elämäntapa Elämäntyyli Fitness hyvinvointi Iho Ihonhoito Juoksukausi Kauneus Kesä Matkailu Matkustaminen Treeni

Sun Hunt

*Kaupallinen kampanja; yhteistyössä AcoMinifitness_Sunhunt_Aco

Tänään lähdemme kohti Barcelonan lämpöä. Olen todella fiiliksissä tulevasta auringosta, uusista tuoksuista, rentoutumisesta ja kiireettömyydestä. Pakkaaminen on kuitenkin yksi asia josta en oikein pidä. Muistan joskus laatineeni listoja hyvissä ajoin ennen reissuun suuntaamista. Nyt minusta on kuitenkin tullut sen suhteen laiskempi ja luotan sisäiseen kovalevyyni – joskus jopa liikaakin. Pienenä muistan selailleeni sitä paksua matkaesitettä tunteja ja valinneeni biksujen värin jo kolme kuukautta ennen matkaa. Niin ne ajat muuttuvat!

Pakkaaminen alkaa nykyään aina asujen kasaamisella, jotta mukaan ei tulisi ylimääräistä kannettavaa. Olen oppinut sen vuosien saatossa ja kokenut sen varsin toimivaksi tavaksi vähentää turhaa kantamista. Vaatteiden jälkeen tulee usein se purkkien ja purnukoiden sovittelu matkalaukkuun.

Tämä loma poikkeaa hieman tavallisesta lomailuistamme. Nyt nimittäin ruokavaliota ja treenejä tulisi noudattaa, sillä kisoihin ei ole enää kauaa aikaa. Tämä aspekti luo hieman lisää haastetta, sillä sen onnistuminen edellyttää mm. hieman ruokien pakkailua ja treenivarusteiden roudaamista vähän isommalla kädellä kuin tavallisesti. Minifitness_Active_Aco_TrainingMinifitness_aco_sunMinifitness_travelling_sportlife

Salitreenien lisäksi myös ulkotreenejä on luvassa, joten laukkuun pakataan myös treeniin sopivia aurinkotuotteita ja varusteita. Ihoni olen valmistellut aurinkoon etukäteen suun kautta nautittavilla aurinkokapseleilla, jotka ehkäisevät ihoa palamasta. Mukana on myös liikkujan aurinkotuotteet, Acon Sun Active mousse ja spray. Ne kestävät nimittäin rajuakin hikoilua ja niiden helppous on myös siinä, että sparyn saa suihkutettua ilman auttavia käsiä. Mousse ajaa voiteen asemaa, sillä se ei jätä ihoa lähmäisen tuntuiseksi jolloin iho saa hikoilla rauhassa. Tämä on kesäliikkujan ehdoton aurinkotuote!

Ulkona treenatessa kannattaa myös muistaa käyttää lippistä, sillä se ehkäisee hyvin auringonpistosta ja suojaa myös hiusväriä ja päänahkaa palamiselta. Treenatessa voi iholle ilmestyä mitä kummallisempia rusketusrajoja! Muistatteko kun olimme Cape Townissa ja sain ensimmäisenä päivänä muhevat rajat juoksurepustani? Ne pysyivät siinä koko loman. Iho tosiaan paloi silloin todella pahasti, kun intopinkeänä suunnistin salille ilman sitä aurinkosuojaa. 45 minuuttia riitti polttamaan rintakehäni todella pahasti ja se näkyy siinä edelleen. En halua toistaa tätä virhettä enää koskaan.

Monesti muistamme kyllä suojata ihon rannalla tai altaalla loikoillessa, mutta unohdamme aurinkovoiteiden käytön lenkille lähtiessä. Itseasiassa liikkeessä aurinko tarttuu meihin parhaiten, joten myös silloin on todella tärkeää suojata ihoa fiksusti. Kyllä, tämäkin on opittu kantapään kautta. Minifitess_aco_sunscreen_activelifeMinifitness_Aco_mousse_sunscreen

Ps. Kävin tänään vetämässä vielä viimeiset kunnon jalkatreenit Jarin kanssa. Meikäläisen sai kerätä sieltä lattialta ylös. Nyt voin siis todella hyvillä fiiliksillä loikoilla aurinkotuolissa huomenna. 

Nyt suuntaankin kohti Barcelonaa! Oikein ihania ja leppoisia lomapäiviä kaikille <3 Kuulumisia reissusta tulossa myöhemmin

-E