hyvinvointi Ihonhoito Kauneus Motivaatio Terveys treenaaminen

Treenitavoitteet + ihonhoidon helpot vinkit

Uusi vuosi ja uudet treenitavoitteet. Kuulostaako ahdistavalta, innostavalta, tai ehkä jopa täysin mahdottomalta? Muutaman vuoden takaiset tavoitteeni urheilussa söivät aika pitkäksi aikaa omaa motivaatiota, joten sana tavoite kuulosti aika kauan maailman kamalimmalta asialta. Nyt vasta näen siinä jälleen fiilistä ja itsensä ylittämistä! Ehkä myös siksi suosin nykyään kultaista keskitietä.

Aika monelle aikuiselle uudet liikuntamuodot voivat tuntua hirvittäviltä. Koska meille maailman kamalinta on usein epäonnistuminen tai se, että emme osaa jotain valmiiksi. Tai ainakin minä saan itseni kiinni näistä ajatuksista välillä. Sehän on sinällään täysin turha ajatus, sillä se myös usein estää meitä kokeilemasta ja tekemästä asioita. Mitä kamalaa voisikaan tapahtua? Onko mikään meidän jäyköistä ajatuksista oikeasti edes totta; tapahtuuko kuten pelkäämme?

Sanotaan, että on hyvä liikkua siten, mikä tuntuu sopivan itselleen. Liikuntamuodot kannattaisi valita niin, että niistä saisi iloa ja tekeminen olisi kivaa. Haluaisin kuitenkin selventää tätä ajatusta ihan meille kaikille aikuisille. Tämän ei tulisi tarkoittaa kuitenkaan sitä, että emme uskalla poistua omalta mukavuusalueelta ikinä. Sillä väitän, että jos siltä ei koskaan poistuta, ei voi olla motivoitunut aina. Yleensä samaa hommaa jaksaa jonkin aikaa, kunnes siihen turtuu.

Mitä enemmän kehittyy sen pidemmän aikaa sitä usein jaksaa. Kun uskaltaa ja lopulta onnistuu, ruokkii se motivaatiota todella paljon! Mietitäänpä vaikka hiihtämistä – tämä on monelle se kouluaikojen periytymänä kulkenut inhokkilaji. Totuus hiihdossakin on kuitenkin vain se, että se saattaa pelottaa. Syitä voi olla esimerkiksi;

a.koulussa se oli kamalaa b. pelkään kaatumista c. en osaa tekniikkaa. Näistä mikään ei kuitenkaan ole totta, ellei niin sitten itse päätä. Mikään ei ole kuin koulussa, olemmehan aikuisia. Voimme opetella omaan tahtiin ja omalla tavalla mitä vain. Hiihtokin voi olla kivaa ja siitä tulee kivaa viimeistään muutaman harjoittelukerran jälkeen. Eikä meidän tarvitse kilpailla kenenkään muun kanssa kuin oman jäykän mielen. Olen saanut monet rakastamaan hiihtoa, vaikka viimeisin hiihtokokemus olisikin sijoittunut tuonne kouluvuosille. Ainakin kannattaa antaa mahdollisuus, vaikka se oma juttu ei vaikka tästä hiihdosta löytyisikään.

Lapsena emme kyseenalaista omaa osaamistamme, ja uskallamme kohdata myös mahdolliset pelkomme usein pienen kannustuksen saattelemana. Missä tämä itseluottamus on nyt ja voisiko sen vain kaivaa esiin? Entä sitten jos kaadun alamäessä, tai en osaa tekniikkaa täydellisesti? Miksi aina pitäisi olla vähintäänkin hyvä, jos ei parhaaseen ole mahdollisuutta? Tämä on itselleni useassa asiassa toteutuksen ja kokeilemisen esteenä – vaadin itseltäni hirveästi varsinkin liikunnassa. Minulle on tärkeää onnistua. Joskus se ajaa eteenpäin, toisinaan taas toimii pelkästään jarruna…

Tämän vuoden lupaukseni on olla pelkäämättä ja kokeilla rohkeasti. Hyväksyä sen, että kaikkea ei tarvitse heti osata, vaikka joku muu osaisikin. Se ei tee minusta yhtään huonompaa tyyppiä, vaan se tarjoaa mahdollisuuden kasvaa ja kohdata oma itseni. Mahdollisuus olla rohkeampi ja kasvattaa itseluottamusta, sekä ennen kaikkea liikkumisen motivaatiota!

Mitä sinä lupaat antaa itsellesi tänä vuonna? <3

Uusi vuosi alkaa usein rutiineiden luomisella – suurin osa säilyy, mutta osa kaipaa uudistumista. Omista rutiineistani erityisesti kaksi kaipaa freesausta;

-ihonhoito, sekä kehonhuolto. Tässä siis vielä muutama tipsi treenareiden ihonhoitoon, jotka opin juuri ennen vuoden vaihtumista.

Ihonhoidon rutiinit liikkujalle x 2

Hikoilu ja liikkuminen asettavat omia haasteita ihonhoitoon, sillä ihoni on pintakuiva ja kärsin hikoilun tuloksena myös ihon tukkoisuudesta. Hohde luonnonkosmetiikka on meille kaikille, jotka haluamme tehdä hyvää itsellemme ja ympäristölle. Se on yksinkertaisesti parempi valinta hyvinvoinnille. Tässä kaksi täsmätuotetta, joita käytän säännöllisesti kasvoille + yksi ihana jeesi kehonhuoltoon

A. Kosteutukseen ei riitä pelkästään seerumi + kasvovoide, mutta kun olen lisännyt näiden kaveriksi kasvoveden päivittäisen käytön, on ihoni selvästi rakastanut tätä muutosta! Iho on kosteutetumpi ja hehkuvampi. Kasvojen pesun jälkeen tulisi lisätä ensimmäisenä kasvovesi – olen jotenkin unohtunut tämän viime vuoden aikana, mutta onneksi kasvohoitajani muistutti sen merkityksestä. Tämä herättää ihosi tehden sen pinnasta vastaanottavaisemman syväkosteuttaville tuotteille.  Suihkuta kasvovettä suoraan kasvoille ja tuputtele kevyesti sormilla, jotta imeytyminen alkaa välittömästi. Silläkin on siis väliä, kunka sitä käyttää. Tämä ei ollut käynyt itselläni mielessäkään. Tätä kannattaa kokeilla, mikäli kärsii pintakuivasta ihosta. Kannattaa myös tarkistaa, että oma kosteusvoide on riittävän tehokas omalle iholle.

B. Kosteutus ei riitä, sillä iho tulisi myös puhdistaa joka päivä puhdistavilla, mutta miedoilla tuotteilla. Mikäli tuote on liian voimakas, iho kuivuu helpommin. Epäpuhtauksia ja tukkoisuutta kertyy helpommin, kun liikkuu paljon (hikoilu, ihon koskettaminen jne). Siksi olisi hyvä muistaa myös säännöllinen kasvojen kuorinta. Ihotyypistä riippuen sitä suositellaan 1-2 viikon välein. Käytän itse Hohteen Hento-sarjan nopeaa kuorintanaamiota.

C.  Tämä on itseasiassa niin ihonhoidon, kuin kehonhuollon täsmäisku! Uusi HOHDE luonnonkosmetiikan Relax-kipuvoide on täydellinen kipeille lihaksille! Sen tuoksu on myös aivan ihana ja voide levittyy helposti ja jättää iholle ihanan tunteen. Relax-voide rentouttaa lihaksia ja edistää verenkiertoa ja kudosten aineenvaihduntaa. Tämä on täydellinen pari venyttelylle ja hieronnan jälkeen!

Suomalaisen HOHDE luonnonkosmetiikan tuotevalikoimasta löytyy koko keholle sopivat tuotteet niin nuoremmalle, kuin ikääntyneelle iholle. Saat kaikki Hohde luonnonkosmetiikan tuotteet koodilla EEVI hintaan 26,80 e (etusi jopa 50 %). Tutustu koko kehoa ja luontoa hellivään kosmetiikkaan täällä.

Love, Eevi <3