Aamiainen Palautuminen Proteiini Resepti ruoka Ruokailu Ruokavalio terveellisyys Treeni

Riisiproteiini

Olen tutustunut minulle täysin uuteen tuotteseen, nimittäin Riisiproteiiniin. Olen lukenut siitä sieltä sun täältä, ja pohtinut sen toimivuutta. Olen nyt käyttänyt viikon verran Puhdistamon Riisiproteiinia, sillä halusin saada vertailukohtaa ja vaihtoehtoa tavalliselle palkkarille. 

Omat kokemukseni tuotteesta

Olen jo jonkin aikaa pyrkinyt välttämään erilaisia proteiinisheikkejä, sillä vatsani tuntuu välillä olevan liian herkkä niille.  Tämä on meille monelle päänvaiva. Omalla kohdallani tuote oli selvästi vatsaystävällisempi kuin tavalliset proteiinilisät. Verrattuna eläinperäisiin proteiineihin riisiproteiini saattaa olla huomattavasti vähemmän allergisoiva ja sopiikin paremmin herkemmille yksilöille. Itselleni tärkeää tuotteessa oli myös se, ettei se sisällä lisäaineita. Pyrin myös suosimaan enemmän luonnollisempia tuotteita ja tämä oli senkin vuoksi hyvä vaihtoehto. Itse koin sen vaikuttavan myös positiivisesti palautumiseen treenistä. Sen vaikutuksen huomasin aamulenkillä, sillä tehot ja jaksaminen olivat erilaiset. Muuten ruokavalioni pysyi samana. Olin myös pitänyt taukoa tavallisesti nauttimastani  palkkarista kuukauden. 

 

riisiproteiini-maustamaton-421x451

Mitä on Riisiproteiini?

Puhdistamon riisiproteiini on korkealuokkainen kasviperäinen proteiini (70% proteiinia). Sen raaka-aineena on käytetty täysjyväriisiä, joka on ensin idätetty parhaan mahdollisen imeytymisen ja ravinnetason saavuttamiseksi. Proteiinin lisäksi tuote sisältää palautumista edistäviä rasvoja. MCT eli keskipitkät tyydyttyneet rasvat ovat erinomainen energianlähde, ja lisäksi ne auttavat elimistöä palautumaan treenistä. Proteiinissa on MCT:n lisäksi riisinlesejauhe, joka sisältää runsaasti rasvaliukoisia vitamiineja ja antioksidantteja. Tämä on myös saatavana suklaanmakuisena!

 Riisiproteiini tuntuu suussa  hieman jauhoiselta, koska se sisältää runsaasti täysjyväriisin liukenematonta kuitua. Ítse en kokenut koostumuksen kuitenkaan haittaavan tai olevan epämiellyttävä.

Tuotteen aminohappoprofiili on erittäin tasapainoinen. Imeytyvyysindeksi eli PDCAAS (Protein Digestibility Corrected Amino Acid Score) on tasan 1.00 – sama kuin täydellisestä imeytyvyydestään tunnetuilla maito- ja heraproteiinilla sekä kananmunan proteiinilla.

 Tuote sisältää:

  • Täysjyväriisiproteiinia
  • MCT-jauhetta (kookoksesta)
  • Riisinlesejauhetta (Toco)

 

da-mo-617

Miten tuotetta voi käyttää?

Olen lisännyt jauhoa smoothieen treenin jälkeen ja tämä toimi hyvin! Suosittelen käyttämään vahvoja makuja mikäli et pidä tämän mausta sellaisenaan. Esimerkiksi smoothien voit sujauttaa vaikka puhdasta sitruunan ja limen mehua tai vaikka kanelia! Tämän voit maustaa täysin omalla maullasi, mistä sitten tykkäätkin. Suklaan makua voit saada lisäämällä raaka kaakaojauhetta ja vaikka banaanin! Suosittelen laittamaan jonkin verran nestettä, sillä jauho tekee koostumuksesta paksumpaa. Jauheen voi sekoittaa myös maitoon ja juoda ihan sellaisenaan, kukin tavallaan. 

 

smoothies (1)

 

Resepti Riisiproteiinista

Tein Danille futismatsin jälkeen palautumiseen riisiproteiinista pannaria! Ohjeen löysin Puhdistamon Facebook-sivuilta, jonka sinne oli postannut bloggari Tiia.

Proteiinipannari

  • 2 banaania
  • 8 valkuaista (tai 4 kokonaista kananmunaa)
  • 1rkl kanelia
  • 25g mantelilastuja
  • 1-2 mittaa Puhdistamon Riisiproteiinia
  • 100g maustamatonta maitorahkaa
  • 1-2dl marjoja maun mukaan
  • maun mukaan makeutustjauhetta

Itse tein tämän kokonaisista munista, sekä laitoin vanilijanmakuista Steviaa. 

 
  • Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen
  • Muussaa haarukalla banaanit ja lisää sekaan kaneli
  • Kaada banaanimössö kulhoon ja lisää loput aineet
  • Paista uunissa keskitasolla 25-30 minuuttia
 

 Päälle laitoin mansikoita, Valion pinkkiä rahkaa, mantelilastuja sekä hieman hunajaa.Tämä oli todella nopea ja helppo resepti! Tulin aivan täyteen yhdestä palasta 😛 

 

riisiprot

 

Tuotetta voit tilata suoraan Puhdistamolta, tuotteita löytyy myös monista luontaistuotekaupoista.

http://www.puhdistamo.fi/

 

“Meille jotka vaadimme enemmän” 😉

-Treenipirkko 

_MG_7634