Nuorten ulkonäköpaineet ja kiusaaminen
Olen kuullut useasti, kuinka mm Instagram aiheuttaa nuorille alemmuuden tunnetta ja ulkonäköpaineita. Koska olemme oikein ajautuneet tähän? Inspiraation saaminen on täysin eri juttu, kuin tämä haitallinen itsensä väheksyminen. Kenenkään ei kuuluisi pyrkiä johonkin ulkoisien paineiden vuoksi. Mitään mallia ei ole oikeasti olemassa, mutta sellaiseen pyritään silti jatkuvasti? En ole itse kokenut tätä nuoruudessani ongelmana, mutta sosiaalinen media on räjäyttänyt ongelman aivan käsiin. Myös minun 9-vuotias kummityttöni ja hänen pikkusiskonsa ovat myös tulilinjalla, joka huolestuttaa. Normaalipainoiset ja söpöt tytöt kokevat olevansa läskejä ja rumia. Kaikesta normaalista on tullutkin epänormaalia. Psyykkinen hyvinvointi rakentuu rakoilevaksi.
Aikuiset ovat lapsien ja nuorten malleja, joten meillä on tekemistä. Lapsille tulisi opettaa ja näyttää kuinka monimuotoista kauneutta ja erilaisten asioiden kauneutta tulisi kyetä näkemään. Kehuminen puuttuu kulttuuristamme, mutta se olisi hyvä saada aikuisten lisäksi myös lapsien arkeen. Kehujen ei tarvitse olla missään tapauksessa vain ulkoisia, vaan myös niitä sisäisiä. Uskon että sitä kautta he oppisivat näkemään kauneuden ja erilaisuuden eri tavalla. Kauneus tulee aina olemaan katsojan silmissä, sillä jokaisesta meistä löytyy sitä.
Kiinnitän paljon huomiota yksityiskohtiin ja jokaisesta löytyy viehättäviä ja ainutlaatuisia piirteitä. Harvemmin kyse onkaan kokonaisuudesta. Ulkoisien asioiden sijaan olisi äärimmäisen tärkeä alkaa keskittymään siihen millainen kaveri haluaa toiselle olla. Some ei kerro meille sitä, millainen ihminen on. Kuvasta ei koskaan välity ihmisen aito kauneus, sillä se ei välitä lämpöä tai karismaa. Aitous, lempeys ja hyväsydämisyys ovat kauneutta parhaimmillaan. Ihminen muuttuu omissa silmissäni kauniiksi silloin, kun näen sisäisen kauneuden säteilevän ulos. Kuori on vain kuori, sisin on se mikä muuttaa jotakin.
Pukeutuminen ja uudet trendit kuuluivat meidänkin lapsuuteen/nuoruuteen, mutta saimme kasvaa mielestäni vapaasti. Kiusaaminen kitkettiin pois samantien auktoriteetin avulla, joka löytyi vanhemmista tai opettajista. Säännöllinen harrastaminen on pelastanut ainakin oman nahkani aikoinaan ja uskon sen olevan myös tänä päivänä hyvä keino. Jokainen tarvitsee kuulumisen ja hyväksytyksi tulemisen tunteen. Erilaiset harrastukset lapsen/nuoren omien mieltymysten ja kiinnostuksen kohteiden mukaan, on mielestäni älyttömän tärkeää ehkäisyä. Erilaisuus koetaan silloin paljon hyväksyttävämpänä. Myös ajan ja huomion antaminen on tottakai tärkeää jokaiselle lapselle, sekä nuorelle. Heidän tulee tuntea kelpaavansa juuri sellaisina kuin he ovat.
Nuorten maailma on todella muuttunut, sillä minusta vaikuttaa, että kaikkien tulisi olla samasta muotista kelvatakseen. Kuinka nuorten naisten itsevarmuus ja positiivinen kehonkuva rakentuisi, jos joka päivä koetaan olevansa vääränlainen? Kiusaamista on kaikkialla, ei enää vain koulun pihalla. Kuinka meidän nuorista voisi edes rakentua eheitä, itsevarmoja ja aitoja aikuisia? Miten lapset saisivat aidon lapsuuden? Erilaisuus on rikkaus ja sitä pitäisi vaalia. Me aikuiset olemme ainoita, jotka voivat vaikuttaa siihen, kuinka lapset ja nuoret toisiaan kohtelevat. Tästä pitäisi tehdä yhteinen missio.
