arki hyvinvointi Kauneus Mieli Motivaatio Treeni

Peilikuvan hyväksyminen tulee sisältä

Minifitness_peilikuva_hyvaksyminenOman peilikuvan hyväksyminen on meille jokaiselle aina silloin tällöin hankalaa. Fiilis saattaa muuttua viikonkin sisässä useaan otteeseen. Naiset on monimutkaisia, koska olemme pohdiskelijoita. Mikä vaikuttaa sinun kohdallasi siihen, kuinka hyvin viihdyt oman kehosi kanssa? Ainakin itselläni muutama hyvin selkeä asia vaikuttaa siihen, millainen fiilis kulloinkin on. Eikä sillä ole todellisuudessa edes välttämättä tekemistä sen kanssa, miltä se keho näyttää ja paljonko rasvaprosentti on. Kaikki on mielessä ja sen ravitsemisessa oikeilla asioilla, teoilla ja ihmisillä. 

Kun keho ja mieli on levollinen, on keho usein tasapainoisempi. Levollisuuteen vaikuttaa moni asia, mutta itselläni tärkeitä ovat terveellinen ja ravitseva ruoka, liikunta, lepo ja tasapaino sosiaalisien suhteiden välillä. Turvallisuuden tunne ja asioiden järjestyksessä pitäminen vaikuttavat minuun myös paljon. Minulle työ on äärimmäisen tärkeänä osana omaa levollisuutta ja tasapainoa. Olen kadoksissa, jos olen toimeeton. Jokainen haluaa ja myös tarvitsee olon, että on jollakin tavalla merkityksellinen ja tärkeä. Meidän mielenterveydelle on tärkeää saada kokea olevansa hyödyllinen, tarpeellinen ja tärkeä. Uskon siis senkin voivan vaikuttaa siihen millaisena oman peilikuvan milloinkin kohtaa. eevi_teittinen_onnellinen sinaEevi_teittinen_itsensa_hyvaksyminenMinifitness_tasapainoinen_kehonkuva

Ympärillä olevilla ihmisillä on myös vaikutusta meihin. Parhaimmillaan oikea ihminen vierellä voi saada meidät puhkeamaan aivan uudenlaiseen loistoon. Olen itse kokenut sen. Löytänyt itsestäni uusia voimavaroja, kykyjä ja uskoa itseeni. Se kuinka puhumme ja käyttäydymme vaikuttaa aina toisiin. Jos saa tukea, ymmärrystä, hyväksymistä ja kannustusta läheltä, koemme olevamme hyviä juuri sellaisina kuin olemme. Jos taas saamme kuulla jatkuvasti siitä kuinka ärsyttäviä piirteitä meissä on ja kuinka emme taaskaan osanneet tehdä jotakin asiaa oikein, aiheuttaa se väistämättä peilikuvaan säröjä.

Me rakennamme toisiamme, mutta myös itse itseämme. Peilikuvasi rakentuu usein arvojesi pohjalta. Pidä niistä siis huolta jatkuvasti ja katso että ne pysyvät paikoillaan elämässäsi<3 Peilikuvasi hyväksyminen tulee vasta sitä kautta. Elämäsi ja sinä olet juuri sitä mitä ajattelet ja tunnet. Peilikuvaa ei voi huijata koskaan.

Ole ihana itseäsi varten, love E