Luovuus on olotila täynnä vastauksia
Olen kertonut olevani Valmentamon Life Coaching-koulutuksessa ja tämä jos mikä, on saanut pääni tasaiseen tahtiin täysin sekaisin. Tämä kun ei ole ihan mikä tahansa koulu. Siellä tapahtuu jokaikinen päivä jotakin, joka tuntuu muuttavan jotain pysyvästi. Joskus oivallus on yhtä suuri kuin maanjäristys. Joskus se tuntuu siltä, kuin puhaltaisi juuri löytämäänsä silmäripseä ilmaan, samalla toivoen jotakin ihanaa tapahtuvaksi. Toisinaan en huomaa mitään, mutta tiedän jotenkin silti, ettei mikään ole kuin ennen. Silti suuruudestaan, tai pienuudestaan huolimatta se muuttaa jotakin. Vaikka tiesin olevani omalla tavallani luova ihminen, en kuitenkaan ajatellut, että tämä koulutus muuttaisi käsitystäni itsestäni näin paljon. Myös oma luovuuteni sai täysin uudet mittasuhteet. Ymmärrän nyt myös omaa itseäni paremmin. Toisaalta samaan aikaan ymmärrän, kuinka ok on olla tietämättä kaikkia vastauksia.
Olen nauranut, itkenyt, ollut läsnä, liikuttunut, tuntenut vihaa, päästänyt irti, kokenut onnellisuutta, ollut kiitollinen, sekä tietysti kokenut olevani juuri siellä missä minun kuuluukin. Oppimani, oivaltamani ja kokemani asiat ovat jo nyt muuttaneet minun sisäistä maailmaani. Uskon sen muuttavan myös monen muun maailmaa tulevaisuudessa. Olen kokenut nämä asiat toimivaksi.
Tänään oli jälleen koulupäivä ja ajattelin aluksi päivän olevan tavallista kevyempi, sillä vuorossa oli luovuus ja sen ilmaiseminen. Se on todella voimakkaasti kytköksissä ihan kaikkeen ja myös iso osa omaa hyvinvointiamme. Jos sitä ei ole, on olemassa pelkästään järkeä. Me yksinkertaisesti tarvitsemme elämäämme molempia meille sopivassa suhteessa. Paljastan kuitenkin heti, että kevyt koulupäivä jäi vain haaveeksi. Kun puhutaan tunteista, ajatuksista, unelmista, tai visiosta, ei mikään ole kevyttä. Kuten ei tämä, ei mikään toinenkaan koulupäivä ole jättänyt mehuja puristettavaksi muuhun, kuin kotona sohvalla kuolaamiseen. Olen saattanut pyristellä ja runnoa läpi yrityksen verkkokaupan perustamista, tai muuta tärkeää, mutta jokainen kerta olen löytänyt itseni tuijottamasta kattoa.
Pohdin taas jotakin. Alitajunta tuntuu tekevän villisti töitä, vaikka en haluaisi. Luomisprosessi on käynnissä. Sisäinen maailma käy läpi tulevaa muutosta. Epämukava olotila tarkoittaa aina sitä, että kohta alkaa tapahtua. Miten jostain näin epämukavasta ja epävarmasta voi syntyä jotakin suurenmoista?
Sain eteeni paperin, jossa oli erilaisia kysymyksiä luovuudesta ja sen ilmaisemisesta. Tätä paperia täyttäessäni ymmärsin, kuinka oma luovuuteni on itseasiassa voimakkaasti läsnä aina työskennellessäni. Se sekoittuu järkeen, mutta järki vaatii toimiakseen luovuutta. Toisaalta taas luovuus olisi täysin holtiton ilman järkeä. Silti huomasin kaipaavani vapaa-aikaani enemmän tilaa luovuudelle. Tiedätkö miten sen saa houkuteltua ulos? Olemalla. Toisaalta taas liiallinen laiskuus voi kuitenkin tappaa luovuuden, sillä se ei herätä mitään. Se passivoi, emmekä koe onnistumisia, tai ilon tunteita.
Jos omaa juttuaan ei vielä tiedä, voi sen löytää nimenomaan luovuuden kautta. Sitä tulisi harjoittaa kolme kertaa viikossa. Aloita sellaisesta, joka tulee luonnostaan, ilman pakottamista. Se voi olla mitä vain, mikä ei vaadi ponnisteluja. Jotain, missä ei ole tavoitetta, tai päämäärää. Tästä meistä monet olemme vieraantuneet arjen suorittamisessa. Voit tätä kautta löytää itsestäsi jotain, mitä olet etsinyt.
Tajusin jotain merkityksellistä. Työn vaatima luovuus ei tule siitä, että makoilen ja odotan ihmettä tapahtuvaksi. Se alkaa kukkia, kun poistun kotoa, puen ylleni farkut, asennoidun työhöni ja päätän missä aion tänään olla hyvä! Loppu tapahtuu itsestään. Alku sen sijaan on tapahtunut jo ihan jossakin muualla. Jossakin toisessa hetkessä. Myös luovuus voi tarvita hautomista. Se voi myös tarvita selkeän tilan. Aika simppeliä eikö? Siltä se ainakin näin järjellä selitettynä kuulostaa. Mitä yksinkertaisemmaksi reseptin itselleen tekee, sitä helpompaa siitä tulee käytännössä.
Osaan hyödyntää sisäistä lastani jollakin tavalla työssäni, mutta miten unohdan sen kokonaan vapaalla ollessani? Luovuus ei tarkoita sitä, että nyt pitäisi käydä ostamassa kaupasta maalia ja alkaa maalailla maisemakuvia. Eikä sitä, että pitäisi luoda käsillä villasukkia, tai kirjoittaa päiväkirjaa. Käytän luovuuttani valmentaessani, treenatessani itse, nyt kirjoittaessani, kuvatessani ruoka-annostani, tehdessäni ruokaa, sisustaessa kotiani, sumpliessani lennosta päivään lisää minuutteja, muuttaessani koko päivän aikataulun sään vuoksi ja keksiessäni uutta mielekästä puuhaa! Se tuntuu olevan kaikessa. Mutta silti maalaaminen oli jotakin, jossa en miettinyt lopputulosta. Se tekee meille aikuisille äärimmäisen hyvää. Jos jotain kokeilet, kokeile tätä.
Ilman luovuuden olemassa oloa minulla ei olisi työtäni ja olisin täysin hukassa sen kanssa, kuka minä olen. Onko siinä syy sille, miksi koen olleeni hukassa koko vuoden 2018? Luovuus ei ollut läsnä missään muodossa, tai ainakin siltä minusta tuntui. Etsin sitä myös vääristä paikoista ja väärillä keinoilla. Oikeasti luovuus oli sisälläni, mutta en osannut kuunnella sitä. Välillä se yritti tulla esiin, kunnes taas katosi. Ytimeni oli kadoksissa. Mietin koko viime vuoden “Missä on Eevi ja kuka se on”? Ympäristön vaikutus oli niin massiivinen, että se tuntui painavan minut kasaan. Minut, joka pystyy mihin vain. Olin henkisesti romuna. Väsynyt mieli ja keho ei kykene olemaan avoin omalle sisäiselle luovuudelle.
Toisaalta onneksi viime vuosi oli niin vaikea kaikin tavoin. En olisi päässyt sen äärelle, mitä katselen nyt. Ympäristöni ihmiset ja paikat ovat muuttuneet, tai vaihtuneet. Toisaalta osa ympäristössä olevista asioista on löytänyt niille kuuluvat paikkansa. Ytimeni on löytänyt taas oman vahvan itsensä ja suunnan eteenpäin. Suuntani tuntuu olevan taas selkeä ja tiedän pystyväni. Minulla on kaikki, mitä tulen matkallani tarvitsemaan. Oikeaa polkua ei ole olemassa, sillä tienhaaroja on juuri niin paljon, kuin itse haluamme nähdä. Sehän tässä parasta onkin, sillä se poistaa oikean ja väärän merkityksen täysin.
Tämä itseluottamus, rakkaus ja lempeys itseäni kohtaan on taas löytynyt tämän vuoden myötä. Aionkin vaalia luovuuden kukkimista nyt ihan omanlaisella intensiteetillä. Enkä pelkästään töissä, vaan myös omalla vapaa-ajallani – johon harjoittelen nyt ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen. Olen nimittäin pyhittänyt itselleni viikonloput. Ihan hullua ajatella, kuinka en ollut ymmärtänyt näinkin yksinkertaista asiaa aikaisemmin. Myös se kivakin juttu on kuormittava, vaikka antaakin usein meille paljon. Silti se myös vie meiltä energiaa. Kun työtään kohtaan on intohimo, ei se monesti tunnu edes työltä. Silti tuolla mustalla alueella käyneenä suosittelen siitäkin huolimatta erottamaan itselleen oman työn ja vapaa-ajan. Se palvelee aina lopulta paremmin.
Luovuuden virran saattaa tuntea niinkin yksinkertaiselta tuntuvien asioiden parissa, kuin siivotessa, päiväunia nukkuessa, tai avannossa uimalla. Kun toiminta ei vaadi päältä mitään, alkaa tapahtumaan. Ajatukset ja oivallukset eivät tule koskaan silloin, kun niitä odottaa. Alitajunta työstää asioita ja pulpauttaa ne esiin silloin, kun olemme vastaanottavaisia sille. Kun flown tuntee, kannattaa tila hyödyntää heti, sillä se ei odota. Stressi, suorittaminen ja kiire peittoavat tämän kaiken 100-0. Siksi on tärkeää antaa tilaa itselleen, ajatuksilleen ja tunteilleen. Ethän tee samaa virhettä kuin minä. Luovuus on olotila – me voimme itse valita sen. Sen löytäminen voi toki vaatia hieman työkaluja.
Tänään olen piirtänyt ja maalannut. En mitään hienoa, vaan sitä, mikä on tuntunut luontevalta. Aluksi tuntui oudolta, sillä en muistanut koska olisin piirtänyt, tai värittänyt oikeasti. Valitsin värejä, jotka kuvastaisivat järkeä ja luovuutta. Aloitin värittämällä liiduilla jotakin, mistä en ottanut mitään selkoa. Sain jotain valmiiksi. Hassua, ajattelin. Kuva jonka olin luonut tyhjästä, ei ollutkaan tyhjä, vaan sehän oli itseasiassa todella selkeä. Se ei varsinaisesti esittänyt mitään, mutta se kertoi silti paljon.
Harjoitukset, joita life coachingissa käytetään, ovat avainasemassa monen asian purkamisessa. Olin piirtänyt tilan, jossa olen ja sen, mitä kohti olen menossa. Tietoinen mieli ei ollut läsnä, mutta jotain tärkeämpää oli. Tämä oli minulle osoitus ja varmistus siitä, että minä kyllä tiedän mihin olen menossa. Luottaminen omaan intuitioon ja sisimpään kannattaa aina. Vielä en tiedä suuntaa, mutta luotan sen selkiytyvän. Olen aikaisemmin ajatellut, että jumissa oleminen olisi huono juttu. Se ettei tiedä suuntaa, olisi heikkoutta. Opin kuitenkin sen, että se on itseasiassa usein juuri se tila, josta seuraa hämmennyksen jälkeen muutos. Mahtavaa eikö?
Sain tänään intuitioni johdattelemana kortin. En olisi valinnut tätä väriä normaalisti, mutta jostain syystä se kutsui minua. Vaaleansinisessä kortissa luki kaikki niin loistavasti kiteytettynä, että haluan jakaa sen teille;
Salli.
Kun mikään ei mene eteenpäin, hengitä ja salli.
Kun tunteet ottavat yliotteen, hengitä ja salli.
Kun olo on sietämätön, tiedä että olet jo lähellä, hengitä ja salli kaiken liikkua.
Nämä harjoitukset ovat aivan mielettömiä ja minusta meidän kaikkien tulisi päästä tälle matkalle itsensä kanssa. Vaikka koulu alkoikin vasta hetki sitten, on matkan aikana ehtinyt tapahtua paljon. Opiskeluporukkamme on hyvin tiivis ja avoin, joten jaamme paljon henkilökohtaisiakin asioita harjoituksien kautta. Kaikkia meitä kuitenkin ydistää se, että olemme saaneet vahvistuksen sille omalle suunnalle. Olemme tehneet muutoksia. Olemme matkalla kohti uutta. Olemme enemmän itsemme kuin koskaan ennen.
Tälle matkalle minä kutsun tulevaisuudessa myös sinut. Pääsen nimittäin opiskeluideni myötä tekemään harjoitusasiakkaiden kanssa töitä ja valmistuttuani valmennuksistani tulee hyvin paljon kokonaisvaltaisempia, jossa johdetaan ensiksi sitä kaikkein tärkeintä; omaa sisintä. Tässä vielä muutama tärkeä muistutus meille jokaiselle;
Kun mieli on avoin, on tilaa luovuudelle.
Luovuus antaa käyttöön voimavaroja, joita ei muuten olisi olemassakaan.
Luovuudessa ei ole oikeaa, tai väärää. On vain mahdollisuuksia.
Ps. jos olet kiinnostunut valmennuksista, laitahan ihmeessä viestiä <3 -E
Kuvat – Puurovisuals
