“Tämä ei ole unta”

Montreal, Kanada klo 00:45 – 6:00

Herään säpsähtäen. Sydän alkaa hakkaamaan yhä lujemmin. Tekisi mieli vain sulkea silmät uudelleen ja vajota takaisin turvalliseen uneen. Tämä ei kuitenkaan ole enää unta. Kuulen jonkun yrittävän avata ulko-ovea. Hän näppäilee koodin väärin. Pulssini nousee nousemistaan. Onneksi ovi on takalukossa. Vai onko sittenkään? Olinko juuri tällä kertaa unohtanut laittaa sen kiinni? Koodi näppäillään uudestaan. Se piippaa edelleen kieltävästi. Kuiskaan Teemun hereille. Asuntomme seinät ovat paperia ja lattiat narisevaa, ohkaista lautaa. Ovesta pääsisi läpi pelkällä tönäisyllä. Sen läpi tunkee valonsäteet ja paksuus kuin Turun Sanomien urheiluliite. Emme liiku, tuijotamme vain toisiamme. Kuulemme askeleiden jatkavan kohti yläkertaa. Portaat narisevat ja askeleet tuntuvat olevan lähempänä, kuin ne todellisuudessa ovat. Tajuan etten hengitä lainkaan. Huokaisen syvään ja kysyn Teemulta, mitä täällä tapahtuu. Onko täällä murtovarkaita? Kello näyttää 00:45.

Kuuntelemme stressaavan kuuloisia askeleita yläpuolellamme. Sitten joku huutaa raivokkaasti “fuuuuuck”. Hetkeksi tulee ihan hiljaista. Mietimme mitä ylhäällä on? Varastoja vai lisää asuntoja? Sinne johtavien portaiden ovi on ollut kiinni kaikki nämä päivät, joten emme tiedä mitä ylhäällä on.  Askeleet jatkuvat ja jokin kolisee. Pitäisikö soittaa poliisit, minä kysyn. Kuunnellaan vielä hetki, sanoo Teemu. Huomaan Teemun nukahtavan. Minä sen sijaan kuuntelen jatkuvaa liikehdintää ja muodostan päässäni tarinaa tapahtuneesta. Tiedostan mielikuvitukseni laukkaavan omissa fääreissä. Edellisillan poliisisarja on saanut minut mukaansa. Pitäisiköhän minunkin kokeilla nukahtaa uudestaan. Ehkä se ei ole mitään?

Kuuluu kovaa ryminää. Kuulen kahden henkilön juoksevat askeleet pitkin vanhoja, punaiseksi maalattuja portaita. Nyt he ovat asuntomme kohdalla, mutta jatkavat alaspäin. Tulee taas hiljaista. Yritän hiljentää mieleni ja rauhoittaa hengitystäni. Rauhoitu, tilanne on ohi. Menen niin lähelle Teemua kuin suinkin kykenen. Turvallisuuden tunne alkaa hiljalleen valua pitkin kehoani. Koitan nukahtaa.

Säpsähdän taas ryminään. Juoksuaskeleita. Miehet ovat palanneet. Oletan heidän molempien olevan miehiä, sillä askeleet ovat raskaita ja painokkaita. Mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu? Mietin yrittävätkö he taas päästä sisälle asuntoomme. Alan miettiä kuinka ja millä puolustautuisin. Puinen leikkuulauta. Leipäveitsi. Mikään ei kuulosta kovin hyvältä. Rukoilen heidän jatkavan matkaansa ylös. Askeleet kaikkoavat ja siirtyvät yläpuolelle. Nyt siellä on vain yksi mies. Huomaan olevani taas hälytystilassa ja valmiina toimimaan. Teemukin herää ja alkaa vähitellen raivostumaan. Takana on todella rankka treeniviikko ja keho kaipaisi palautumista. Huomaan Teemun kierrosten nousevan ja koitan rauhoitella häntä. Musiikki alkaa soimaan. Ei mitenkään vähän, vaan ihan koko volyymin voimalla. Seinät paukkuvat. Kyse ei taida olla murtovarkaista.

Musiikki jatkuu jatkumistaan ja on selvää, ettei tuossa metelissä nuku kukaan. Tuntuu kuin basso olisi korvani juuressa. Teemulla hitsaa kiinni. Hän kävelee vihaisena keittiöön ja nousee baarijakkaralle, pidellen toisessa kädessään toista samanlaista tuolia. Hän alkaa hakkaamaan kattoa ja uhoaa raivokkaasti. “Shut up, are you fucking stupid”. Musiikki hiljenee hetkeksi, mutta jatkuu yhtä uhmakkaammin. Teemun kierrokset nousevat nousemistaan ja hän alkaa kiskomaan verkkareita jalkaan. Yhtäkkiä kuulemme, kuinka viisi ihmistä rymyää yläkertaan. Mukana on ainakin yksi nainen. Ehkä tämä rauhoittaa tilanteen ja kaikki pääsevät nukkumaan? Teemu suostuu odottamaan vielä hetken. Tiedän ettei siitä käynnistä selvittäisi pelkällä puheella. Kuuntelemme ranskankielistä puhetta ja askeleita. Meteli nousee ja kuulemme pihalta huutoa ja autojen moottoreiden jylinää. Menemme ikkunaan ja kurkistamme verhon takaa ulos. Valkoinen limusiini pysähtyy talomme eteen ja autosta valuu ihmisiä sisään. Voi helvetti. 

Yritän ensiksi soittaa vuokranantajalle. Käyn läpi kaikki numerot mitä löydän. Paperissa lukee heidän päivystävän 24/7, mutta en kuitenkaan saa ketään kiinni. Epätoivo alkaa hiipiä kehooni. Lähetän heille viestejä tilanteesta ja tiedustelen onko yläkerran asunto mahdollisesti heidän. Seuraavaksi Googlaan, onko Kanadassa käytäntönä soittaa poliisille tällaisissa tapauksissa. Check! Tämä tapaus kuuluu poliisille. Soitan hätänumeroon ja selitän tilanteen. Samaan aikaan Teemu Googlaa saisiko täällä puolustautua mahdollisia hyökkääjiä vastaan. Olinhan ehtinyt tietenkin möläyttämään, että Etelä-Afrikassa saisi tunkeutujan ampua. Onneksi mies langan toisessa päässä sanoo poliisien tulevan pian paikalle. Huokaisen helpotuksesta. Pian tämä tilanne olisi ohi ja saan Teemun pidettyä sisällä.

Pysymme ikkunalla ja tarkkailemme pihan tapahtumia. Ihmisiä virtaa vain lisää. Meteli on hirveä. Huomaan jonkun raahaavan tajutonta miestä tien yli. Odotamme ja odotamme. Poliiseja ei kuulu. Päätän soittaa uudelleen ja nyt langan toisessa päässä on nainen. Kerron ylhäältä kuuluvasta väkivallasta ja tajuttomasta miehestä. 20 minuuttia ensimmäisestä puhelustani eteen kaahaa kaksi poliisiautoa vilkut päällä. He tulevat sisään. Kuulemme heidän koputtavan yläkerran oveen. Kuulemme kuinka ihmislauma juoksee läpi lautalattian ja piiloutuu. Ovi avataan ja meteli hiljenee. Taas ranskaa. Mitähän he puhuvat? Sitten poliisit lähtevät, mutta he eivät tyhjennä asuntoa. Katsomme ulos ja mietin, kuinka typeriä poliiseja. Bileet jatkuvat ja meteli vain nousee. Pakko kai vain odottaa, että bileet loppuvat. Tänä yönä emme nukkuisi lainkaan. Kello lähestyy neljää. Olemme olleet hereillä nyt kolme tuntia. Olen aivan loppu. Teemu kihisee edelleen raivoa.

Viimein puhelimeni soi. Yksityinen numero vilkkuu näytöllä. Poliisi soittaa ja tiedustelee mikä tilanne mahtaa olla. Päättelen tämän poliisin olevan vanhempi, kuin nämä aikaisemmin näkemäni. Hän tuntuu olevan kiinnostunut tilanteesta ja puhumme pitkään. Koitan saada selvää hänen huonosta englannistaan. Kiroan taas ranskankielen osaamattomuuttani. Tarkkailemme pihaa ja hän kertoo tulevansa nyt sisään. Emme näe autoa ja huomaamme heidän tulevan kävellen. Loistavaa! Nyt tämä porukka saisi viimein kyytiä. Oli selvää, ettei kyseessä ollut mitkään perinteiset bileet. Pilven hajusta, väkivaltaisesta metelistä ja bileiden jatkamisesta päätellen porukka oli vetänyt muutakin kuin margaritoja. Poliisit kuuntelevat jonkin aikaa menoa oven takana. Kuulemme kaiken, kiitos olemattoman äänieristyksen. Kuulemme koputuksen, josta seuraa taas tuttu aaltomainen jytinä kohti piiloa. Mitä heillä on piiloteltavana?

Kuuluu neuvottelua, josta seuraa voimakkaita käskyjä. Huutoa, pauketta ja kiljuntaa. Lauma on saatu liikkeelle. Joku isketään vastan lattiaa voimalla. Vähitellen asunto alkaa tyhjenemään ja poliisi käskyttää ihmisiä ulos asunnosta. Rappuset jytisevät ja paukkuvat. Ihmiset juoksevat karkuun. Teemu katsoo tapahtumia ikkunasta ja yhtäkkiä joku tuijottaakin häntä uhkaavasti suoraan silmiin. Se näki mut.

Lopulta tulee viimein hiljaista. Asunto on ilmeisesti tyhjennetty kokonaan. Rättiväsyneinä  raahaudumme viimein nukkumaan. En silti saa mielestäni sitä, että he voivat vielä palata. Kello lähenee puolta kuutta aamulla.

Seuraavan päivän treenit on pakko skipata. Muutaman tunnin unilla ei hommassa olisi mitään järkeä. Soitan vuokranantajalle ja käymme läpi edellisyön. Hän pahoittelee kovasti ja lupaa hoitaa asian. Kuulemme kuitenkin kyseisen puhelun aikana jonkun menneen takaisin asuntoon. Kerron siitä hänelle ja naisen järkytys on suuri. Heiltähän oli jo evätty pääsy takaisin. Hän kiittää minua tiedosta ja sanoo häätävänsä heidät lopullisesti pois. Puhelun lopussa hän sanoo vaihtavansa ovien koodit, jotta he eivät voisi enää palata myöhemmin.

Sydämentykytyksistä ja valvomisesta huolimatta päätimme nauttia vapaapäivästä ja säästä. Emme antaisi tämän pilata mitään. Kävimme yön tapahtumat vielä läpi uudestaan ja kyllä siinä meinasi ihan pissit tulla housuun. Tästä olisi saanut kyllä pelon hetkien lisäksi varsin huvittavaakin videomateriaalia siitä, kun olemme hiippailleet pitkin asuntoa ja kyyläilleet ikkunoissa verhojen takana. Tuolilla nököttävä leikkuulauta nauratti pitkään. Olipahan kokemus! Ja onneksi kaikki päättyi hyvin. Emme ole näitä meidän poliisisarjoja sitten tämän jälkeen katselleetkaan, riittää jännitys hetkeksi. Olisiko heittää Netflixistä jotain rentoa sarjaa tai elokuvaa tähän sunnuntaihin?:D

 -E <3