hyvinvointi Matkailu Matkustaminen ravitsemus ruoka Terveys Treeni Vatsavaivat

MATKUSTAMINEN JA VATSAVAIVAT

_mg_1144
Nyt on paljon kerrottavaa ja viimeisien päivien kuulumiset Thaimaan reissulta vaativat vielä muutaman postauksen verran tilaa. Nyt on kuitenkin pakko päivittää viimeisimmät kuulumiset, sillä ne ovat nyt isosti sydämeni päällä ja selvittävät samalla myös blogissa vallinnutta hiljaisuutta. Kotiin pääseminen Phuketista ei ollut nimittäin kovin helppoa, vaan tämä tapahtumaketju oli varmasti yksi pahimmista lomalaisen skenaarioista – vatsatauti matkustuspäivänä.

Te blogini lukijat tiedätte kuinka paljon olen matkustellut ja tiedätte myös, kuinka en ole aina selvinnyt matkoiltani ilman terveysongelmia erityisesti suoliston toiminnan osalta. Olen perehtynyt suolistoni hyvinvointiin herkän vatsani vuoksi vuosien saatossa omalla kokemustasolla ja suunnittelenkin suuntaavani tulevaisuudessa myös opiskeluja sen pariin. Yksi isoimmista terveysongelmista tänä päivänä tuntuu piilevän suoliston ihmeellisessä maailmassa.

Vaikka olin valmistautunut tälle reissulle jo viikkoja ennen lähtöä mm. Precosa ja Vivomixx-maitohappovalmisteilla ja ottanut huomioon ruokavaliossani erinäisiä suolistoa tukevia asioita happo-ja bakteeritasapainon osalta, ei homma silti mennyt maaliin tälläkään kertaa. Bakteerikannan muutokset ovat keholleni joskus todella haastavia ja Thaimaa ei selvästi ollut ihan helppo nakki meikäläiselle. Toiset meistä ovat alttiimpia tartunnoille ja herkistymisille, vaikka kuinka valmistautuisi ja ylläpitäisi terveyttään. Edes ne tutut ruokavalinnatkaan ja hygieniatason tarkkaileminen eivät aina riitä. Kisadieetti painaa varmasti edelleen omassa kehossani ja siksi myös herkistyy helpommin kaikelle._mg_1093_mg_1114

Suoliston hyvinvointi on isoin kokonaisuus kehossamme ja vaikuttaa siksi oikeastaan ihan kaikkeen mielialasta lähtien. Se ei ole pelkästään sitä sattuuko vatsa toimimaan ruokailun jälkeen vai ei – ei ainakaan minulle. Se on jotain paljon monimutkaisempaa ja suurempaa.

Kun viikko oli kulunut ehdin jo ajatella Thaimaan armahtaneen minut. Kunnes sitten kaksi päivää ennen kotiin paluuta kuume nousi ja makasin hotellihuoneessa Even kantaessa minulle kaikkea mitä siinä vaiheessa alas sain. Vesimelonia, kookosvettä, papaijaa…Seuraava päivä jatkui kuumeilulla ja harmittihan se, sillä olisin halunnut viettää viimeiset aurinkoiset päivät mieluummin rannalla ja treenatessa. Viihdytin itseäni katselemalla Netflixiä, Even kantaessa sänkyyn vettä ja kuumetta laskevaa lääkettä. Minua harmitti myös Even puolesta. Olin kuitenkin myös samalla onnellinen siitä, että Eve oli huolehtimassa minusta. Olisin ollut aivan pulassa yksin.

Seuraavana, viimeisenä iltana oloni tuntui hieman kohentuvan. Bussi Krabille lähtisi hotellilta 4.30 aamulla ja ajattelin yöunien tekevän ihmeitä. Kuume kuitenkin nousi alkuillasta ja joka paikkaan sattui vietävästi. Vatsa alkoi oireilla ja tajusin pian millaisilla eväillä sitä tultaisiin tuosta 15 tunnin kotimatkasta selviytymään. Tiesin että Eve hoitaisi kyllä varmasti kaiken ja kantaisi minut vaikka vuoren huipulle jos tarvitsisi. Kaikki oli kirjaimellisesti Even harteilla.

Lempiasentoni oli tuossa vaiheessa kippura, mutta pakolliset kävelymatkat oli hoidettava katse kohti omia varpaita 90 asteen kulmassa. Realiteetit kotimatkan haastavuudesta iskivät vasten kasvojani viimeistään siinä vaiheessa kun bussistamme ei löytynyt vessaa. Jouduin valmistautumaan erinäisiin mahdollisuuksiin mielessäni tuon kolmen tunnin aikana, mutta jotenkin siitä selvittiin onnekkaasti tuskanhiellä ja krampeilla. _mg_1118

Lentokentällä se ilo sitten alkoikin, kun edessä loisti usean sadan metrin jonot. Siinä vaiheessa Eve etsi käsiinsä TUI:n suomalaisen oppaan ja saimme ihan mielettömän avuliasta palvelua tältä ihanalta naiselta. Toivon hänen näkevän tämän kirjoituksen, sillä haluan lähettää hänelle tuhat sydäntä ja kiitokset! Hän nimittäin hoiti laukkumme ilman jonotuksia ja passitti minut lentokentän lääkärille. Hieman kyllä edelleen ihmettelen tuon lääkärin kysymystä siitä, että onkohan sulla vaan menkat…Hei ihan oikeasti. Siellä sain säälittävät kipulääkkeet napaan ja matka jatkui.

Vaikka jonotukselta vältyttiinkin, jouduimme kuitenkin hieman neuvottelemaan kotiin paluustani Suomeen. Riskimatkustaja Teittinen! He epäilivät pystyisinkö lentämään reilua 11 tunnin lentoa ja ymmärrän kyllä pointin. Vatsa nimittäin turpoaa entisestään ilmassa ja kivut pahenevat – tiedoksi siis tämä, enkä pysty suosittelemaan tätä jos ei ole ihan pakko! Olin kuitenkin saavuttanut jonkinlaisen sotilasvaihteen ja päättänyt selvityä kotiin olosuhteista huolimatta. Koneeseen päästiin lopulta kapteenin hyväksynnän jälkeen. Lupasin myös olla aiheuttamatta kohtausta kesken lennon. Minut pelasti yksi ylimääräinen penkki vieressäni, johon sain itseni väännettyä jotenkin mukavasti. Laskin kuitenkin mielessäni tunteja siihen koska koneen pyörät viimein laskeutuisivat maan kamaralle.
_mg_1140

Nyt kun olen hikoillut kahden yöpuvun verran ja saanut syötyäkin jotain vihdoin, on olo jo parempi! Onneksi tuo kuume on laskenut ja vatsavaivat vähentyneet hieman. Veriarvotkin olivat normaalit, eli nyt odotellaankin sitten muita labratuloksia ensi viikkoon.

Merkitsin mieleeni jälleen havainnon, kuinka terveyttä ja ystävyyttä voikaan arvostaa taas vieläkin enemmän vaikeiden kokemuksien myötä. Ei ole siis mikään sattuma, että usein arvostuksemme tavallisilta tuntuviin asioihin nousee esiin vasta kun on pyöritty kunnolla pohjamudissa. Kun ei ole terveyttä ja hyvää oloa, ei ole kyllä mitään. Aika yksinkertaista.

Vaikka olenkin tehnyt jo paljon suolistoni hyvinvoinnin eteen, uskon että kiviä on vielä kääntämättä. Täytyy vain jaksaa aktiivisesti etsiä ja kokeilla, jotta voi lopulta löytää ne itselleen sopivimmat. Suolisto on siitä jännä tapaus, että sen toiminta on todella yksilöllinen ja siksi sitä tulisi kohdella ja huoltaa sen vaatimuksia noudattaen. Kaikkeen ei edes ne terveelliset elämäntavatkaan auta, vaikka niillä onkin aina positiivinen vaikutus kaikessa!

MATKAILIJAN VINKIT VATSAN HYVINVOINTIIN

  • Kookosvesi on loistava nesteytykseen ja se tunnetaan myös vatsaa hellivänä juomana
  • Aloe Vera on myös loistava suojakilpi suolistolle. Suosi puhdasta Aloe Veraa tai mahdollisimman vähäsokerisia/luonnollisia vaihtoehtoja
  • Papaija ja papaijan siemenet toimivat suoliston puhdistajina ja voivat auttaa vatsavaivoihin
  • Jos vatsavaivat iskevät, nauti hyvin sulavaa ruokaa ja suosi mehuja/smoothieita
  • Maitohappobakteerikuuri kannattaa aloittaa muutama viikko ennen reissuun lähtöä ja kuuria kannattaa jatkaa niin lomalla kuin kotiin palattuaankin vielä viikon verran 
  • Suosi myös lomalla oman ruokavaliosi ruokia
  • Muista käsien pesu ja pidä käsidesi mukanasi
  • Nauti ruokaa joka kiertää (suosi ravintoloita joissa ihmisiä) ja joissa ruoka ei altistu kuumalle säälle/ilmansaasteille
  • Kasvikset kannattaa nauttia höyrytettynä tai keitettynä
  • Kuori kaikki minkä voit – hedelmät ja kasvikset
  • Juo riittävästi nestettä päivässä (pullovesi)
  • Lepää jos suolisto oikkuilee. Uni ja lepo korjaavat ja palauttavat

minifitness_matkalaisen_vatsavinkit

Jos näillä edetään taas askel eteenpäin <3 -E