Tasapainossa
Se ei ole pötypuhetta. Treenaaminen ja terveellinen ruokavalio ei ole mikään sormen näpäytys ja kerralla maaliin hoidettu homma. A. Päätös. B. Halu C. Haasteet. Monillahan päätös paremmasta elämästä kestää sen muutaman viikon ja sitten kiristää liikaa. Homma lopetetaan ennen alkujaan. Syitä löytyy monia ja tänään puhutaan yhdestä niistä. Parisuhde.
Treennatteko yhdessä puolisosi kanssa vai elättekö kahta erilaista elämää sulassa sovussa? Joskus balanssi saattaa säilyä eroista huolimatta. Toinen hakkaa kotona GTA femmaa ja toinen huhkii salilla. Mutta aina homma ei ihan luistakkaan näin sulavasti.
Kuulen useasti ympärilläni olevilta ihmisiltä siitä, kuinka kotona homma on kuin pahaa painajaista. Puoliso saattaa valittaa päätöksestäsi kohentaa oloasi. Sen särähtää korvaani joka kerta todella pahasti kuullessani siitä. Kotona odottava puoliso ei ymmärrä haluasi parantaa elämääsi ja hyvinvointiasi.
Hän saattaa jopa raivostua aina kun suuntaat salille. Yhteiset ruokahetketkään eivät ole miellyttäviä, kun syöt salaattia ja toinen pizzaa. Saatat saada vielä naljailua ja paheksuvia katseita. TV:stä tekee mieli katsoa Juttaa, eikä kakkuohjelmia. Savu nousee korvista molemmilla. Mitä pitäisi tehdä, kun ajaudutaan tällaiselle törmäyskurssille puolison kanssa? Tuntuu että hän ei tue sinua ja tavoitteitasi, vaan pikemminkin haluaa polkea sinun fiiliksesi mullan alle. Tällaista meininkiä en käsitä, enkä voi myöskään sietää. Näille niskurointi puolisoille pitäisi järjestää ihan oma Tv-ohjelma tai Boot Camppi. Sehän vasta olisikin hauskaa!
Kukin meistä elää tavallaan. Itse edustan ja arvostan terveellisiä elämäntapoja, joten koen tämän asian erittäin tärkeäksi ottaa esille. Sinun elämä ja hyvinvointi – sinä päätät. Ammenna voimaa niistä ihmisistä, jotka tukevat sinua tavoitteissasi. Usko itseesi ja anna oman tahtosi kuljettaa sinua eteenpäin. Opi hyväksymään se seikka, että aina löytyy kateellisia ihmisiä ja niitä jotka eivät ymmärrä sinun intressejäsi. Puolisosi voi pohjimmiltaan potea itse huonoa omaatuntoa, jäädessään makaamaan sohvalle toisen matkatessa salille. Hänen on kuitenkin paljon vaikeampaa hyväksyä omaa pahaa oloaan – aina on helppo olla laiska ja välipitämätön.
Pahinta on palata kotiin, kun itse säteilee energiaa ja toinen murjottaa pizzalaatikon alla. Voi myös käydä niin, että murjottamiseen kyllästyy ja hänkin päättää parantaa tapansa. Onhan se aika tylsää viettää illat yksin kotona. Tietenkään aina näin ei käy, mutta hyvin usein innostus tarttuu. Kokeilla kannattaa!
Osalla saattaa olla tietynlainen mielikuva siitä, millainen haluaisi oman vartalon olevan. Asettaa itselleen motivoivan tavoitteen ja päättää jahdata sitä kunnianhimoisesti. Puoliso ilmoittaa, että olet liian laiha tai liian lihaksikas. Mitäs sitten? Pitäisikö sinun unohtaa oma unelmakroppasi ja pitäytyä siinä mitä puolisosi toivoo? Käske sen painua massakuurille ja pumppaamaan vähän kovemmin sitä rautaa. Edelleen, tämä on sinun elämäsi ja sinä päätät. Muista myös, että kukaan ei ilmesty ovellesi ja järjestä elämääsi puolestasi. Tee asioita, jolloin varmasti myös koet niitä paljon enemmän!
Oma henkilökohtainen mielipiteeni asiaan on seuraavanlainen. Mikäli et voi elää suhteessa elämää, jossa saat toteuttaa itseäsi kuin haluat, se suhde ei ole sinua varten. Hyvässä ja tasapainoisessa suhteessa saat olla vapaasti oma itsesi ja toteuttaa unelmiasi. Sen täytyy tuntua siltä, että et joudu luopumaan mistään – kompromisseja toki joutuu harjoittamaan. Ei sinkkuna tarvitse pysyä sen vuoksi, jotta voisi elää täysillä ja tehdä mitä haluaa. Toki jos puoliso elää mäkkärilandiassa ja sinä hifistelet fitnestä, se ei toimi mikäli ymmärrystä toiseen suuntaan ei löydy.
Eikä se välttämättä jää siihen treeni- ja ruokapuoleen. Siihen saattaa tulla mukaan vielä kuningas alkoholi. Toinen ei juo ja toinen haluaisi bailata joka viikoloppu. Kivaa raahata sitä puolisoa sinne anoppilaan sunnuntaina kun toinen löyhkää vanhalta viinalta ja kykenee ainoastaan tärisemään. Kyljellään. Olisiko kivempi viettää sunnuntait mukavasti nauttien yhdessäolosta? Oikeasti kuka jaksaa krapulaa?
Puoliso on henkilö, jonka tulisi tukea sinua valinnoissasi. Uskoa kanssasi unelmiisi ja haluta sinulle onnellisuutta. Hän on ennenkaikkea hyvä ystävä – pelkkä puolisona olo ei riitä. Silloin kun oma usko itseään kohtaan ei riitä, toinen uskoo sinuun.
Minusta on ihanaa, kun voi jakaa toisen kanssa omia intohimojaan ja fiiliksiään. Vaikka olemmekin aika erilaisia persoonia, meitä yhdistää silti moni asia. Jaamme paljon asioita ja arvostamme samoja arvoja. Pysymme balanssissa yhdessä. Tätä toivon teille kaikille. En pystyisi elämään ihmisen kanssa, joka ei ymmärtäisi hölkäsenpöläystä tästä rulianssista treenin ja hyvinvoinnin ympärillä. Ruokapöydässä keskustellaan siitä, mistä kulmasta on tuskasinta kyykätä ja kuinka monta leukaa meni tänään. I love it.
Tehokasta ja energistä viikkoa kaikille lukijoilleni!
Love, E
Onneksi poikaystäväni on minun kanssa suht samoista asioista kiinnostunut. Hän rääkkää aina minua salilla (oma henkilökohtainen PT),että seuraavana päivänä sattuu joka paikkaan 😀 eikä hän käy bilettämässä vaan ollaan vaan yhdessä kotona viikonloppuisin. Olisi kamalaa jos hän ravaisi baarissa ja söisi pizzaa edessäni kun pyrin syömään terveellisesti!
Ihana kuulla Roosa! Se on mahtavaa jos voi tehdä yhdessä ja vielä tsempata toisiaan 🙂 -E
Oma puolisoni ei ole erityisen kiinnostunut treenaamisesta, mutta kannustaa ja iloitsee kyllä puolestani erittäin hyvin ja tsemppaa minua liikkumaan. Hän on onnellinen että minulla on oma harrastus ja niin olen minäkin. Välillä syömme eri ruokia, välillä herkuttelemme yhdessä. En haluaisikaan noudattaa liian tiukkaa linjaa esimerkiksi syömisten suhteen, koska haluan pitää homman järkevänä. Bilettjäjiä emme ole kumpikaan. Olen erittäin onnellinen tästä tilanteesta, sillä jos jossain vaiheessa liikuntainto ei olekaan samanlainen, en koe, että olisi pakko liikkua vain koska toinen on himoliikkuja ja koska liikunta nimenomaan tekee parisuhteemme.
Minusta tämä postaus oli vähän liioittelua. Minä en ainakaan haluaisi puhua jatkuvasti mieheni kanssa siitä kuinka monta leukaa saan. Elämässä on muutakin. En haluaisi että fitness olisi elämässäni päällimmäisenä asiana, joka täyttäisi kaiken tyhjyyden ja toisi parisuhteeseemme “balanssin”. Kyllä se balanssi syntyy jostain aivan muusta. Ja olen erittäin onnellinen ettei oma parisuhteeni ole pelkkää fitnesshöpöstystä, sillä kaipaan itsekin välillä relaamista ja järkevää suhtautumista tähän touhuun. Muuten voisi mennä hommat sairaalloiseksi, jos mies olisi aina mukana ja patistaisi liikkumaan. Sellaisessakin parisuhteessa olen ollut joskus ja se oli hirveää. Olin vielä viime vuonna osallistumassa kisoihin, kunnes tajusin, että homma menee nyt yli. Mieheni oli se joka sai minut itseni tajuamaan, että elämä ei ole pelkkää ruoan purkittamista tai salilla juoksemista, kun elämä alkoi kaventua vain näihin asioihin.
Mahtavaa kuulla, että toinen osaa tukea puolisoa hänelle tärkeissä asioissa 🙂 Miksi kirjoitin tästä, tämä ei ole todellakaan itsestäänselvää, sillä kuulen tästä useasti ympärilläni olevilta ihmisiltä. Kaikille tämä balanssi ei ole arkipäivää, mutta upeaa että osalla se toimii järkevästi ja omalla painollaan.
Tuo yhteinen kultainen keskitie on varmasti sellainen tila, jossa on helppo olla toisen kanssa. Se taas, mikä on kunkin pariskunnan tapa elää tuolla tiellä, on kovinkin erilainen. En tuomitse ketään, joten toivon että lukijatkin muistavat parisuhteiden erilaisuuden ja haasteet. Myös varmasti osaa arvostaa omaa tasapainoista suhdetta vain enemmän 🙂 Olen ehdottomasti kanssasi samaa mieltä siitä, että ei elämä ole “ruoan purkittamista ja salilla juoksemista”. Se on paljon muutakin! En kuitenkaan koe terveellistä elämäntyyliä itseni kohdalla mitenkään ahdistavana asiana, sillä se on niin luontainen tapa elää. -E
Itse alotin elämäntaparemontin tässä vuoden alussa, palkkasin PT:n, muutin ruokavalion radikaalisti ja aloin treenaamaan 8kertaa viikossa. Miehelläni ei ole innostusta treeneihin, koska hänellä on fyysisesti raskas työ. Olen kuitenkin saanut parhaimman mahdollisimman tuen! Valitin kun lenkillä tulee kylmä niin oli käynyt ostamassa mulle uuden ulkoilutakin ja jos murehdin kodin siivoamisesta, kun pitäisi päästä treenaamaan niin mies vaan sanoi, että meet salille nyt, hän siivoaa. En edes osaisi kuvitella eläväni ihmisen kanssa, joka ei tukisi mua näin isoissa muutoksissa. Ja olen kyllä kuullut uselta, että mies saattaa olla mustasukkainen urheiluharrastuksesta. HUH!! :/
IHANAA kuulla Elina! Näin sen pitääkin mennä 🙂 Onpa ihana mies, ymmärtää selvästi myös sinun intressejäsi ja tukee tarvittaessa. Mutta niinkuin lopussa totesit, näitä mutkikkaita tapauksiakin löytyy.
Upeaa viikkoa -E
Mulla on käynyt niin hyvä tuuri, että oikeastaan innostuin seuraamaan poikaystävän esimerkkiä ja tällaisesta sohvaperunastakin on nyt vuoden vaihteen jälkeen kuoriutunut liikkuja. Itse olen löytänyt paikkani salilta, kun taas rumpalipoikaystäväni treenaa ennemmin kotona ja käy lenkkeilemässä, jotta pysyisi kunnossa. Välillä on kuitenkin ihanaa vaan nauttia olosta sohvalla hyviä leffoja katsellen ja sellaisia hetkiä on varsinkin nyt ikävä kun toinen on vielä pari viikkoa rundilla Euroopassa..
Tuo on parasta Ella! Innostus tarttuu <3 On myös tärkeää, että elämästä nauttii niinkuin mainitsit. Yhdessä voi viettää aikaa niin kovi monella eri tapaa. Löysät sunnuntait ovat parhautta! Tsemppiä sinne ikävään, kyllä se sieltä pian tulee -E
Vau, mahtava aihe ja kirjoitus! Olen kyllä vähän kateellinen teidän suhteelle tuon liikunnan takia 🙂 meillä menee niin, että minä syön terveellisesti ja mies kaikkee vaaleata höttöä, leipää, keksejä, makaronia. Kokataan kyllä joka päivä ihan itse terveellinen lämmin ruoka mistä minäkin syön. Ennen häntä en syönyt moneen vuoteen ollenkaan mitään makeata ja nyt olen valitettavasti hänen kanssaan sortunut makeisten syömiseen, kun niitä kotona on. Ahdistaa vähän, kun huomaa, että kroppa muuttuu niiden syömisen takia.
Aikaisemmin asuin Helsingissä, kävin usein salilla ja juoksemassa. 1,5 vuosi sitten muutin pieneen kaupunkiin opiskelemaan ja kaikki liikunta jäi. Tapasin melkein heti mieheni ja aloimme asumaan yhdessä. Hänellä kun on polvivamma, joten hän ei oikein voi mitään liikuntaa harrastaa vaan tykkää mieluummin pelata tietsikka pelejä ja olla kotona 🙁 muuten kaikki on aivan ihanasti, hän on tosi kannustava kaikessa ja rakastamme toisiamme. Emme kumpikaan onneksi juo tai polta.
Nyt minulla on suunnitelmissa aloittaa uudestaan kuntosaliharjoittelu, joten katotaan miten hän suhtautuu siihen kun alan ramppaamaan siellä! 🙂 uskon että hyvin. Sulla on Eevi tosi mielenkiintoinen blogi ja luen sitä aina <3
Ihana kuitenkin kuulla, että tuette toisianne erilaisista elämäntyyleistä huolimatta 🙂
Tsemppiä kovasti sinne uuteen starttiin, pystyt siihen varmasti myös aivan itse – vaatii ehkä hieman lisäponnisteluita kotona mutta uskon että pystyt siihen Anna 😉 Täysillä vaan <3 -E
Olet oikeassa, tämä (voi olla) on haaste parisuhteessa, ainakin omalla kohdalla
Yllättävänkin moni kamppailee tämän asian kanssa – Tsemppikset Salla 🙂 -E
Ihana kirjoitus Eevi! oot tosi hyvä kirjoittamaan!
Mä oon just sellaisessa tilanteessa, että syön sen toisen mielestä vähän kummallisia ruokia ja vietän aikaa keittiössä sen ruuan parissa. Tilailen ja testailen kaikkia uusia juttuja ja nautin hyvästä ja puhtaasta ruuasta. Ja se toinen kummaksuu niitä hauskannimisiä juttuja, kuten pakurisalmiakki (<3). Se toinen syö samassa ruokapöydässä joskus pakaste ranskanperunoita ketsupilla. Ja se haluaa mennä välillä viikonloppuisin ulos kavereiden kanssa.
Mutta 🙂 Se toinen aina maistaa niitä mun hauskannimisiä juttuja, joskus se tykkää ja joskus ei. Ja sitten se tsemppaa mun treenejä ja kisoja ja kysyy, miten treenit kulki. Välillä se haluaa että mennään yhdessä lenkille – juoksemaan tai kävelemään.
Ja se oikeesti tuntuu kivalta! vaikka ollaan näissä asioissa aika erilaisia niin on oikeesti hienoa, että toinen ei lyttää niitä mun intressejä vaan on niistä jollain tasolla kiinnostunut. Vaikka aika jyrkkä "ei" on joskus kuulunut – TOISTAISEKSI – kun oon pyytänyt treenaamaan mun kanssa painonnostoa tai crossfittiä. 😉
Kiitos kovasti palautteesta Pauliinu! 😉 IHANA kuulla että toinen on kuitenkin mukana tsemppaamassa ja ymmärtää sun juttuja myös. Mahtavaa avoimuutta ja toisen huomioimista. Ihanaa viikonloppua -E
Jotenkin tekee aina mieli kommentoida sun postauksiin, vaikka usein olen tosi laiska, blogeja kun luen niin monia (ja usein vielä kännykällä). Mutta taas on pakko.
Kun kaksi vuotta sitten tapasin nykyisen mieheni, hän harrasti intohimoisesti crossfitia. Yritti tottakai tolkuttaa mullekin, että se on lähestulkoon ainoa järkevä tapa urheilla. Hah! VANNOIN JA VAKUUTIN, että en IKIMAAILMASSA lähde mihinkään niin “yhteisölliseen” harrastukseen, vaan kävin vimmatusti samoilla Motivus-jumppatunneilla. Kunnes tulin ns. järkiini. Kahvakuulailun kautta löysinkin sitten itseni crosstraining-salilta, ja rakastuin. 😀 En voi enää tajuta, miten jaksoin käydä niillä suht turhilla muokkaustunneilla…
Nyt mä jankutan sille, että ikinä en tule innostumaan juoksemisesta, mutta tällä kertaa aiemmasta viisastuneena mun on pakko pitää pieni “ehkä” tässä hommassa mukana. 😀
P.S. Piti aiempaakin postaustasi kommentoida niiden herkkujen osalta. Olen VIIMEINKIN uskoakseni järkevöitynyt ja yritänkin nyt pyristellä edes niistä irtokarkeista eroon. 😀
Sama mulla irtokarkkien suhteen, ihan parasta, mut nyt ihan just kuukausi ilman karkkeja, jee! 😀
Ihana Kissis <3 Kuinka mahtavaa ja hauskaakin! Se on niin jännä miten joskus saattaa olla todella vastahakoinen, mutta sitten lopulta huomaakin sen olevan upeaa. Usein myös juoksun aloittaminen saa puhklin kurkkuun, mutta sitäkin kohtaan yleensä mieli muuttuu vähitellen ja juoksusta tulee hauskaa. Ihan varoituksena ;) Ps. Hyvä tsemppi sokruista, JES -E
Mulla kans on parisuhde jossa todellakaan ei eletä samalla lailla. Tosin kannustusta ja tukea esimerkiksi laihdutukseem saan enemmänkin ku välillä haluan 🙂 paskana päivänä ottaa niim pal päähän ku toinen yllättää ja kysyy et eihän tuo suklaa sun ruokavalioon kuulu! Pidä huoli ihan omista asioistas 🙂 hyökkäys on paras puolustus. Hän ei syö mitään herkkuja mutta ei myöskään oo innostunut liikkumaan. Onneks antaa mun liikkua ja hoitaa kolme lasta ja kodin.
Mun alottaessa raskauksien jälkeen tää uuai elämä, muutama kaveri innostus myös. Näin liian läheltä kuinka rakas puoliso voi oikeesti hajottaa kaiken, viedä sen liikkumisen ilon ja onnistumisen tunteen.
Oliskohan kyse juurikin siitä että sitä laiskaa ketuttaa ku ite ei jaksa? Vai harmittaako ku se toinen puoliso rupeekin olemaan valoisa ja iloisempi yksilö ja jopa voi kääntää muidenkin pään?
Teki niin tai näin, tärkeintä olis että molemmat voi hyvin, tekee asioita joista nauttii. Tällöin jaksaa myös olla hyvä äiti/puoliso tms.
Toista ei voi rakastaa ennen ku rakastaa itseään <3
haha ihana Marika 🙂 Hyvä yhteistsemppi teillä! Näitä syitä tähän kiukutteluun voidaan vain ihmetellä, syitä varmasti löytyy kuten heikko itsetunto ja laiskuus. Ja nimenomaan, tehdään mistä nautitaan! Sieltä se energia tähän arkeen tulee. Ihanan rentouttavaa viikonloppua <3 -E
Mun mieheni ei harrasta aktiivista liikuntaa, enkä kyllä harrastanut minäkään ennenkuin puolitoista vuotta sitten hurahdin. Mies ei ole varmaan vuoteen kysynyt “taasko meet salille”, vaan “moneltako meet salille?”. Ei myöskään narise, jos lapset jäävät kotiin mieluummin kuin lapsiparkkiin.
Ruokaa tehdessään varmistaa sopiiko se mulle (vaikken mitään dieettiä noudatakaan) ja saattaa tehdä mulle oman version muun perheen ruoasta pyytämättäkin (muut sekasyöjiä, itse en syö kanaa tai lihaa).
Tosin meillä on kuntosali lähes takapihalla ja lapsiparkkia tulee käytettyä usein, koska puoliso on vuorotöissä. Mutta ilman tukea tämä elämäntavan täydellinen muutos ei olisi onnistunut!
Oikea asenne Ansan mies 😉 Se on upeaa, että perheestä huolimatta aikaa järjestetään myös itselleen.
Niin sitä jaksaa myös paremmin ja energiatkin on helpompi suunnatta sinne perheeseen 🙂 -E
Itselläni on niin vierasta tuo että puolison kanssa ei oltaisi molemmat urheilullisia.. tai olen itse suurimman osan elämästäni harjoittanut kilpaurheilua ja reilu vuosi sitten lopetin, mutta jatkanut urheilua, mutta eri muodossa. Edellinen poikaystäväni oli painija ja nykyinen jääkiekkoilija, joten en ole ikinä elänyt ns. sohvaperunan kanssa enkä varmasti voisikaan elää! 😀 Syömätottumukset meillä tosin ovat hieman erilaiset; rakas puoliso kun tarvitsee sitä sapuskaa melko paljon ja hiilaria!! Syö myös jonkun verran herkkuja mutta se ei voisi ikinä näkyä missään, koska treenejä ja pelejä on niin paljon 😀 Minua ei kyllä häiritse toisen pastat ja leivät ja herkut, keskityn vain omiin syömisiini 🙂
Itse olen elännyt molempien äärinpäiden kanssa ja tuntuu että kultainen keskitie on paras 😉
Yhdyn tuohon ruokatottumuksiin, vaihtelevat suuresti riippuen lajista. Hyvä asenne sulla K! Nimenomaan omat on syömisesi (: -E
Itse en voisi olla yhdessä sohvaperunan kanssa. Tuki kotoa on tärkeää ja typerää olisi laittaa kahta eri ruokaakin jos toinen haluais vetää jotain mäkkipaskaa 😀 🙂
haha Tiina 😀 suoraa puhetta! En minäkään kyllä pystyisi katsoa vierestä sitä roskaruoan vetämistä, tekisi liian pahaa -E
Ihana postaus! <3 Kirjoitat kivasti!
Voi kiitos Marjo! <3 -E
Moikka Eevi! oon lukenut sun blogia nyt jonkin aikaa ja joka kerta löytyy mielenkiintoista luettavaa 🙂 ihan huippu blogi ja toivon että jatkat samaan malliin! Kaiken lisäks oot ihan tajuttoman upea mimmi ja toivon vielä pääseväni yhtä hyvään kuntoon kuin sinä. Edustat juuri sellaista mitä itse haen vartalolleni, sopivan lihaksikas ja timmi kuitenkin naisellisilla muodoilla varustettuna, sillä muotojahan saa ja pitää olla 😉 Tottakai tiedän että kaikki on mahdollista jos vain tarpeeksi tahtoo ja töitä tekee, mutta välillä junnaavat tulokset saavat mieltä alas.. Itse oon nyt uudenvuoden jälkeen aloitellut pikkuhiljaa sitä kuuluisan kesäkunnon hakemista, sillä viime syksy ja alkutalvi tuli ahkerasti keräiltyä lihasta ja tuloksia todellakin on tullut, mutta samalla myös rasvaa ilmestynyt ympäri kroppaa vähän liikaakin… Haluaisin ensi toukokuussa lomamatkalla sekä tietenkin kesällä sitten olla vihdoin hyvässä kunnossa, jotta voisin huoletta heittää bikinit päälle ja olla miettimättä muiden ajatuksia. Kertaakaan elämässäni tätä tilannetta ei vielä ole ollut, koska olen aina ollut hieman pyöreämpi, ja vasta pari vuotta sitten tarttunut kunnolla treenaamiseen. Lihasta on nyt taottu, mutta haluaisin kuoria ne myös esiin tuolta “hötön” alta ensi kesää kohti. Kaipailisin siis vinkkejä rasvanpolttoon ja olisko myös ruokavalioon jotain vinkkejä? Tiedän toki perusjutut miten syödä, mutta ajattelin jos sulla olisi siihenkin jotain ideoita 🙂 olen nyt lisännyt aerobista reilusti salitreenien ohelle sekä erikseen tehtävinä (esim. spinning 2krt viikossa) ja syömiset pitäisi olla suht ok, mutta silti tuntuu ettei se rasva lähde millään sulamaan… Tulipas pitkä kommentti mutta olisi huippua saada jotain neuvoja niin voisin viimein olla tyytyväinen itseeni ilman turhaa häpeilyä, myös siellä biitsillä 🙂
Voi E <3 Kiitos kauniista sanoista, pelastit kiireisen perjantaini. Jos yhtään lohduttaa, on minullakin alamäkiä treenaamisessa.
Aina ei voi porskuttaa täysillä ja onnistua kaikessa. Kuitenkin lopulta kaikkein tärkeintä on se oma asenne siihen tekemiseen ja usko itseensä. Rasvan ja ylimääräisen hötön kuoriminen ei ole tosiaan mikään parin päivän homma vaan kaipaa sitkeää työtä. Matalatehoinen aerboinen ja hiilareiden karsiminen on hyvä lähtökohta. Muista kuitenkin, että olisi hyvä palata takaisin tavalliseen ruokavalioon, johon kuuluu myös hiilarit. Myös rasvojen määrää kannattaa rajoittaa, mutta hyvä kuitenkin saada esim oliiviöljyn ja kalan muodossa. Katso myös, että viikkoon mahtuu 2 lepopäivää, jottei keho mene aivan tukkoon. Aerobisten määrää voi nostaa hetkellisesti. Tsemppiä!! -E
Aivan superi kirjotus taas! Aina ku on lukenu sun postauksen jää jäljelle sellanen supermimmi-olo! Et ei hitto näinhän tää on!
Oon miettiny monena iltana ku puhelimella selailen blogeja et miks just sun blogi kolahtaa niin kovaa. Monet “fitness”- blogit on vaa niitä omia haukka ja beba kuvia täynnä ja valitusta siitä kun tänään ei kulje tai nyt on lipsuttu tai sit vaa hehkutusta kun kaikki kulkee. Ne ei mee pintaa syvemmälle! Mut sun kirjotuksista saa oikeesti voimaa omaan arkeen ja niistä huokuu sun aivan käsittämättömän killeri elämänasenne!
Kiitos siis ihanasta blogistasi! U go girl!
Ps. En ikinä ees kommentoi blogeihin mut tää on jo ainaki mun kolmas kommentti! :DD kertoo jotain.
AA sehän on mahtava kuulla! Hyvä supermimmi 😉
Kiitos tästä kommentista ja palautteesta, juuri näin olen toivonut tämän teille lukijoille välittyvän.
Toivon antavani teille jaksamista arkeenne ja ehkä jotain hyödyllisiä vinkkejäkin!
Kiitos tästä <3 -E
Kiitos taas mielenkiintoisesta kirjoituksesta! 🙂
Avopuolisoni on SM-tason urheilija, joka treenaa reilusti yli 10h viikossa+ pelit päälle. Kun hän treenaa, minullakin on omaa aikaa urheiluun. Vapaapäivinä monesti treenataan yhdessä. Ruokailurytmit ja raaka-aineet on itsestäänselviä, koska eihän urheilija hampparilla/pullalla elä jaksaakseen treenata. Käymme ruokaostoksilla kerran viikossa, joten mieliteko ostoksilta vältytään ja rahaakin säästyy.
Sovimme aina aiemmin yhteisistä herkkupäivistä ja jos vaikka puolisoni tulee kotiin herkkujen kanssa, ajattelen vain että hän on ne ansainnut. Tottakai juhlintaakin tietyn väliajoin on, mutta se on hallittua.
Pidän tällaisesta elämäntavasta ja siksi olenkin enemmän kuin tyytyväinen tilanteeseemme! 🙂
Oi Rosa, kuulostaa ihanalta balanssilta! 🙂 Helpottaa myös huomattavasti arkea, kun on yhteinen rytmi.
Asenteesi kuulostaa fiksulta ja järkevältä, liian tiukaksi on turha ruveta tai muutenhan tästä kaikesta lähtee se tärkein, ILO!
Ihanaa viikonloppua teille <3 -E
Aika ajankohtainen aihe.. Hieman ennen joulua oli armoton treeniputki päällä, aamulla salille ja illalla treeneihin, himaan kasilta ja olo aivan rikki. Ei siinä kauheesti enää jaksanu kiinnostaa toisen, ei treenaavan jutut kun piti miettiä että mitä sitä tekis seuraavalle päivälle evääks, sit taas aamulla herätys puoli seitsemältä ja salille. Draivi oli kova, treenit luisti hienosti ja enkat paukkui! Mut mites sitten.. Se toinen? Noh, jos jutut ei menny ihan yks yhteen niin turhauduin ja pidemmän aikaa kun sitä mentiin niin erohan siinä tuli. Jonkun aikaa oltiin erossa kun aloin miettimään et voisko elämässä siis ihan oikeasti olla jotain muutakin kuin treenaaminen ja ruoka? Kuten sun otsikko jo vähän avaa niin tärkeintä on nimenomaan se tasapainon opettelu mikä ei sit ookaan ihan aina helppoa. Motivaatio treenaamiseen voi olla kova ja salilla vois roikkua vaikka koko päivän mut pitää muistaa huoltaa myös niitä muita elämän osa-alueita. Long story short, ollaan taas yhdessä ja sitä tasapainoa on alettu treenaamaan kovaa (heh 😉 )
Hyvä näkökulma ja tarina Mikaela. Kiitos kun jaoit sen tänne meille 🙂
Valitettavaa, mutta niin kovin totta. Joskus suhteet kaatuvat, kun keskitytään jopa liikaa itseensä ja omaan tekemiseen.
Mutta IHANA kuulla että ymmärsit missä homma on mennyt pieleen ja osasit katsoa kypsästi peiliin – hyvä että olette taas yhdessä! Nyt ehkä sen balanssinkin ymmärtää paremmin, kun on käynyt pohjamudissa. <3 -E
Oikeessa oot.. Ja ehkä mieskin innostuis treenailemaan kun tarpeeks jaksan vinettää 😉 Kiitos laadukkaasta blogista!
Ihana kuulla Mikaela 😉 Hyvä että vinetit -E
Todella hyvä kirjoitus. Omassa parisuhteessa homma menee niin että mies ei juurikaan liiku, mutta tekee meillä ruuat. Mä käyn salilla ja mies sitten kiltisti aina kokkailee sen mukaan mikä dieettikokeilu mulla on menossa. 😀 Mies syö kyllä herkkuja mutta hoitaa sen yleensä sillä aikaa kun mä olen treenaamassa, ei siis kiduta mua mässäämällä vieressä. Nyt mies on aloittamassa duuniporukan kanssa treenejä, ja on ihan voittajafiilis että hänkin alkaisi liikkumaan, koska itse saan liikkumisesta niin paljon positiivista energiaa ja toivon tietysti että toinenkin innostuisi. 😉 Mun mukana mies kävi pari kertaa salilla toteamassa että ei ole hänen juttunsa…
Onpas ihana mies! Tiedän kuinka paljon itse arvostan treenin jälkeen valmiiseen pöytään istahtamista – voisi verrata jouluun 😀
Siinä on yleensä sen verran loppu. Toviottavasti hän löytää oman juttunsa, ehkä pallopelit tai muut yhdessä tekemiset voisi olla mielenkiintoisia (yleensä miehille toimii;) Tsemppiä kaikkeen tulevaan -E
Olipa osuva. Tässä on jo pidemmän aikaa tullut pohdittua onko oma suhde se kaikista viisain vaihtoehto. Itse pyrin treenaamaan mahdollisimman paljon ja syödä terveellisesti, toinen haluaa vaan nukkua ja käydä mäkissä. Sen lisäksi kun kerron innoissani tutkimuksista jossa kerrotaan kuinka jokin asia vaikuttaa terveyteen niin vastauksena on usein “älä kerro mulle noita” . Kyllä sillekkin pojulle tulee kausittaisia terveysintoiluita, kun raadetaan salilla joka päivä parin viikon ajan, mutta sitten sitä aina mennään taas vanhaan mäkkivalioon. Motivoiva postaus kyllä, juuri omaan tilanteeseeni sopiva 😀 .