Pirullinen talvi

Mietin paljon omassa treenaamisessani sitä millainen asenteeni on. Asenteeni on suoraan verrannollinen siihen, millaisen energialatauksen kuhunkin treeniin kanavoin. Harrastan paljon mielikuvaharjoittelua ennen treenin aloittamista, sekä pyrin haastamaan itseni kyseisen päivän mukaan. Toisinaan kropalla on antaa hirveästi treenissä, joskus taas samat painot eivät tunnu nousevan millään irvistyksellä tai huudolla. Joskus kuitenkin arvioin itseni väärin. Asenne jyrää sen, mitä todellisuudessa tulisi kuunnella. Mikä fiilis siellä kropassa kolkuttelee? Yleensä tuntemukset ovat oman järjestelmämme varoitussignaaleja aivoillemme ja ne tulisikin ottaa huomioon.

Olin juuri saapunut Etelä-Afrikan lämmöstä tänne Helsinkiin. Olin kuitenkin fiiliksissä lumesta ja valosta, joka oli saapunut tänne vihdoin. Tänään olisi lenkkipäivä ja pohdiskelin hetken tuota -20 asteen lämpötilaa – onko siellä liian kylmä vai ei? Tuhahdin omille ajatuksilleni ja ajattelin, että tässä vaaditaan vain sisua ja päättäväisyyttä.

Puin ylleni aika pirun monta kangaspalaa ja totesin, että tämän on pakko riittää. 3 kerrosta kamaa päällä ja pitäisi vielä juosta jotenkin mukavasti ja kevyesti (ainakin sen näköisesti). Olin kaivannut ainoastaan noita Haglöfsin nastalenkkareitani, jotka olivat kyllä jälleen pelastukseni. Olen niin monena vuotena liukastellut ja kaatuillut lenkkipoluilla, että tätä varustetta osaan arvostaa suuresti. Luin jostakin naistenlehdestä juuri, että tavallisilla lenkkareilla pärjää – onkohan tämän artikkelin kirjoittaja kokeillut ikinä edes talvijuoksua? Voit ilmoittautua ja ottaa haasteen vastaan. Lähden kanssasi lenkille. Ilmaiseksi.

Yhteistyössä Haglöfs

Vaikka lenkin olisi tullut olla peruskestävyys painotteinen ja sykkeiden 120-140 välillä, tuntui se jotenkin todella raskaalta. Oli vaikeaa pitää sykkeitä tarpeeksi alhaalla, sillä hengittäminen oli raskasta kylmyyden vuoksi. Pidän kylmällä lenkkeillessä aina maskia naamalla, sillä muuten kurkkukipu on taattu. Tästä syystä myös hapenkuljetus hieman hankaloituu.

Onhan se tosiaan hieman erilaista hypätä shortseista kelmupukeutumiseen ja +38 asteesta -20 asteeseen. Puolen tunnin jälkeen keuhkoputkeani alkoi kuumotella hassusti ja rintaa ahdisti. Onpa outoa ja ajattelin sen johtuvan kylmyydestä. Kävelin hetken ja jatkoin taas matkaa hetken päästä. Vastaan tuli muutamia lenkkeilijöitä, jotka loivat minuun jopa hieman sääliviä katseita. “Toi on hullu mut niin oon määki” ” jos toi juoksee niin kyl määki”. Jokainen mietti varmasti omassa päässään sitä jyskyttävää kylmyyttä, joka tuntui painautuvan ihan jokaiseen sisuskaluusi. Sain 50 minuutin lenkkini lopulta päätökseen oudoista fiiliksistä huolimatta. 

Suihkun jälkeen sain outoja vilunväreitä. Puin lämpimästi päälle ja keitin teetä. Aloin valmistamaan samantien iltapalaa ja ihmettelin miksi kylmyys kropassani vain yltyi. Ei minulla lenkillä ollut mitenkään kovin kylmä? Lopulta kädetkin tärisivät ja joudun pukemaan lisää vaatteita. Lopputuloksena istuin toppavaatteet ja pipo päässä keskellä olohuonetta teekuppi kädessäni. Tältä niistä vauvoista tuntuu, kun ne venaavat omaa vuoroaan turvaistuimessa. Tärisin edelleen ja kroppaa kolotti. Jokainen lihas tuntui siltä, kuin olisin saanut pahastikin turpiini. Mitä hemmettiä meninkään tekemään? Voisinko saada hieman pehmeämmän pään kiitos.

Mikä avuksi? Google. Kahden tunnin tärinän jälkeen menin istumaan saunaan. Istuin siellä kauan. Lopulta sain hien pintaan ja marssin ulos hieman pökertyneenä. Olo oli todella nuutunut ja raskas. Palelu oli onneksi loppunut ja vietin loppuillan sohvalla kääriytyneenä pallona. Mielessäni mietin “ei enää ikinä” (niin varmaan). Olin kokenut todellisen kylmyyskuolman, jollaista en ole kokenut ennen. 

Tässä siis ihan vain varoituksen sanana meille kaikille hulluille ja kovapäisille, kuunnelkaa kroppaanne. Kannattaa myös ottaa tuo  välillä todella jäytävä kylmyys tosissaan, eikä mennä hillumaan pinkeissä trikoissa sinne (vaikka niitä olisikin monet päällekkäin). Pitäkää itsenne lämpiminä ja terveinä <3

 Lämpöä kaivaten, E