinotekoiseen nesteyttäjään, se vähitellen hajoaa pois. Tänään hän kertoi, että on päättänyt nauttia limusta ainoastaan kuun viimeinen päivä. Hyvä esimerkki siitä, kuinka aloittaa. Ei jätetä heti kokonaan pois pävittäistä huonoa tapaa, vaan vähennetään. Kielletty ei ole koskaan hyvä, sillä siitä se kapina vasta alkaakin

– Kun yksi kohta sujuu, ota mukaan seuraava. Lisää parsakaalia vähintään 3 ateriaan viikossa. Harrasta liikuntaa 2 kertaa viikossa tyyppisesti

– Huomaa omien toiveidesi ja tavoitteidesi kehitys vuoden aikana. Parsakaalista onkin tullut hyvää (tai siihen on vain tottunut) ja treenikerrat ovat venyneet kahdesta neljään

– Älä pakota, toteuta!

Minifitness_uusi elama_aloita tasta

Minifitness_uusi vuosiOn hienoa katsoa listaa sitten vuoden 2015 lopussa. Minkä voit vetää yli? Asiakkaani koki valtavan onnistumisen fiiliksen tämän listan myötä. Kaikki kohdat täyttyivät, mutta mikä tärkeintä, hän sanoi voivansa niin paljon paremmin ja olevansa onnellisempi! Nämä listalla olleet asiat olivat siellä syystä ja ne paransivat hänen elämänlaatuaan. Siitä tästä kaikesta pitäisikin olla kyse!

Listaa ei siis pidä tehdä hätiköiden. Paneudu ja ajattele. Muista katsoa listaasi sillointällöin muistutuksena näistä asioista, joiden haluaisit muuttuvan parempaan.

Pystymme sisäistämään asioita paremmin, kun ne on pohdittu, kirjoitettu ja ne muistuttavat meitä jatkuvasti. Vuosi 2015 tulee olemaan huikea! Tämä ei ole to do lista, vaan motivaatiolista <3

Parasta vuotta 2015 ystävä! -E