NUKKETALO
Tiedätkö sen ihmisen jota me kaikki ihailemme. Sen, jonka elämä näyttää ulospäin kohtalaisen täydelliseltä ja helpolta. Aina siisti koti ilman villakoirien juoksemista pitkin nurkkia, täydellinen kakku kahvipöydässä, upeat vaatteet ja mielenkiintoinen työ. Tuo nainen jaksaa aina hymyillä ja hän tuntuu ehtivän tekemään ihan kaikkea. Joogaamaan, kokeilemaan uusia ihania reseptejä, laittamaan kotia… hän on se ilmielävä esikuva täydellisestä naisesta ja vaimosta. Hei vau!
Tällä naisella näyttäisi olevan kaikkea sitä, mistä minä vain haaveilen. Edes kerran täydellisesti onnistunut kakku. Mekko, joka ei olisi ehtinyt likaantumaan kahvitahroista 10 minuutissa. Innostava työkin olisi enemmän kuin haluttu. Haaveilen elokuvan naisesta, joka ehtii päivän aikana hoitamaan tuhat eri asiaa ja vielä helposti – kotona, vapaa-ajalla ja työmaalla. Kaikki kentät hallussa. En muista koska päiväni olisi edes mennyt suunnitellun mukaisesti. Missä minun täydellinen elämäni?
Valitettavasti täytyy todeta, että tämä nukketaloelämä ei ole koskaan kenellekkään aitoa tai jokapäiväistä. Kenenkään elämä ei ole siloteltua kiiltokuvaa nähnytkään, mutta miksi me silti jahtaamme sellaista ja uskomme sen olemassa oloon? Elokuvienko vuoksi? Haluamme olla parhaita kaikessa mitä teemme. Tärkeää on miltä näytämme ulospäin ja miten suoriudumme. Ei hemmetti, nyt ulos sieltä nukketalosta! 
Täydellistä elämää, tai täydellistä naista ei ole olemassa. Me olemme ihan itse muodostaneet päässämme sellaisen. Meillä saattaa olla jopa mielikuva siitä minkä väriset hiukset hänellä on ja mitä hän pukee yllensä. Tai sitten tuo neiti täydellinen saattaa olla ihan eläväkin, olemassa oleva olento. Olet kuitenkin väärässä, jos luulet että sitä jahdattua täydellisyyttä olisi olemassa. Hämäännymme omille uskomuksillemme, sillä meidän ulkopuolinen silmämme valehtelee – se vaatii näin myös meitä onnistumaan ja tavoittelemaan jotain “parempaa” jatkuvasti.
Vaikka saatamme olla vahvasti pikku päässäämme sitä mieltä että jollakin toisella on kaikki kuin elokuvissa, näyttäytyy todellinen elämä ja sen haasteet meille jokaiselle olosuhteista riippumatta. Jokaisella on vaikeuksia, epävarmuutta, itkukohtauksia, epäonnistumisia, huonoja aamuja, sotkuisia vaatteita ja epäonnistuneita kakkuja. Kotikaan ei ole täydellinen ainakaan ihan aina. Jokaisessa meissä on vikoja, puutteita ja haasteita. Niin myös pitääkin olla, sillä kuka haluaisi elämää jossa kaikki olisi tasaisen helppoa? Eihän kukaan ihminenkään ilman yllätyksiä olisi mielenkiintoinen?
Nukketaloelämä ei vaikuta oikeasti kovin kiehtovalta. Mitäpä jos alkaisimme nauttimaan tästä epätäydellisestä elämästämme sellaisena kuin se on. Elämä saattaa muuttua hieman kevyemmäksi ja onnellisemmaksi siltä seisomalta. Älä siis pyri olemaan neiti täydellinen, koska siinä ei saavuta mitään muuta kuin oman loppuun palamisen ja onnistut vahvistamaan näin vain omaa riittämättömyyden valtamertasi. Täydellisyys on mahdotonta nyt ja aina.
Ps. se viime viikkoinen flunssanpahanen pääsi yllättämään uudemman kerran. Eilisen illan pihatalkoiden tuloksena tämä hikipää saa makoilla tämän päivän peittojen alla lammaspaita päällä, tukka takussa. Eikä jäänyt muuten tuo lehtien lappaaminenkaan lainkaan viime tippaan ennen tuon talven tuloa…sellaista aitoa elämää tänne.
Pps. aiheeseen liittyen katsoin vähän sattumalta tänään Netflixsistä elokuvan “this is 40” – yllättävän ok leffa ihan oikealla viestillä; “rakastin elämäämme ennen kuin aloimme muuttamaan sitä…”
Lumisia päiviä <3 -E
Eevi, miksi sä onnistut kirjottaa aina just tälläisiä pohdintoja silloin kun mä oon kuluttanut päivääni saman aiheen parissa… Just tänään päivällä mietin tätä! Oltiin juhlissa, ja siellä oli muutamakin näitä nukkenaisia, joiden lapset käyttäytyy aina hyvin ja kaikki on nättejä ja kauniita ja blaablaablaa. Ja mun pitkätukkainen hippipoikani juoksee ympäriinsä tukka pystyssä, koska se on pipon alla kerännyt kaiken lähitienoon sähkön siihen tukkaansa (4vee on aika spooky ilmestys, kun alaselkään ylettyvä piikkisuora tukka nousee leijailemaan ympäriinsä ihan omia aikojaan) ja mä unohdin korvikset, taas.
No aikani rymysin siinä epäonnistuneen emännän roolissa, mutta sitten vaan totesin että ihan sama, ei voi enää mitään. Vähän myöhemmin kävi ilmi, ettei niillä täydellisillä naisillakaan ollut mennyt kaikki niinkuin Strömsössä ennen niitä juhlia, yks lapsista oli ollut tappelussa koulussa ja toinen oli metsästänyt poikaansa pitkin lähiötä, kun se oli ottanut hatkat koska se ei halunnut tulla juhliin ? oikeasti me emme vain aina tiedä, mitä kaikkea siellä pinnan alla onkaan.
Mun silmissä oot kyllä täydelline!?
Teksti huokuu teennäiseltä. Mahdatkohan oileasti olla sinut epätäydellisyyden kanssa. Sinusta saa kuvan että fitness elämällä ja materialla yrität juuri tehdä itsestäsi täydellisen ihmisen jota haavoittuvuus ei koske.
Kirjoitit kerran rilkinäisestä lapduudestasi ehkä syy löytyykin sieltä. Kannattaa lukea Tommy Hellstenin kirjoja joissa puhutaan vahvuuteen sairastumisesta.
En unohda ikinä kuinka väsyneeltä ja kireältä vaikutit yhdessä losissa kuvaamassasi ruokavideossa! Oot varmaan ihan just loppuun palamassa. Ota se uutena alkuna ja matkana oikeaan todelliseen ja haavoittuvaan, epätäydelliseen itseesi ja lopeta teeskentely. Kelpaat juuri sellaisena kuin olet. Peace.
nosiis näissä nukektaloissa käynneenä nini se on pingotunutta kun ei voi ees sohvalla juua kahvii tahrojen pelossa siis ne helaktin valkoset sohvat joka nurkassa 😀 mut emmä koskaan o oajatellut et toi ois jotenkin täydellistä elämäää tupac opetti et tunteissa ja siin olemien ntai sen ymmärsin kyl myöhemmin mut siinä on sitä rikkautta hyvässä ja pahassa kun esim jännitys menee välil vähän yli ja alkaa käymään ylikerroksilla pää 😀 mut itte asiassa täällä on erilaisii naisii siinä suhteessa ja monessa mussakin paikka kun mäkin onnistun niti kahvei aian vähän väliii kataa paidalle ja on välil vaik mitä sotkuu mut ei se oo mua koskaan juuri haitannu no raflssa koitan syyö nätisti mut ahha skidi sano mulle et iskä aina sotkee siellä 😀 siis ku vahingossa jos jostain innostunu puheesani en huomaa et paita onkin siin lautasella tai se spaghetti akstike siis ku tiiäks se ku otat haarukalla siitä niin sitä jotenkin aina loiskahtaa paidalle tai ei nyt aina mut joskus mä en vaan tajuu et miten se niin meennee ..
mut tost kakusta mä esi mkerran pääsin kuoruttlees sen ja tein sen mansikak kastikkeeella tekstit siis et se koitti olla grafitti mut se lärähti tosi s sotkusesks se kerma siin kakun päällä ja sukulaiset naureskeli mut se maistu tosi hyvälle mä itte inhoon niit sokerikakkui juu näyttää hyvlle mut maistuu paskalle kyll .) toi meite lause toi taas tietyn asian mieleen ja sitä pikku rauhaa 🙂
Menee nyt vähän aiheen ohi mutta pakko kommentoida että mun mielestä toi this is 40 oli huonoin leffa jota oon ikinä alottanu kattoon. 😀 Jaksettiin poikaystävän kanssa katsoa 1,5h ja sitten oli pakko lopettaa kun oli niin ahdistunut ja masentunut olo. Johtuu luultavasti siitä, että luulin leffan olevan kevyttä hömppää ja sellaista olisin juuri kaivannut sunnuntai iltaan. Toivottavasti elokuva parani loppua kohti! Ehkä jollain toisenlaisella fiiliksellä elokuva olisi voinut olla ihan ok katselukokemus… 🙂
Tunnen tällaisen neiti täydellisen ja jostain syystä hänellä on kova tarve polkea minua alaspäin.
Jotenkin tää kommentti kuullosti liian tutulta… Itsellä juurikin tämmöinen no en nyt tiedä sanoisiko järkevä ihminen tätä kaveriksikaan enää, mutta kuitenkin aina pitää olla lyttäämässä ja ylistämässä itseä. Jos jossain on itse onnistunut niin aihe sivutetaan ja aletaan puhua hänen saavutuksistaan ja niin edespäin… Kukaan ei ole mitään paitsi hän.
Mahtava kirjoitus ja aivan ihanat kuvat! <3