Kisapäätös
Kyllä, olen tehnyt kisapäätöksen ensi syksyn SM-kisoihin. Tiedän että osa teistä lukijoistani pohtii nyt korvat sauhusta ulvoen että miksi. Onneksi tiedän, että siellä on myös paljon lukijoita, jotka tukevat minua matkallani. Olen ollut vastustaja, olen ollut väliinputoaja, olen ollut puollustaja. En ole ottanut fitnekseen painavaa kantaa koskaan ja koen kykeneväni antamaan sen vasta itse kisattuani. Haen tästä projektista myös ammattillista osaamista ja kannanottoa itseäni varten. Minun on hyvä tietää, millaisen buumin kanssa työskentelen.
Se miksi lähden kisaamaan on monien perusteluiden takana, joista haluan teidän tietävän. Arvostan lukijoitani ja aion kunniottaa teitä myös jatkossa – blogini ei muutu, eikä tästä tule parsakaalin punnitsemis-blogia kisoista huolimatta. Tulette varmasti elämään sitä “fitness” elämää kanssani, mutta fitnesshififistelyksi tämä ei ole menossa. Punaisena lankanani on edelleen se sama asia kuin aikaisemminkin, terveys, hyvinvointi ja elämän ilo! Ne ovat asioita, joita edustan ja arvostan edelleen.
Tämä kisaprojekti tullaan tekemään terveys edellä, eikä ajatuksella “ihan sama mitä vaan“. Koen myös, että oikein toteutettu kisaprojekti voi olla sellainen, jossa voit hyvin ja pysyt terveenä. Siitäkin tulisi nimittäin nauttia! Haastava ja rankka tie se toki tulee olemaan, mutta se onkin osa sen kiinnostavuutta. Itsensä haastaminen ja rajojen rikkominen inspiroivat minua ja olen tehnyt näitä hyppyjä viimeisen puolen vuoden aikana enemmän kuin varmaan viiden vuoden aikana yhteensä! Niin pelottavaa, mutta kävelen tätä matkaa jo innoissani eteenpäin. Haasteet myös palkitaan – aina.
Koin myös elämäntilanteeni olevan tähän otollinen. Blogini on keskittynyt hyvinvoinnin, treenaamisen ja terveellisen ruokavalion ympärille jo pitkään – mikä siis muuttuisi? Oikeastaan arjessa se ei näy muuten kuin ruoan käyttämisellä puntarilla ja imurointi tapahtuu seuraavat kuukaudet korkokengät jalassa. Käveleminen ja niihin ihmeellisiin asentoihin on nimittäin pakko päästä ja harjoittelu tulee olemaan tiukkaa. Belfiet jäävät kuitenkin muiden tyttöjen harteille.
Kisapäivä ei ole “se juttu”. Itselleni se on pikemminkin välietappi, joka tulee olemaan huikea kokemus. Kuitenkin tärkeimpänä näen matkani sinne ja sen päivän jälkeen. Myös matkani ennen tätä päätöstä on ollut tärkeä, sillä pohjatyö on tärkeää. Odotan omaa kehittymistäni niin fyysisesti, mutta myös henkisesti ja psyykkisesti. Kisaprojekti on kaiken summa ja siihen tulisikin valmistautua hyvin ja harkiten. Minun joopas-eipäs keskusteluni itseni kanssa kesti kaksi vuotta. Ehkä se ääni on kulkenut siellä takaraivossa syystä…
Minusta on mielenkiintoista nähdä, kuinka erilainen fitness-blogaaja tulen olemaan. Sama maanläheinen ja hyvän fiiliksen menininki on ja pysyy!
PS. Tänään meillä oli Fitnesspäiväkirjojen tiimoilta pressipäivä. Tulette siis varmasti näkemään mediassa haastatteluja tämänkin aiheen tiimoilta. Lisää omasta pohdinnastani ja lopullisesta päätöksestäni kisaamisen suhteen tulette näkemään 13.4 klo 21 lähtien AVALLA. Ensimmäinen jakso tulee olemaan huikea, iik!
Work hard in silence. Let success make the noice.
Love, E
Kuvat Kira/ Blond Rivets
Housut/Takki/Kengät – Puma
Kassi – Nike
Liivi – Roxy
Lasit – Super
Tsemppiä tulevaan ja peukku päätökselle 🙂
Kiitos laura, sitä tarvitaan! (: -E
Mahtavaa Eevi, onnea!
Mielestäni tämä on erityisen hieno päätös siksi, että sinusta huokuu juuri se erityisen huolellisen pohja- ja ajtustyön tekeminen! Liian moni lähtee soitellen sotaan..
Tsemppiä tulevaan, olet huippu! 😉
Kiitos Ida <3 Mahtavaa -E
Minustakin, hieno päätös! Olet todella pohtinut asiaa ja uskon, että osaat tehdä homman ammattimaisesti ja fiksusti. Ja ehkä tämä oli jopa odotettavissa…? 🙂 Iso peukku kyllä rohkeudesta! Ja laita vain kuvia niistä parsakaaleista, meitä kuitenkin salaa kiinnostaa 😉
Heipat Sirpsu,
Ehkä tunnet minut hyvin 😉 haha, hauskaa! Varmaan tulee myös fiilistelyä siitäkin puolesta, mutta ei liikaa! Kiitos tsempeistä, ne tulevat tarpeen -E
Suuret tsempit!! Tästä tulee todella mielenkiintoista 🙂
Mihin sarjaan siis osallistut?
Moikka Soffi,
No sanoppa muuta! Jännittävää 😉 Kisaan bikinissä -E
Hei,
loistavaa! 🙂 saako udella, kuka sua valmentaa ?
Moikka Ertsu,
Niin munkin mielestä 😉 valmentajani on Tampereelta, Tony Vierikko. -E
Hei mahtavaa!! Super ihanaa! Ja mukavaa että lähdet rohkeasti mukaan myös tällaiseen juttuun, kaikkea kannattaa kokeilla 🙂 ja tuo oli hyvin kirjoitettu että kun tosiaan työskentelet tällaisella alalla ja boomin aikaan niin olisi hyvä tietää että mitä se sitten onkaan…. 😉 ja ihanaa että jatkat kuitenkin tätä blogin kirjoittamista samalla tyylillä. Jee!
Ihana Liisi! Blogi pysyy, ei hätää <3 Ihanaa kevättä -E
Moikka,
Tosi hyvin olet kirjoittanut, että miksi. Olenkin hetken miettinyt mahdatko koskaan kisata.
Paljon onnea tulevaan kovaan haasteeseen! 🙂
Moikka Miisa,
Itse sitä pohti ymmärtääkö kukaan, mutta ilmeisen hyvin sain siis asiani rustattua teille 🙂 Kiitos kovasti tsempeistä, täysillä mennään! -E
Hieno homma!! Oma polku,sen löytäminen ja sitä pitkin itsevarmana kulkeminen.Kuulostaa juuri sille,jollaisen kuvan oon susta tän blogin kautta saannu. Oon ylpee susta,että uskalsit tehdä ton päätöksen.Kaikkea mikä kiinnostaa pitää kokeilla ja varsinkin jos se tuntuu omalta ja vie omia tavotteita eteen päin.
Pidän sun blogista ihan valtavasti.Se on se mistä haen itse energiaa ja sun blogista välittyy aitous ja ihana positiivinen energia.Odotan kovasti teidän ohjelma jo telkkarista ja innolla nyt myös seuraan sun etenemistä kisalavalle.Hurjan paljon tsemppiä!!!
Kiitos kauniista sanoista Katja <3 Paljon juttuja tulossa, joka on tottakai kiva juttu myös teille! -E
Huippua! 🙂 kiva päästä seuraamaan sun kisaprojektia. Olisiko kyseessä siis bikinifitness? vai body?
Heippa Essi,
Kiva kuulla että sielläkin ollaan tukemassa (: Olette te kyllä ihania tyyppejä! Tosiaan bikibiin menossa -E
Heippa E! Kiitos hurjan paljon blogistasi, täältä olen saanut niin lukuisia vinkkejä ja etenkin motivaatiota! Blogistasi huokuu positiivisuus ja Jään innoissani seuraamaan matkaasi kisoihin. Ihanaa kevättä!
Ihan huippu juttu, kiitos S <3 Upeaa kevättä myös sinne -E
Hei, onnea päätöksestä! Täällä ainakin seurataan mielenkiinnolla ja blogi on mielestäni kirjoittajansa näköinen eli muuttuu elämäntilanteen mukaan. Se on vain hyvä asia jota on turha anteeksipyydellä
Heippa Sanna,
Kiitos tsempeistä ja tuo on muuten totta! (: Täytyy kyllä sanoa, että ihana vastaanotto teillä on ollut tähän. -E
Hurjasti tsemppiä kisoihin valmistautumiseen! Sulla on kyllä elämänasenne kohdillaan :)!
Kiitos superisti Eve <3 -E
Hienoa Eevi!
Täällä yksi joka kannustaa sinua ihan täysillä ja odottaa innolla projektin seuraamista näin ruudun takaa. Olen seurannut blogiasi jo jonkin aikaa ja vasta nyt sain kirjoitettua sinulle kommentin. Tahdon kiittää sinua sydämeni pohjasta tästä blogityöstä mitä teet. Minulla on ollut itselläni hyvin vaikea elämän vaihe ja vaikka olen jo kolmenkymmenen ja täysin erilaisessa elämäntilanteessa kanssasi olen ammentanut tsemppaavista kirjoituksistasi ja innostavista ajatuksistasi paljon voimaa. Vaikka alun perin päädyin blogisi pariin ennen kaikkea urheilu edellä, niin oman elämäntilanteen muututtua olen todella saanut sinulta voimaa jaksaa päivästä toiseen. Tahdoin siis kertoa sinulle (yhtään esim. oivaltavia reseptejäsi aliarvioimatt:)) että minulle kirjoituksesi ovat antaneet myös oikeita eväitä selvitä elämässä. Nyt voin kirjoittaa tätä jo pahimmasta selvinneenä, mutta oli aika kun luin blogiasi vain, jotta sain edes joskus nähdä minulle hymyilevät kasvot. Joskus ihmisillä voi olla näin suuri vaikutus toisiinsa ilman että he ovat edes tavanneet toisiaan. Kiitos siis Eevi ja aurinkoa kevääseesi! <3
T. Johanna
Ihana tsemppi Johanna, kiitos <3
Täytyy sanoa, että tämä oli varmasti ensimmäinen kommentti, joka veti täysin sanattomaksi. Olen niin liikuttunut, kiitos!
Parasta on juurikin itselleni tämä - asiallani ja sanoillani on oikeasti merkitystä jollekin. Ihana kun jaksoit antaa palautetta, lämmitti kovasti mieltä ja sydäntä. Hyvä kuulla, että voit jo paremmin <3 Ihanaa kevättä ja voimahalit -E
Ensimmäistä kertaa kun näin sen fitnesspäiväkirja mainoksen niin siinä jo paljastu että kisaamaan oot menossa ;D Tsemppiä!
Niin siis mihin lähdet kisaamaan? Lukijoissakin voi olla tyyppejä jotka ei seuraa kaikkia blogeja ja tiedä mitä kisoja syksyllä on!! Purjehduksen sm-kisat, saappaanheiton sm-kisat, eukonkannon sm-kisat…. avaa hiukan, koska nyt tuli fiilis että olet pitänyt sitä jo itsestäänselvyytenä sekä pidät selvänä sitä että kaikki seuraavat sun jokaista postausta ja ovat kärryillä fitttnnneksen kuvioista. Lukijoina on varmasti tyyppejä jotka seuraavat hyvin vuoksi ja treenivinkkejä varten, eivätkä niin “arvosta” skaboja ja sitä hypetystä!
Mahtava kuulla, tsemppiä hirmusesti kisoihin valmistautumiseen ! 🙂 ihana kuulla että blogi jatkaa samalla linjalla kuin ennenkin, sillä olet yksi lemppareistani juuri tuon “hyvällä fiiliksellä” asenteen takia! Toki kisavalmistautumis kuulumiset ovat myös tervetulleita 🙂
Moikka Hannssu!
Ihana, kiitos kovasti <3 Teitä tarvitaan! Niitäkin kuulumisia varmasti tulossa jossakin määrin -E
Mikä laji? :-
Bikini (: -E
Mun mielestä tää on ihan tuhottoman tylsää, mutta ymmärrän täysin mitä ajat takaa. Mä en kyllä itse ihan täysin osta sitä että “haluan kokeilla ammattimielessä”, voihan sitä dietata muuten vaan ilman että kisaa missään fitnesskisoissa. Ymmärrän sen, että vuosia salilla käyneet ja ruokavaliotaan tarkkailevat haluavat kisata jossain, mutta mun mielestä on aina niin tylsää ja kovin kulahtanutta kisata ulkonäöllä. Kaikesta huolimatta toivon tietty hurjasti onnea tuleviin koitoksiin, ihan kauheasti niistä ei jaksais lukea mutta voinpahan sit katsoa vaan kuvat 😉
Moikka Mige,
Kiitos tästäkin mielipiteestä (: Ja kiitos tsempeistä – ei sitä aina tarvitse olla samaa mieltä tukeakseen toista <3 Kuvia joo, haha ;) -E
Kuulostaa mahtavalle! Missä bikinin pituusluokista tulet kisaamaan? Tsemppiä kovasti! 🙂
Kiitos paljon tsempeistä (: Alle 160 luokassa mennään! -E
Tsemppiä sulle 😀
Muuten mistä olet ostanut ton mustan nike treenilaukun? 😀
Kiitos Yassu (: Toi on vanha, en muista yhtään 😀 -E
Huomioni kiinnittyi kivoihin Puman lenkkareihin, mikähän malli ja onko saatavilla jostain? Puman nettisivultakaan en pikaisella silmäyksellä löytänyt.
Moikka Milla,
Noi on Puman uutta mallistoa ja ne on kyllä tosi mukavat jalassa! Malli on Puma Pulse XT Geo. Toivottavasti löydät, ainakin Sportamorella on myynnissä -E
Tsemppiä Eevi, kiva seurata sun taivalta siksikin kun uskon sulla pysyvän homman “järkevänä” ja positiivisena 🙂
http://outikarita.fitfashion.fi/
Ihana Outi, kiitos tuesta <3 -E
Upeeta!!
Täällä hengessä mukana, tsemppiä tulevaan matkaan ja mukavia treenejä sinulle!!
Fitnesspäiväkirjasta on tullut viikon kohokohtani!!
Kiitos Johanna <3 -E