Repsahduksia

Kisadieettajan repsahduksista vaietaan usein syvästi. Eihän sellaista tapahdu? Harvoin näkee tai kuulee kenenkään kisaajan puhuvan omista vaikeista hetkistään. Ystävien kesken saatetaan kyllä vaihtaa muutamia vuodatuksia, mutta nekin saattavat jäädä aika pintapuolisiksi lopulta. Se kuka oikeasti tietää missä mennään on minä itse. Myös kumppani näkee usein hyvinkin läheltä (jopa liian läheltä) millaisen paineen keskellä joskus eletään. Myös repsahdukset taltioidaan kotona, koska jollekin on pakko vuodattaa. Jollekin joka ei tuomitse. Kuulostaa tutulta. Kyllä, olen ihminen, joka ei ole pelkkää rautaa ja teräksistä mieltä! Joskus minäkin repsahdan ja joskus myös kilahdan. Enemmän kuin yhden proteiinipatukan tai volyymin nousun verran.

Kisaprojekti on kokonaisuudessaan mennyt tosi hyvin. Olen saanut nukuttua läpi diietin hyvin ja olen ollut suhteellisen hyvissä energioissa ja hoitanut arjen askareita kunniakkaasti. Mutta tottakai joukossa on huonoja päiviä, kun ei vaan jaksaisi treenata millään. Tekee mieli syödä. Tekee mieli kiukutella. Jälkikäteen aina harmittaa. Mieli on ollut erittäin kovalla koetuksella välillä, mutta olen oppinut sen vahvuuksista ja myös heikkouksista paljon. Voin vieläkin vahvemmin todeta kuinka seura ja yleinen ilmapiiri vaikuttaa omaan motivaatiooni. Myös epäsiisteys ei sovi minulle, sillä se sotii perusluonnettani vastaan. Olen härkä ja hyvinkin järjestelmällinen tyyppi. Vaikka kuinka yrittäisin sietää epäjärjestystä, ei se ole ole minulle lainkaan luonnollista. Elin sitten teltassa tai remontin keskellä, pyrin järjestelemään ympäröivää tilaani parhaani mukaan. Siedän kyllä hetkittäistä kaaosta, mutta sekin on haastavaa. Kolmen kuukauden remontti on venyttänyt tätä puolta aika lailla. Se on ehdottomasti vaikuttanut dieettiini. Kaaos silmissä, kaaos mielessä. Jokaisen elämään kuitenkin kuuluu haasteet ja vaikeat olosuhteet välillä.

Olin antanut kaikkeni SM-kisoihin. Ladannut mieleni ja venyttänyt jaksamistani. Oli varsin hankalaa ladata se kaikki energia ja motivaatio uudelleen kohti MM-kisoja. Tiedän myös että en ole ollut ainut! SM-voitto oli jo enemmän kuin toivoin. Vaikka dieetti kohti kisoja olikin mennyt suhteellisen hyvin, oli hankalaa adjustoitua kaikkeen uudelleen. Ensimmäisen viikon sain elettyä vielä huumassa, mutta toisella viikolla alkoi homma takkuuntua. Painoin kuitenkin senkin läpi, koska energiaa piisasi kropassa ja treenit kulki. Teki kuitenkin vähän kaikkea mieli. Vielä löytyi kuitenkin jonkinlaista motivaatiota, joka esti repsahduksien tapahtumisen. Sitten oli aika lähteä Israeliin ja tiesin, että homma vain vaikeutuisi. 

Tämän piti olla se reissu, jossa voisin syödä ilman dieettiä. Nyt kuitenkin sitä pitäisi noudattaa. Ilman varsinaista tavoitetta on hankala antaa itsestään kaikki. MM-kisoihin mennään tekemään paras mahdollinen suoritus, mutta tiedän vastassa olevan isoja kisaajia, joilla ei ole ensimmäinen kisavuosi menossa. Fysiikka tulee silmille. Okei, entä sitten, menen tällä mitä on – silti takaraivossa ajatus siitä, että olen ilman tavoitetta. Olen ansainnut tämän paikkani ja kannan sen kunnialla maaliin. Ei niin helppoa kuin luulisi. Sitten tulee kehiin Israelin vieras ympäristö, stressi ja kiire. Auts. Paine. Sitten ei vaan jaksa kiinnostaa – tämänhän piti olla se kiva ruokareissu täynnä aurinkoa!

Asiakasdinneri ja yksi kisadieettaaja. Ruoka on tilattu etukäteen, mutta muutaman päivän kykenet pidättelemään itseäsi ja napsimaan mitä kykenet. Kun saat itse tilata ruokasi, ei ongelmaa. Eteesi ladataan mitä houkuttelevampia ruokia ja herkkuja, joita sinun piti saada syödä. Hävettää kieltäytyä paikallisista herkuista ja tunnen olevani hyvin epäkohtelias. Sitten muutaman päivän jälkeen itsehillintäni ei enää jaksa. Söin ohi. Vähän enemmän ruokaa, vähän jälkkäriä. Ahdistavaa.

Onko kuitenkaan? Aluksi kyllä, mutta näin jälkikäteen asiaa tarkasteltuani en piiskaa enää itseäni asiasta. Tarvitsin sitä. Ilman tuota vaikeaa ja ahdistavaa viikkoa en olisi todennäköisesti saanut kisafokustani ja motivaatiotani ladattua takaisin 100 prosenttiin. Treeneistä ei kuitenkaan poikettu ja tökitin läpi elämäni surkeimman jalkatreenin. Tulipahan sekin pohjanoteeraus koettua. Näin jälkikäteen nauran asialle. Nauran myös sille väsymykselle ja velttoudelle, jonka dieetistä ohi syöminen sai aikaan. Nauran omalle heikkoudelleni!

Huomasin myös millaisen ympäristön dieetti vaatii. Olosuhteet vaikuttavat isommin kuin väillä haluamme edes myöntää. Repsahduksia sattuu meille kaikille, eikä se maailmaa kaada. Kunhan asian pystyy itselleen myöntämään ja hyväksymään. Jos tätä ei tapahdu, jatkaa pallo pyörimistään ja sen jälkeen paluu voikin olla jo haastavaa. Sitten piiskataan itseään vaan lisää ja sen jälkeen ei olekaan enää kivaa.

Olin intopinkeänä avattuani kotioven melkein viikko sitten. Ympäristö oli turvattu. Motivaatio oli ladattu täyteen ja jopa vähän yli. Remontti oli valmistunut reissumme aikana. Se oli siisti ja järjestyksessä. Tuntui että kaikki palaset olivat taas kohdallaan. Minulla ei ole ongelmia pysyä dieetissäni ja rakastan treenaamista. Onnistumiseni on kiinni itseni kohdalla kahdesta asiasta; Ympäristöstä ja motivaatiosta. Kun kykenen toimimaan, pystyn myös toteuttamaan. Mielen uudelleen lataaminen ei todellakaan ole helppoa, mutta onneksi kyllä mahdollista. Kaikki on nyt minusta kiinni – kuten aina.

Edes me kisaajat emme siis omista supervoimia ja jopa kisadieetin aikana tulee repsahduksia. Mutta voin taas todeta ja huomata, kuinka parempi vireys ja energia minussa virtaa arkeen kiinni pääsyn myötä. Jos dieetti toimii, se oikeasti toimii 🙂 Uskon taas vain vahvemmin omaan juttuuni. Kompurointi on elämässä sallittua ja jopa ihan suotavaakin! Näin opin taas itsestäni lisää.

Nyt on menty vain entistä kovempaa <3 -E