Suoritatko vai elätkö?
Puhuimme aikaisemmin motivaatiosta. Nyt puhutaan siitä, kuinka se oma punainen lanka saattaakin vain hävitä. Tiedän, se on todella absurdi ajatus. Mutta ei enää sitten, kun se oikeasti tapahtuu. Aivan kuin joku painaisi nappulasi OFF-asentoon.
Se oli ehkä yksi shokeeraavimmista aamuistani. Siinä tuijotin seinää enkä muuta voinut. Olin järkyttynyt. Tiesin ettei tämä ollut laiskuutta tai aamun väsyneisyyttä. Tämä tuli jostakin syvemmältä. Huomasin muutaman päivän asiaa pohdiskeltuani tarvitsevani time outin. Pelästyin tätä tunnetta. Nyt se ääretön motivaatio ja fiilis ei olekaan enää siinä missä se on ollut vuosia. Sali ei kutsunut enää nimeäni. Onneksi olen vuosien mittaan oppinut kuuntelemaan kehoni viestejä ja päätin antaa sen äänen kuulua.
Pieni identiteettikriisi alkoi hiipiä mieleeni, mutta onneksi järjellinen ääneni huusi minut takaisin. Olin juuri paukuttanut vuoden suunniteltua treeniohjelmaa ja noudattanut lähestulkoon jokaista asiaa ruoan ja treenin suhteen. Tein niinkuin minun piti, koska näin oli suunniteltu. Robbbooot. Mutta se oli kyllä kieltämättä kivaa aikansa, juuri nyt ei vain ole sen uuden aika. Usein myös unohdamme kiittää itseämme.
Kuinka joku näin iso intohimo elämässä voi vain sammua? Nyt olisi ollut aika aloittaa seuraavan vuoden treenisuunnitelma ja kasa isoja päätöksiä. En ollut valmis, eikä ollut kehoni tai mielenikään. Olin antanut sille kaikkeni vuoden ajan. Päätimme yhteistuumin pitää lomaa salista ja ihan kaikesta mikä nyt ei satu tuntumaan kivalta.
Turha kuitenkaan kuvitella, että muuttuisin sohvaperunaksi ja alkaisin syömään eineksiä. Ei se sitä tarkoita. Liikkua voi monella tapaa ja minusta on vallan virkistävää syödä smoothieita kun siltä tuntuu ja painella vaikka pelaamaan tennistä tai joogaamaan! Nyt siihen on aikaa. Fiilis saa nyt viedä minua hetken. Tämän viikon pyhitän ihan vaan sille, mitä tekee kukin päivä mieli. Saatan vaikka sisustaa kotia koko illan jos huvittaa, koska minun ei tarvitse olla kellonlyömällä yhtään missään. Vapaa fiilis etten sanoisi.
Olen tottakai suunnittelevana ihmisenä keksinyt jo seuraavan etapin, joka saa jalkani täpinöihin ja mieleni kirkkaaksi. Salitreeni saa nyt odottaa uutta motivaatiota ja ensi viikolla aloitan muutaman kuukauden treeniputken TFW:llä! Fiilistelen, kuulostelen ja nautin. Katson asiaa päivä kerrallaan ja sen mukaan eletään nyt.
Ensisijaisesti haluan energian virtaamaan kehossani, mieleni kirkkaaksi ja kehoni voimaan taas hyvin. Haluan myös pyhittää enemmän aikaa perheelleni ja ystävilleni. Määrätietoinen treenaaminen kun tuntuu vievän sen vähäisenkin vapaa-ajan heiltä.
Kaipaan sitä super enegiaa! Salitreeni on kovin yksinäistä puurtamista ja nyt tuntuu että kaipaan energialatausta myös muilta. TFW on paras paikka siihen. Tulen kirjoittelemaan omia fiiliksiäni muutoksista tämän uuden, inspiroivan treenitaipaleen aikana myös teille. Muistakaa toteuttaa itseänne ja fiilistelkää sitä mitä teette!
Syksyhän on uusien tuulien aikaa? Puhdistautuminen ja asioiden muuttuminen taitaa lähteä ensin sieltä mielestä. Se on sitten enään meistä kiinni, miten haluamme saamallamme viestillä toimia. Uskaltakaa kuunnella sisäisiä viestejänne. Niitä ei kannata hiljentää, sillä niillä on syynsä. Jatketaan tätä meikäläisen “nollaus” prosessia hieman lisää seuraavassa postauksessa. Tämä aihe saattaa kiinnostaa nyt meitä monia 😉
Be present, E
Samoja ajatuksia pyöritellyt itsekin… Monesti on tullut kieltäydyttyä tapahtumista ja lähdettyä aikaisemmin kotiin koska on vaan ollut niin väsynyt. Ehkä fyysisesti palautunut, mutta henkisesti levon tarpeessa. Kyllä se määrätietoinen treenaaminen vaan vie voimia jos ei koskaan tajua ottaa vähän rennommin. Ehkä siinä on takana pelko, että jos nyt pitää paussia niin ei enää koskaan palaakaan siihen ihanaan buugiin ja homma alkaa maistua puulta vaikka useinhan tilanne on ihan päinvastoin! Pitää muistaa ottaa aikaa myös sille toiselle “minälle” jota karkeasti sanottuna ei mitata treenamisen kautta…
Erittäin hyviä pointteja Mikaela, kiitos näistä (: Uskon että monet voivat samaistua näihin fiiliksiin ajoittain -E
Tosi kiva postaus! Yleensä ihmiset jää väkisin kiinni oravanpyörään, vaikka se ei enää olisikaan kivaa 🙂 Fiksuja pohdintoja ja toivon sydämeni pohjasta, että se peräänkuuluttamasi energia palaa jossain vaiheessa!
Ihanaa syksyä! 🙂
Nimenomaan Lotta, sinäpä sen sanoit! Lupaan itse ainakin tehdä poikkeuksen perus säännöstä 😉 Mukavaa syksyä ja tunnelmallisia hetkiä sinne -E
Tuntui kun olisin itse kirjoittanut kyseisen tekstin! 🙂 Täällä samat fiilikset olleet jo jonkin aikaa. Ensiviikolla aloitan CrossFitin joten sitä innolla odottaen. Uusi laji, parempi motivaatio 😉
Tsemppiä uusiin reeneihin! 🙂
Oi mahtavaa Maria!! Just näin 😉 Tsemppiä sinne paljon, eiköhän me tästä vielä päästä taas iloon kiinni. -E
Komppaan mikaelan kommenttia. On pelottavaa höllätä, koska mitä jos se into ja buugi katoaa lopullisesti, jos sitä ei löydykkään.
Olen parantuva anorektikko, tai kovasti sitä parantumista yritetään. On vaikeaa ja pelottavaa muuttaa ns fitness-ajattelu (joka meni sairaaksi) leppoisaksi ruuasta nauttimiseksi ja itsensä kuunteluksi, pakonomainen salitreenaus ja juoksu kevyeksi joogaksi ja se illan omena ruisleiväksi. Itsestä se täytyy löytää se halu ja lupa muutokseen, niin sairaudessa kuin sitten ihan vaan silloinkin, kun arki alkaa tuntua enemmän puurtamiselta ja pakolta kuin elämältä. Elämää vartenhan täällä eletään, ja jos SINÄ et nauti SINUN elämästä, niin ketä varten täällä sitten eletään?
Kiitos Aino kommentistasi, se oli varmasti monelle avartavaa kannanottoa asiaan (:
Toivottavasti voit jo paremmin ja olet löytänyt sen oman ilosi elämään <3 Koitetaan löytää jokaiseen päivään niitä pieniä juttuja, joita voi fiilistellä! Halit, E
Hei tää oli hyvä! Liputan täysin puolestasi. Suorittaminen ja kaavoihin kangistuminen vie äkkiä mukanaan ja itsekin olen todella kyllästynyt nykymalliin, jossa yhä useampien ihmisten jutut kuulostavat siltä, että kaikki on tarkoin suunniteltua, vieraita juttuja pelätään ja ei itse uskalleta ottaa ohjaksia oman elämänsä hallitsemiseen, ei työn, ruokailun, treenien tai oikein minkään suhteen. Eikä asiaa yhtään helpota jatkuva vertailu toisiin ja pelko poiketa massasta ja tehdä elämästä omanlaisensa. Helposti se tietenkin tarttuu ja voi olla haastavaa päästä irti, mutta antamalla aikaa itselle, kartoittamalla tarpeitaan ja seuraamalla oman kehonsa/mielensä viestejä, voi mielestäni päästä jo pitkälle! Asioihin voi kuitenkin melko paljon itse vaikuttaa, vaikka on erilaisia yksilöllisiä lähtökohtia, esteitä (lue: hidasteita) ja kompastuskiviä matkalla.
Netissä joku oli kirjoittanut: “Ihmettelen miksi suomalaiset ei pääse ikinä julkisesti asian ytimeen, miksi ihmiset väsyy, miksi niillä on uupumus, masennus. Suurin osa kroonisesta väsymyksestä ja depresssiivisesta olosta aiheutuu kuin ihminen tukahduttaa tunteita, näma tunteet on Suomessa varsin unohtettu käsite. Suomalaiset ei osaa käsitellä vihaa, surua eikä iloa, suurin osa kansasta on opetettu niitä välttämään. Koko kansa kärsii satoja psykosomaattisia sairauksia. Siitä johtuu myös suuri alkoholin tarve ym. ongelmat”. I agree!!! Suomalaisten väsyneisyys ja yleinen elämänlaatu, laaduttomuus, johtuu minunkin mielestäni siitä, että monet on hieman masentuneita, mutta se tulee ulos jonain ihmeoireina, koska monille vahvuus ei merkitse heikkouksiensa myöntämistä. Mitään ei haluttaisi ikinä käsitellä, mistään ei haluttaisi ikinä puhua. Porskutetaan vaan eteenpäin ulkopuolisten voimien, ympäristön ja yleisten elämänohjeiden mukaan. Onhan sitten myös toinen ääripää, mutta itse liputan sen oman kultaisen keskitien löytämistä vähemmällä stressillä, tietoisuudella, sillä kyllä maailmassa ainakin mahdollisuuksia riittää.
Mä itse olen luvouttanut etukäteen suunniteltujen salitreenien suhteen jo aika päiviä sitten ja syönyt omaa kehoa kuunnellen. Sillä kautta saanut parhaimman tuloksen ja olon, vaikka aina välillä niitä kompastuskiviä tulee ja paljon on opittavaa ja matkaa maaliin. Näin aeroobbisen ja kovatempoisemman liikunnan ystävänä olen tullut tulokseen, että mun on aivan turhaa jättää muuta liikuntaa vähemmälle ja käydä salilla tai olla syömättä tiettyjä ruokia, koska muutkin tekee niin. Toki edelleen teen salitreenejä fiiliksen mukaan, jos siltä tuntuu. Eineksiin en nyt juuri muutenkaan koske, jos kerran vuodessa syötyä maksalaatikkoa tai harvinaisia kokeiluita ex-tempore mielitekojen vallassa ei lasketa ja olen innostunut ruoanlaitosta, kaikenlaisista ruokatrendeistä ym…ja sitä paitsi rakastan ruokaa, jota syön. Kyllä mä salillakin Olisi toki mielenkiintoista tuntea enemmän tämänkaltaisista asioista kiinnostuneita ihmisiä ja palveluita, mutta Suomen mittakaavassa asiat etenevät pikkuhiljaa. Yksi suuri inspiraationi on Whole Foods Market, johon tutustuin ollessani USA:ssa. Lisäksi Tampereella sijaitseva The Salad Bar omistajineen on ollut tärkeä paikka itselleni siellä päin asustaessa. Muutettuani Helsinkiin olen löytänyt paljon mielenkiintoisia pikkupaikkoja, joille toivon menestystä ja pitkää ikää.
Heippa Jonna!
Puhut asiaa (: Toivoisin suomalaisien omaksuvan avoimemman asenteen ja hyväksyvän sen, että tunteitakin saa näyttää. Hyviä ja huonoja! On mahtvaa, kun ihmiset kuuntelevat omia fiiliksiään ja TOIMIVAT ja muuttavat asioita sitten niiden mukaan. Ei jäädä vain suorittamaan jotakin pakon tai velvollisuuksien vuoksi.
Yhdyn myös tuohon, että täällä Suomessa tullaan hieman jälkijunassa kaikessa, etenkin mikä liittyy tähän meitä kiinnostavaan puoleen. Siksi rakastan matkustella ja tutustua kunkin paikan ruoka tarjontaan ja liikuntatrendeihin. Mieltä avartavaa hommaa!
Ihana kun olet niin aktiivinen, minusta on ihana lukea näitä teidänkin fiilistelyitä ja mietteitä. Kiitos J <3 -E