Aamiainen Elämäntyyli Illallinen Luomuruoka Mieli Motivaatio ojentajatreeni Proteiini rasvat ravitsemus ruoka Ruokavalio terveellisyys Treeni

Miten meillä syödään?

Minifitness_ruoka_haasta Hans_uniikki

Osa saattoikin eilen katsoa Haasta Hans-ohjelmaa, jossa pyörittiin hetki meidänkin keittiössä. Myös meidän kodin ruokailutottumuksista käytiin pientä haastattelua. Sieltä nousi esiin ne tosi perus asiat, kuten luomu, kotimaisuus, liha ja kasvikset. Hyvä painotus myös siihen, kuinka hiilarit kuuluvat tavalliseen ruokavalioon.

Meillä syödään ihan tavallista ruokaa, mutta salaisuus kaikkeen on mielestäni maustaminen. Onneksi minulla on kotona äärinmäisen hyvä kokki, kunhan sille päälle sattuu. Sain onnekkaana maistella eilisen tv-menun etukäteen, harjoitusillallisen muodossa. Voitto ei ollut tietenkään yllätys, sillä ruoka oli todella hyvää ja freshiä! Mutta kuten meillä kotona, myös Hansin keittiössä vaadittiin joku pitämään järjestystä. Borges sai toimia siis meikäläisen tilalla ja hommahan sujui mitenkäs muutenkaan, kuin todella hyvin! Olen meidän talon virallinen maistaja ja kasvisten pilkkoja. Niin ja tiskaaja. Tämä selkeä työnjako helpottaa huomattavasti meidän kiireistä arkea. Kokeile vaikka!

Minifitness_ruoka_illallinen_haasta Hans kotona

Aikaisempaan ruokakeskusteluun viitaen, Danikin mainitsi eilen, että syö sitä mikä sopii sinulle parhaiten. Meillä on perus runko, jonka olemme huomanneet toimivaksi. Periaatteessa se on onnikin, että omistamme aika samanlaiset kehot. Okei on minulla vähän enemmän pyllyä ja hyllyvää naisrakkautta, mutta meillä toimii samanlainen ruokavaliorunko. Puhtaita raaka-aineita, paljon kasviksia, sopivasti hedelmiä ja marjoja, hyviä rasvanlähteitä ja hyviä hh:n lähteitä. Proteiinia toki hieman painotetaan ja sen saantiin kiinnitetään huomiota. Haluamme molemmat voida hyvin ja panostamme paljon ruokaan. Se on osa hyvinvointiamme. On myös äärinmäisen helppoa toteuttaa omaa ruokavaliota, kun toinen syö samoin.

Mielestäni syömme myös silmillämme ja annoksen ulkonäkö on jo puoli ruokaa. Sen tulee myös näyttää houkuttelevalta ja kiinnitänkin huomiota ruoan esillepanoon – oli sitten arki tai juhla. Ruokailuun tulisi rauhoittua ja ruokaan keskittyä. Oletko koskaan huomannut kiireessä, kuinka et edes huomannut syöneesi lautastasi tyhjäksi? Olo tuntuu ehkä vielä nälkäiseltäkin. Niin, ajatuksesi olivat jossain ihan muualla. 

Dinner_uniikki_haasta Hans kotona

Ruokakaupasta tuodaan niitä samoja aineksia ja kotiin tullessa tietää, ettei tarvitse jättää kermamuussia lautaselle. Kaupassa käynnin voi suorittaa silmät ummessa, sillä sen osaa jo ulkoa. Arvostan suuresti ihmisiä, jotka onnistuvat sulamaan yhteen ruokavalioiden erilaisuudesta huolimatta! Huh, itse koen sen varsin hankalana.

Haastan sinut listaamaan asioita, joita haluaisit muuttaa omissa ruokailutottumuksissasi. Aloita oma listasi jo tänään. Minun listallani on syödä parsakaalia joka viikko, sekä pitää herkkupäivä kerran kuukaudessa joulukuuhun saakka. Muutos voi olla ihan niinkin yksinkertainen asia, kuin että syöt joka päivä kasviksia, tai että juot 4 litraa päivässä vettä. Tai se voi olla myös isompikin lupaus, kuten kokonaisvaltainen ruokavalion muutos! Pääasia on, että ne ovat sinun muutoksiasi, jotka tekevät sinulle hyvää. Laita lista jääkaapin oveen, jotta muistat ne. Joulukuun lopussa on hyvä tarkistaa onko oma lista toteutunut? Saatat huomata sen myös olostasi (: 

Ps. Jos haluat Minifitneksen blogin uusimmat kuulumiset helposti tietoosi, kannattaa liittyä Minifitneksen Facebookiin. Sinnne pamahtaa uusimmat postaukset aina ensimmäisenä!  Kurkkaa tästä.

Food lover, E