arvonta Elämäntyyli hyvinvointi kilpailu Matkailu Matkustaminen Musiikki Treeni

LA video – Aussie Awards 2015

Minifitness_Aussie Academy2015_LA State of mind_uniikkiKuten osa teistä onkin ehkä jo huomannut sivubannerista, Minifitness on valittu 26 muun Suomen parhaimmistoon kuuluvan blogin joukkoon, Aussie Academyyn. On jälleen suuri kunnia olla mukana Suomen blogaajiston kärkiliigassa. Viime vuodesta poiketen, Aussie Blog Awards on nyt Aussie Academy.

Tartuin aivan uudenlaiseen haasteeseen ja täytyy kyllä sanoa, että tämä teidän kannattaa katsoa. Tein nimittäin elämäni ensimmäisen oikean VIDEON! Niitä aikaisempia treeniräpellyksiä ei edes lasketa mukaan.

Losi_minifitness

Olen siis harjoitellut kuvaamista, materiaalien leikkaamista ja erinäisiä leikkaamisen sääntöjä, joita en edes tiennyt olevan olemassa. Tiesitkö sinäkään sitä, että videota ei vain kasata valmiiksi miten vain? En minäkään. Sen kuuluu olla tottakai sulavaa, mutta leikatessani videota piti minun miettiä minkä kokoinen kuva saa “sääntöjen” mukaan tulla seuraavaksi. Onko se lähikuva vai yleiskuva? Niimpä, hankalaa. Editointi oli kuitenkin alkutahmeuden jälkeen varsin kivaa puuhaa. Tulen varmasti tuottamaan erilaisia videoita ahkerammin myös tänne blogiin tämän kokemuksen myötä.

Tämä on ollut haastava, mutta myös erittäin opettavainen kokemus videomaailman parissa. Onneksi te ette joudu näkemään sitä tuskanhien määrää. Arvostan niin suuresti videomaailmassa työskentelviä, on heillä kyllä hirveä duuni! Hirveä työmäärällisesti, ei hirveän kamala työ. 

Näyttökuva 2015-03-04 kello 15.12.18

Nyt tarvitsen ääniänne! Koska videoiden taso tulee odotetusti olemaan kova, tarvitsen teitä kaikkia. Teidän äänestäneiden kesken arvotaan Aussien tuotteita, Fotomanin tarjoama 750€ Canon-lahjakortti ja Trendin vuosikerta – super makeet palkinnot siis luvassa! 

Kurkkaa Uniikin vielä täysin julkaisemattoman biisin Sneek Peak! Klippiin ja äänestykseen pääset tästä.

Kisa loppuu 25.3, joten siihen saakka saa äänestää omaa suosikkiaan.

Kiitos kaikille lukijoilleni, tätäkään ei olisi tapahtunut ilman teitä <3

 -MF/E