#SOMENATSI
Luomme helposti mielikuvia ihmisistä, joita emme edes tunne. Emme välttämättä tiedä heistä mitään muuta kuin mitä some meille tarjoaa. Olen kuitenkin itse huomannut monen henkilön kohdalla sen, kuinka some voi valehdella monella eri tavoin. En sano että kaikki syyllistyisivät tähän somen väärentämiseen, mutta sitä tapahtuu väistämättä paljon – myös itse olen harrastanut sitä, mutta koen silti tehneeni sen oikeista syistä. Älä käsitä väärin, en pidä mielistelystä tai esittämisestä. Olen sitä mieltä, että on oltava aina oma itsensä ja rehellinen, sillä valehtelu ja teennäisyys paistaa aina jostakin aukosta ulospäin. On kuitenkin tärkeää osata erottaa sisällöllinen siisteys, eli ns. työnkuva tämän feikkilatauksen välillä. Esimerkiksi instagramistani tulet löytämään enemmän treeniaiheisia kuvia kuin karkkipusseja. Motivoin mieluummin ihmisiä liikkumaan, kuin venyttämään vyötäröään kotisohvalla karkkipussi kourassa.
Olen tullut allergiseksi ihmisille, joissa koen liikaa ristiriitaisuutta sen välillä mitä he ovat ja mitä he esittävät olevansa. Vaikka some on meille monelle osa työtä ja toimii työkaluna moneen asiaan, on silti hullua esittää maailman iloisinta ihmistä jos ei ole sitä oikeasti. Rakastan ihmisiä, jotka kykenevät laukomaan suoria sanoja tunteiden kautta. Jos jollakin on huono päivä, haluan hänen mieluummin näyttävän sen avoimesti, kuin purevan hammasta ja hymyilevän. Jos sisällä kytee, näytä se! Jos olen loukannut sinua, kerro se! Usein näistä tunteista pystyy myös itse päästämään paljon nopeammin ja helpommin irti silloin kun niiden antaa elää ja tulla ulos – vaikka sitten joskus ilman sitä suodatintakin. Mieluummin uskalletaan ja vähän sekoitetaan pakkaa, kuin naamioidutaan kliseisiin ja kietoudutaan epäaitoon jenkkihymyyn. Olen ilmiselvä somenatsi. Olen myös kuullut useasti olevani epäsuomalainen ja ymmärrän kyllä hyvin pointin sen seikan kohdalla. Ei ole olemassa maailmaa, jossa kaikki pitäisivät sinusta. Minä ärsytän monia ihan vaan äänekkyydelläni, toiset taas rakastavat minua juuri sen vuoksi. Ihan sama minulle, kunhan saan olla sellainen kuin olen. En olisi koskaan saanut elämääni näitä ihmissuhteita ja kokemuksia jos esittäisin jotakin toista. 
Onko sinulle koskaan käynyt niin että olet muodostanut jostakin ihmisestä mielikuvan kuulopuheiden ja esimerkiksi somen kautta, mutta lopulta huomannut kuinka virheellisen mielikuvan oletkaan onnistunut tästä ihmisestä luomaan? Luulemme usein tietävämme, mutta todellisuudessa emme tiedä yhtään mitään. Joskus sitä jopa soimaa itseään siitä omasta ennakkoasenteestaan, jos toinen osoittautuukin aivan ihanaksi tyypiksi! Olen viimeaikoina törmännyt tähän somesokaistumiseen niin negatiivisessa kuin positiivisessakin mielessä. Josta pääsenkin kysymykseen, koska voi sanoa oikeasti tuntevansa ihmisen? Esittäminen tuntuu olevan jotenkin ihan liian trendikästä. Onko se kaikki somen vikaa, vai onko muutos tapahtunut vain meissä? Pyrimmekö olemaan kiiltokuvia hinnalla millä hyvänsä, eli oman onnellisuuden, aitouden ja persoonallisuutemme kustannuksella? Ollaan vain samaa massaa kaikki, koska se on turvallista. Ei vahingossakaan keikuteta venettä yhtään mihinkään suuntaan.
Miksi olla näkymätön, kun voisit olla ihana sinä ja kokea tulevasi nähdyksi, sekä kuulluksi juuri sellaisena kuin olet. Tee muille hyvää, itsellesi hyvää ja pysy aitona omana itsenäsi.
OO SINÄ! -E
Ihan loistava postaus ja niin totta. Allekirjoitan!
Kiitos Myy!
Tosi hyviä ajatuksia ja pointteja, ihana sä <3
<3
Mä puhuin tästä samasta aiheesta just eilen, käytännössä ?
Nimittäin epäsuomalaisuudestani. Liian äänekäs, liian suorapuheinen, näsäviisas ja härski, ja osa mun kavereista on myöntänyt ihan suoraan että niitä pelottaa välillä kysyä että mitä mulle kuuluu – koska mä saatan (ja todennäköisesti teenkin niin) jopa oikeasti vastata siihen enkä vaan sano että “ihan hyvää”. Puhuttiin sitten siitä, että mä en edes ymmärrä miksi kysyä jos ei oikeasti halua kuulla niitä kuulumisia, ja kaveri sitten puhui siitä, miten siihen on vain kasvanut että kysytään kohteliaisuuttaan ja vastataan kohteliaasti että ihan hyvää, vaikka oikeasti olisi just talo palanut, puoliso ajanut kolarin, lapsi sairaalassa ja isän hautajaiset tulossa ja duunipaikkakin mennyt alta. Niistä ei vain kuulemma _kuulu_ puhua julkisesti, ainoastaan yksityisesti ja silloinkin korkeintaan omalle äidille voi itkeä tirauttaa. Myönnetään, oli tökeröä nauraa päin naamaa ja sanoa, että ei ne korkeat itsemurhatilastot taidakaan johtua pelkästään marraskuusta ja pimeydestä, mutta myönsi se kaverikin että voihan se olla että olisi parempi jos ei olisikaan aina vaan kohtelias, että jos olisikin joskus vaan rehellinen ?
Ja mä oon kyllä ihan umpisuomalainen vaikka kuin monennessa polvessa, unohdin varmaan mennä siihen jonoon missä kohteliaisuutta jaettiin ?
Kuulostaa niin tutulta! Ihanaa kuulla, etten ole ainut jolta puuttuu suodatin. 😀
Ihana postaus sulta. Ja ajattelen juuri samalla lailla. Tullut myös allergiseksi näille pinnallisille jotka koittaa esittää kokoajan muuta kuin on. Ja kun koitat rehellisesti sanoa jonkun mielipiteen ja vielä asiallisesti niin suututaan. Silti nää tyypit itse on niitä kovimpia kriitikoita jotka ei sanojaan säästele.
Elämässä kokemukset kasvattaa ja muokkaa myös ne vaikeat sellaiset. Ja vaikka itsekkin paljon virheitä tehneenä en silti lähtisi muuttamaan mitään koska silloin muuttaisin oman luonteeni pois.
Musta on ihanaa kun ympärillä on ihmisiä joiden kanssa nauru raikaa niin että toisilla korvat helottaa punaisuudesta. Ja ääntä maailmaan mahtuu aina. Arvostan omassa lähipiirissä nimenomaan sitä rehellisyyttä. Mielistelijöitä ja olkaan taputtajia on aina varsinkin silloin kun menee hyvin. Mutta kummasti ne karsiutuu kun esim loukkaannut vakavasti.
Pysy aina tuollaisena kuin olet. Sun blogia on ihana lukea ja seurata ja sulla on aina hyviä aiheita. Tykkäsin sun persoonasta myös fitnesspäiväkirjoissa. 🙂
Terkuin Jenni
Ihana! Kiitos <3
Mä olen kieltämättä saanut susta Eevi Teittinen susta epäaidon kuvan, tosin se välittyy vain julkisuuskuvan kautta enhän tunne sua henkilökohtaisesti. Taitaa olla parannettavaa tässä itse kullakin..
Ikävä kuulla, mutta toisaalta ihanaa lukea rivien välistä että aihe herätti sinussa ajatuksia. 😀
Somella saa kyllä helposti epäaidon kuvan luotua, ja vaikka olis medialukutaitoa niin silti kun kattoo päivittäin tietynlaisiakuvia se vaikuttaa alitajuntaan. Oon myös miettinyt välillä että tarviiko kaikkea aitoakaan julkaista someen. Sanonnassa “Kel onni on se onnea kätkeköön” on paljonkin perää kun sen oikeesti oivaltaa. Ei toki tarvitse esittely surullista tai vähätellä onneaan mutta ei tarvitse myöskään kerskailla tai tuoda kaikkea julki; esim kuinka hieno pakaralihas on kasvanut tai kuinka hienon laukun on ostanut tai kuinka hyvin on suoriutunut tms. Joskus siitä onnesta voi vain itsekseen ja läheisten kanssa nauttia, miettiä sitä että tää onni on sen verran arvokasta ettei siitä tarvi kaikille kailottaa muttei sen kummemmin peitelläkkään. Ja usein kun someen lisätään jotain missä kerrotaan hirveesti vain itsestä ja omasta jutuista niin kyllähän se useissa meissä herättää tiettyä nautintoa kun saa muut huomaamaan oman onnen. Ja muutenkin vaikka tuo julki aitoa onneaan ja aitoa itseään niin tulisi myös _kohtuudella_ ajatella muitakin, haluanko oman pakara kuvan tms muiden tuhansien samanlaisten kuvien joukkoon luomaan tiettyä ideologiaa tms. Toki ei liikaa pidä muiden ajatuksia miettiä mutta kohtuudella. Lopuksi haluaisin sanoa että tuo yllämainittu sanonta myös tuo onnea, on ihana nauttia onnesta itsekseen ja läheisten kanssa sillä silloin se myös ihan itsestään ilman kerskailua tai julkituomista näkyy ympärille. Esimerkiksi mun muutama lemppari blogaaja on kiva esimerkki siitä kuinka nauttia onnesta ilman kerskailua, se aitous kyllä paistaa läpi ilman väkisinvääntämistä. Toki näitä asioita saa ajoittain itsekin miettiä, että mistä lähtökohdista asioita tekee, ei meistä Kukaan täällä täydellinen ole. 🙂 Hyvää jatkoa sulle! Ps. Ootan jo TTK-kauden alkua 😀
Tulipa kirjotusvirheitä kun on ennakkosyöttö puhelimessa :Dd
Upeaa puhdintaa, kiitos siitä! Ja ihanaa kevättä myös sinulle! <3
Herätti ajatuksia, kiitos Eevi! 🙂
Tuntuu, että itseäni on kasvatettu juuri sen kautta ettei tunteitaan saa näyttää. Jolloin on helpompi vastata että hyvin menee. Mutta pikkuhiljaa on alkanu oppia, että on ihan ok tuntea ja kokea asioita. Kun saa ympärilleen ihmisiä jotka oikeasti haluaa kuulla miten sulla menee. Ja joihin luottaa että voi näyttää myös ne huonot fiilikset. Paljon on myös itsestään kiinni, toiset nyt ei kestä liiallista suoruutta mutta onko se väärin. Ei kaikki kestä kaikkea ja kaikkea ei voi myöskään kaikille kertoa. Tärkeintä on olla juuri sellainen kun on.
Nykypäivän some antaakin mukavan alustan kiiltokuvaelämälle. Sitä on tilaisuus muuttaa, joka päivä.
Itse haluan ainakin tulevaisuudessa viedä omaa blogiani pohdiskelevampaan suuntaan. Vaikka onkin helpompi kirjoittaa asioista, jotka ei herätä mitään keskustelua. Silloin teksti tuntuu olevan vaan mitään sanomaton. Aina on mahdollisuus muuttua.
http://aktiivinensohvaperuna.blogspot.fi