arki Blogi hyvinvointi kesäkunto Kuulumisia Laihtuminen Mieli Motivaatio Terveys treenaaminen Treeniohjelma

Motivoiva treeniviikko

eeviteittinen_blogi_motivaatio_Monasalminen_photo*lukijan toivepostaus*

Jokaisella meillä on ollut joskus treenillinen tavoite. Se on melkein kaikilla jossakin vaiheessa kytkeytynyt jollakin tasolla ulkonäköön. Halutaan lisää lihasta, tai tavoitellaan alhaisempaa rasvaprosenttia. On toki myös tuloksiin perustuvaa tavoitteellista treenaamista, joka ruokkii hyvin silloin, kun tulokset paranevat. Tai ehkä rakastat vain sitä fiilistä, jonka koet treenin aikana ja sen jälkeen. Oletko koskaan miettinyt mikä näistä toimii sinun kohdallasi parhaiten?

Treenaatko sen vuoksi, että voit syödä vapaasti viikonloppuisin? Treenaatko siksi että haluat näyttää hyvältä? Treenaatko ollaksesi nopeampi, vahvempi tai kestävämpi? Itseasiassa voisin hyvin heittää ruksit kaikkiin ihan vain sen vuoksi, että näistä jokainen nousee ajatuksiini viikon aikana. Herkkuja syödään usein silloin, kun fiilis on hyvä ja kokee sen jollakin tasolla ansaitsevansa. Treenien tavoite vaihtelee sen mukaan, missä painotus milloinkin on. Maanantaisin nopeutta, tiistaisin monipuolista voimaa, keskiviikkoisin maitohappotreeniä, torstaisin intervallia, perjantaisin liikkuvuutta. Koen ulkoisien asioiden tulevan siinä sivussa ja tottakai se palkitsee! Yhtälailla viikkotasolla paranevat tulokset palkitsevat. Kehittymisen kaari on kuitenkin jälkimmäisessä paljon suurempi, kuin ulkonäöllisesti mitattuna. Sen vuoksi en perusta ikinä omaa tekemisestä pelkästään siihen ulkoiseen. Jos tekeminen perustuu vain siihen miltä näyttää, ei kyseessä ole mielestäni enää terve suhtautuminen liikuntaan/ruokaan. On myös huomioitava asioita pidemmälle; kumpi tukee terveyttäsi nyt ja myöhemmin? Hyvältä saa näyttää, mutta joskus kannattaa miettiä minkä kustannuksella.eeviteittinen_nain_yllapidat_motivaatiosi_kesatreeniteeviteittinen_Puhdistamo_magnesium_lihakset_hermosto eeviteittinen_treenaaminen_tulokset_kesa2018

Silti yli näiden kaikkien minua motivoi eniten liikunnan tuoma hyvä olo. Itsensä ylittäminen, itsetunnon kohoaminen, positiivinen kehonkuva, joista seuraa automaattisesti mm terveelliset valinnat jääkaapilla. Yksi valinta ei todellisuudessa ole vain yksi päätös. Yhdestä päätöksestä seuraa aina toinen ja sitä seuraava. On tiedostettava omat sudenkuopat ja opeteltava sopiva toimintamalli välttääkseen ne omat huonommat valinnat. Harvoin haluamme oikeasti toimia huonojen valintojen pohjalta, mutta silti sinne ajautuminen on suhteellisen helppoa. Tiedät varmasti mistä puhun. Kaikki meistä rakastaa mukavuutta. Kuinka monen on vaikea katkaista loman jälkeen herkut ja ylimääräiset kalorit pois ruokavaliosta? Kuinka vaikeaa on lähteä treenitauon jälkeen taas liikkeelle? Entä jos tänään jätät treenit välistä, onko huomenna yhtään sen parempi hetki?

Motivaationi on monien asioiden summa. Tänä kesänä isoin motivaation nostattajani on ollut ryhmässä treenaaminen. Treenit ovat aina ma-pe klo 9, joka helpottaa mm unirytmiä ja edesauttaa kehoa olemaan mahdollisimman tehokas oikeaan aikaan päivästä. Välillä ollaan ulkona ja välillä treenataan sisällä. Viikon aikana tehdään monipuolisia treenejä, joista vain muutama on oikeasti todella raskas. Jos kaikki treenit viikossa olisivat raskaita, kärsisi viidestä treenistä kaksi tai kolme. Oikeanlainen painotus ja jako tekee treeniviikosta mahdollisimman tehokkaan ja tuloksellisen.

Treenaaminen ei oikeastaan tunnu edes treeniltä, koska on hauskaa. Treenin ei kuuluisi tuntua pakkopullalta. Treeni saa olla vaativaa niin fyysisesti kuin henkisestikin, mutta siitä ei saisi poistua se kaiken ydin; ilo liikkumista kohtaan. Vaikka aina treeneissä ei tehdä sitä missä on paras, tai edes kohtalainen, on sinne silti aina kiva mennä. Monipuolinen Ville Rintalan vetämä fysiikkavalmennus on tehnyt todella hyvää paitsi fysiikalle, myös eritoten mielelle. Olen ollut mukana treeneissä noin kuukauden ja onkin mielenkiintoista nähdä, millaisen raportoinnin saan teille omista tuloksistani kesän loputtua. Camp 2018 on joka kesä toistuva urheilijoiden fysiikkaan keskittyvä treenileiri, johon on jokaisen urheilijan mahdollisuus päästä mukaan. Voin todellakin suositella, koekaniini kuittaa!eeviteittinen_Rohnisch_kesa2018_sport_asu eeviteittinen_blogi_juomapullo_lasinen_Rohnischeeviteittinen_treenivaatteet_kesa

Ehdottomuus tappaa motivaation. Aina kun olen asettanut ehtoja, on tullut eniten ongelmia. Siinä kärsii aina joku, tulokset tai henkinen puoli. Salliminen ja hyväksyminen sen sijaan ovat asioita, joita ei pitäisi ajatella tuloksien syöjänä. Todellisuudessa ne ruokkivat, sillä kun osaa suhtautua itseensä hyväksyvästi, ei ole tarvetta niskuroida omaa sisäistä egoa vastaan.

Motivaatio säilyy, kun oppii tuntemaan itsensä ja omat rajansa. Se ei vaadi silloin mitään muuta kuin aidon liikunnan tuoman ilon, nautinnon, haasteet ja voitot. Kehittyminen syntyy määrätietoisesta tekemisestä, jota ulkoinen muutos seuraa mukana.

Nauttikaa treeniviikosta! Haastakaa itseänne myös tällä viikolla onnistumaan paremmin<3 -E

Vaatteet – Röhnisch / Kengät – Under Armour 

Kuvat – Mona Salminen