Muuttamisen ihanuudesta

Vaikka muuttaminen onkin stressaavaa, on se siitä huolimatta hirveän palkitsevaa. Ainakin itse heitän hulluna tavaraa pois ja tuntuu että samalla kun tavaraa häviää puhdistuu myös pääkoppa. Käyn ajatuksia läpi ja valmistaudun kääntämään täysin uuden sivun elämässäni. Olen kiitollinen asioista joita minulla on ja avoin sille mitä on tulossa. Muutto = muutos.

Sanotaan, että käsillä tekeminen rentouttaa? Onko muuttaminen siis sitä? Sanoisin kyllä, mikäli muuttamiseen ei yhdistyisi kiire tai pakkotyö. Kolme päivää aikaa tyhjentää koko huusholli. Siis kolme. Yök. Tässä kohtaa oli kuitenkin aika muistuttaa itselleni, kuinka hyvä olen juuri tällaisissa tilanteissa. Painetta kiitos, niin kyllä alkaa kone toimimaan!

YouTubea hyödynnettiin heti alkumetreillä, sillä olin tilannut pinon pahvilaatikoita muuttofirmalta. Ne täytyy tietenkin kasata, eivätkä ne olleetkaan sellaisia, joita olen aikaisemmin kasannut tuhat kertaa (olen siis muuttanut elämäni aikana 13 kertaa). En voinut uskoa kuinka niistä saisi ikinä kestäviä. Näin jo kauhuskenaariot kuinka pohja repeää ja pöllölautaset lentelevät lukuisiin pikku palasiin pitkin kivilattioita. Mutta kyllä, niihinkin löytyi varsin toimiva kokoamis-ohje videoiden ihmeellisestä maailmasta. Hieman pedanttina teippasin pohjat kuitenkin ihan varmuuden vuoksi. Tuplana.

Olen hyvä organisoimaan ja toimintakykyni on varsin nopea.  Asioita tapahtuu hurjalla vauhdilla aina silloin kun päätän niihin tarttua. Ikävä tosiasia on kuitenkin se, että haluaisin tehdä aina aloittamani asian loppuun heti. Siksi se ei ole sitä pikku kivaa käsillä puuhastelua, vaan jossakin kohtaa kääntyy pakkotyöksi, jonka aikana ei itselleen suoda edes pissataukoja.

Jalkapohjani ovat kosketusarat kaikesta seisoskelusta ja kädet tuntuvat siltä että ne voisivat tipahtaa irti koska tahansa. Onneksi keksin iltaisessa sumussani laittaa treenilenkkarit jalkaan. Enkä muuten ota niitä pois ennen kuin tämä muutto on hoidettu. Käsilleni en ole vielä keksinyt yhtään mitään. Ehkä kompressiot niihin sitten?

Pakkailimme eilen illalla siskoni kanssa tavaroitani. Olin hätyyttänyt hänet edeltävän iltana apuun ja kruunannut tällä hänen viikonloppunsa. Hehee. Olemme samanlaisia siinä, että muutoksien edessä alamme järjestelmään asioita mahdollisimman toimiviksi. Kun sain ilmoituksen pikaisesta muuttoaikataulusta Maltalle, soitin heti siskolleni. Siinä kohtaa tärkeintä oli kuulla sanat “kaikki järjestyy kyllä jotenkin, älä murehdi”. Ne sanat vain piti saada siinä vaiheessa kuulla, ennen kuin paniikki olisi yltynyt yhtään suuremmaksi. Onni on sisko.

Vaikka rakastamme pureutua yhteen asiaan kerralla, kykenemme myös hallitsemaan useita palloja ilmassa samanaikaisesti. Mutta niiden pallojen tulee olla ilmassa, ei käsissä. Pakkaamisen lomassa taustalla pauhasi Vain Elämää ja välillä pari lastakin pyöri raajoissa. Maitoa toiselle, suukko toiselle. Jossakin kohtaa iltaa emme siskoni kanssa enää puhuneet lainkaan. Ihan vain siksi, että olimme molemmat pidätelleet pissihätää viimeiseen asti. Ei voi jättää kesken. Siis kunnon vauhtisiskot tättädää! Ihan niin vauhdikkaat, että saldoksi saatiin lukuisien laatikkopinojen lisäksi yksi hävinnyt suklaapurkki ja rikkoutuneita astioita. Kun toinen laittoi sivuun jotakin mitä ei vielä pakattaisi, oli toinen pakannut sen heti kun selän oli kääntänyt. Luulemme myös pystyvämme mihin vain, mutta välillä joudumme kuitenkin kohtamaan tosiasiat. Tarvitsemme miehiä esimerkiksi sähkötöihin. Joten olen delegoinut muutamia juttuja isälleni. Auttavia käsiä tarvitaan, vaikka itse pärjäisikin. Parhaillaan tällaiset projektit pienestä ahdistuksesta huolimatta voivat yhdistää ja lähentää. Olen huomannut ihmisten tarjoavan apuaan täysin pyyteettömästi. Se jos jokin on lämmittänyt sydäntäni. Kiitos siis jo tässä vaiheessa ihan jokaiselle enkelille<3

Olisittepa nähneet Lolan ilmeen kun hänen kaikki pehmoinen ihanuus pakattiin pois. Matot ja sohvatyynyt ovat ilmeisesti hänen omaisuuttaan, sillä jos katse voisi tappaa, olisi se seivästänyt meidät molemmat. Leppyyttelyn hoiti kuitenkin siskoni tytöt lukuisilla herkkupaloilla. Lapsilla oli ihan mukavaa leffanurkkauksessa Maltan tuliaisia mussutellessa. Meillä vieressä tuskanhiki ja hirveä lihaspumppi – ainakin ohimoilla.

Olen tällä hetkellä yllättynyt siitä, kuinka hyvin tämä projekti on sujunut. Eihän tässä ole kuin varasto ja hieman koriste-esineitä jäljellä. Voi siis ainakin ihan rauhassa mennä pissille kun siltä tuntuu ja juoda vettä juuri niin paljon kuin huvittaa. Ruoka-tauot pysyvät jotenkin kummallisesti rytmissä kiireestä huolimatta.

Se miten asioihin itse suhtautuu auttaa huomattavasti omaa oloa ja myös usein nopeuttaa asioiden tapahtumista. Muuttamisen tuskankin voi kääntää (ainakin osittain jos ei kokonaan) hyväksi fiilikseksi. Jotain ihanaa uutta on nimittäin luvassa!

Vinkkini tähän päivään; aina kun tulee tilanne, joka stressaa ja ahdistaa, kannattaa muistuttaa itseään siitä, kuinka hyvä on hoitamaan asioita. Älä sorru siihen kuitenkaan silloin, jos et ole. Silloin kannattaa delegoida. Paljon. Oikeastaan aina on hyvä delegoida, koska yhdessä tekeminen on kivaa. Fiksu ohje eikö;)

Ps. Saan tänään vielä vahvistusta Turusta, sillä Ellu tulee pian auttamaan minua pakkailuissa. Ihan parasta <3 Ei hullumpi viikonloppu sitten kuitenkaan -E