Kieroa ruokaa

Aina kun pyrkii hallitsemaan jotakin, menee yleensä aina metsään. Mikähän siinäkin on. Ihmismieli on toisinaan hyvin haastava. Kun asetamme itsellemme rajoitteita, tai kirjoittamattomia sääntöjä, löydämme itsemme ennemmin tai myöhemmin kapinoimasta näitä vastaan. Se on sama asia, kun sanoo EI. Aivot eivät ymmärrä Ei-sanaa, jolloin loppupeleissä lause lähettää täysin väärän viestin meille. “Tänään ei saa syödä karkkia”.

Toisaalta saatamme myös rajoittaa itseämme niin paljon, että se estää meitä elämästä täysillä. Jos pyrin hallitsemaan herkkujen syöntiä, treenimääriä, unta, tai vaikka käyttäytymistäni, en useimmiten saa mitään muuta aikaiseksi kuin hankaluuksia. Sitten palataankin taas alkuun. Oravanpyörä on valmis ja se vie minua niin kauan, kun yritän toimia samoin. Hyvä esimerkki dieeteistä, jotka tulevat ja menevät. Sama tapahtuu silloin painon kanssa; sitä tulee, sitä lähtee ja sitten sitä taas tulee (jopa vähän lisääkin).

Silti me rakastamme asettaa itsellemme rajoja, joiden avulla pyrimme hallitsemaan hallitsematonta. Fitness-urheilu on loistava esimerkki omassa elämässäni. Siinä hallitaan kaikkea. Jos et hallitse, et ole suoriutunut vaadittavalla tavalla. Olet siis epäonnistuja. On aivan hullua ajatella sitä todellisuutta nyt. En ajattele enää niin kuin silloin. En vaadi itseltäni kuten silloin. Silti kun selaan valokuvia huomaan olevani yllättäen paremmassa kunnossa. Mutta mikä on lopulta “paremman kunnon” mittari? Ulkoinen, vai sisäinen? Vai kenties se, kuinka hyvin hallitsee kaiken (uni, ruoka, treeni, työ jne).

Omalla kohdallani ottaisin mukaan molemmat. Ulkoinen muutos on toki suuri, mutta millainen se lopulta on oikeasti? Nykyään treenaan paljon monipuolisemmin, vaikka lihasta onkin vähemmän, kuin fitness-vuosina. Silti keho on paljon sallivampi, koska minä sallin. En vain vaadi keholtani, vaan annan nyt myös takaisin. Siksi se toimii paremmin kuin tuolloin. Se näkyy niinkin yksinkertaisessa asiassa kuin rasvan kerääntymisessä. Voin syödä omalla mittapuullani nyt käytännössä mitä vain, kun silloin yksi pieni jousto tuntui maailmanlopulta. Kaikki tarttui ja kaikki mikä poikkesi omasta normaalista, tuntui väärältä. Sisäinen maailma on tosiaan muuttunut, koska suhtautuminen asioihin on muuttunut.

Ruokavalio oli kuin aivopesua. Jossakin vaiheessa kuvittelin, etten voi syödä mitään muuta kuin tätä. Parsakaalia, kanaa, riisiä, kurkkua. Kaurahiutaleita, mustikoita, munia, herajauhetta. Kaikki muu lihottaa. Ihan hirveää, mutta niin se valitettavasti helposti menee. En ole vielä tavannut fitness-uhrheilijaa, jolla olisi täysin normaali suhtautuminen ruokaan. Tuloksia on nimittäin saatu juuri tällä kyseisellä reseptillä, joten siihen uskotaan. Eikä tämä laji ole todellakaan mikään poikkeus, vaan näitä samoja ongelmia on kaikissa lajeissa, joissa on painoluokat. Homma vinksahtaa aina jostakin. Näen sitä viikoittaisella tasolla. On tärkeää myös ymmärtää, että ylipainoisilla ei välttämättä ole ongelmia, vaan vieressä seisovalla urheilijalla. Ulkonäkö ei kerro meille mitään, koska taistelu käydään sisäisesti. Jokaisella meillä on oma vaatimustasomme kehoamme kohtaan. Toisinaan on hyvä tarkastella sitä. Onko se järkevä ja salliva? Mihin odotukseni ja olettamukseni perustuvat?

Mikä järki siinä kaikessa edes on, että tarvitsisi pyrkiä hallitsemaan kaikkea itsessään? Eihän se ole auttanut ketään meistä. Vieraannumme itsestämme ja olemme aivan ulapalla kaikesta oleellisesta. Kaikesta OIKEASTI tärkeästä. Millainen ihminen minä olen ja millainen haluan olla? Millä asioilla on minulle oikeasti väliä, miten kohtelen toisia ja kuinka käytän vahvuuksiani? Mikä on minulle luontaista ja mistä minulle tulee hyvä olo? Siitä kaikesta kumpuaa oikea, aito, pysyvä tasapaino. Ei siitä, että olemme taas tänään onnistuneet hallitsemaan itse itsellemme asetettuja rajoitteita, tai sääntöjä. Sairasta eikö! Ihmismieli on älykäs. Siksi sitä on turha huijata, sillä se vaatii aina omansa takaisin. Vaali omaa sisäistä hyvinvointiasi, kuuntele kehoasi ja toimi sen mukaan. On turha pyrkiä muottiin, joka ei ole oma.

Kuten syömishäiriö, myös urheilijan hallittu syöminen jättää aina jäljen. Sitä ei voi pyyhkiä pois. Olen hyvin onnekas, sillä suhtaudun tänä päivänä ruokaan tavallisemmin, kuin koskaan fitnessvuosina. En kuitenkaan ole siellä, missä olin joskus ennen tätä kaikkea. Enkä toisaalta edes halua sitä takaisin, sillä nykyään ruoka on intohimoni ja se on eri juttu. Se ei pyöritä minua, vaan se tuo lisäarvoa elämääni. Tietoa on paljon ja se tekee asioista helpompia. Tänä päivänä on myös helppoa valita paremmin, sillä vaihtoehtoja on loputtomasti. Rakastan hyviä juttuja ja makuja!

En minäkään anna kaikille mielihaluille tilaa, eikä se edes kuulu tasapainoiseen olotilaan. Toisinaan ne ovat nimittäin myös harhaanjohtavia ja täysin turhia. Tasapaino löytyy siitä, kun voi aidosti valita, eikä pode olotiloja valinnoistaan suuntaan tai toiseen. Kuuntelen paljon mitä kehoni tuntuu tarvitsevan minäkin päivänä ja milläkin hetkellä. Ruokavaliossani ei ole varsinaisia sääntöjä tai rajoitteita, sillä en pyri hallitsemaan sitä. Valinnat ovat luonnostaan usein järkeviä, sillä ne tulevat automaatiolla. Minulle ei jää koskaan fiilistä, että jäisin paitsi jostain, tai luopuisin jostakin. Päinvastoin. Voin syödä vapaasti, sillä en pelkää. Lihominen on monen ajatus silloin, kun ajattelee tekevänsä väärin. Syövänsä väärää ruokaa, syövänsä liian isoja annoksia, syövänsä liian usein. Olen todellakin elänyt sen helvetin, enkä koskaan aio mennä takaisin. Se kaikki kuitenkin opetti paljon ja ilman niiden vuosien tuomaa kokemusta ja tietoa, en olisi päässyt tähän pisteeseen.

En syö kellon mukaan, vaan aina silloin kun olen nälkäinen. Nälän tunteminen on täysin luonnollista ja myös suotavaa. Aterioita päivässäni on yleensä neljä ja se tulee täysin omalla rytmillään. Päivän ateriani voivat näyttää esimerkiksi tältä:

AAMIAINEN

Green Bowl granolalla, tuorepuristettu porkkana-inkiväärimehu, gluteenitonta kasvispizzaa, kahvia mantelimaidolla

(BOWL: Proteiinijauhe, viherjauhe, inkivääri, sitruuna, lehtikaali, mantelimaito, avokado, pinaatti, basilika, mango, ananas, suola)

LOUNAS

Runsas salaatti; punakaalia, lehtikaalia, ituja, porkkanaa, punajuurta, avokadoa, lohta, kvinoaa, oliiviöljyä, siemensekoitusta, balsamicoa ja suolaa

ILLALLINEN

Kuhaa, bataattia, uunikasviksia (lanttu, porkkana, kurpitsa, omenaa)

ILTAPALA

Kvinoapuuroa, Ceylonkanelia, kardemummaa, suolaa, marjoja, 3 munan munakas

Näissä ei ole määriä, eikä tarvitse. Syön itseni kylläiseksi ja lopetan, kun olen täynnä. Annoskoot tulevat luonnollisesti kohtalaisen samoina päivästä toiseen ihan ilman vaakoja, tai mittailuja. Syön hieman päivästä riippuen joko välipalan, tai iltapalan. Välipalaksi saatan syödä esimerkiksi smoothien kahvilasta ja kourallisen pähkinöitä. On varsin vapauttavaa, kun ei tarvitse pakkailla mukaan eväitä ja aina miettiä sitä, voiko kotoa lähteä ilman valmiiksi tehtyjä eväitä. En tee sitä enää, sillä tiedän löytäväni kaupungilta, tai tien päältä aina jotakin riittävän fiksua syötävää. Lentokone lienee ainut, mihin valmistaudun omilla eväillä.

Tietoa meillä on tänä päivänä ihan hirveä määrä. Onko juuri siksi kaikesta tullut niin monimutkaista? On ollut aikakausia, kun on nostettu esiin proteiinia, vähennetty hiilareita, syöty enemmän rasvoja ja ihan kaikkea mahdollista. En punnitse, enkä mittaa. En suosi mitään, ellei sitten kasviksia lasketa. Tähän on tultu nimenomaan siksi, että meillä on ollut tarve hallita. Luonto osaa kaiken kuitenkin paljon paremmin kuin me ikinä. Suosi siis sitä! Unohda erikoiset dieetit, juomat ja pillerit. Haaveenani on tehdä tästä kaikesta taas yksinkertaista ja siihen perustuu myös omat valmennukseni.

Kaikkein hälyttävintä tässä kaikessa on kuitenkin se, miten itse suhtaudun kehooni. Kun hallitsin kaikkea, olin kaikkein tyytymättömin, näytti peili miltä tahansa. Sillä ei ole loppupeleissä mitään merkitystä mitä vaaka näyttää, tai mitkä farkut menee jalkaan. Kaikki on kuitenkin aina pään sisällä. Jos oma peilikuva ei miellytä, on sekin pääkopan asia – syyt löytyvät aina sieltä, ei mistään ulkoisesta. Kaikkeen löytyy syy ja jos ei löydy, oikaisu on paljon helpompi tehdä. Ohjeita osaamme nimittäin todella hyvin noudattaa.

Olen tyytyväisempi nyt, kuin olin ikinä fitnessvuosina. Uskon siis vahvasti siihen, ettei hallitseminen ja rajojen asettaminen kannata. Kun on löytänyt oman punaisen langan ja selkärangasta tulevat rutiinit, on kaikki tämä hyvin yksinkertaista. Kompastelut kuuluvat elämään, eikä niitä kuulu pelätä. Niistä ei kuulu piiskata itseään. En sano, etteikö painonpudottaja tarvitsisi apua. Sitä tarvitaan aina alkuun pääsemiseen, mutta jokaisen tavoitteena tulisi kyetä itse valitsemaan ja toimimaan siten, mikä tuo tasapainoa mielen ja kehon välille. Sillä aina jos toista laiminlyö, toinen kärsii. Ja varmaan muistat mitä tapahtuu seuraavaksi? Oravanpyörä pyörii jälleen ja sinä juokset.

“Don’t let your mind bully your body”

Ihanan rentoa perjantaita Montrealista -E <3