5 KUUKAUTTA KISAKAUDEN JÄLKEEN

*Toivepostaus

En voisi liikaa painottaa palautumisen merkitystä. En puhu nyt pelkästään lepopäivien pyhittämisestä, vaan kokonaiskuvasta. Painotan yöunen laatua, ravitsevaa ravintoa, oikeanlaista treeniä (oikeaan aikaan) ja kehonhuoltoa. Palautumisessa täytyy kuitenkin muistaa myös urheilijan psyykkinen puoli ja sen palautuminen. Tämän kokonaiskuvan ymmärsin täydellisesti vasta kisakauden jälkeen.

Ensimmäinen kisakauteni päättyi noin viisi kuukautta sitten ja henkilökohtaisesti olen 100 % palautunut vasta hiljattain. Helposti ajatellaan että homma loppuu kun kisat ovat ohi – itse koen että eniten töitä tehdään sen jälkeen.

Olemme paitsi yksilöitä, myös kokonaisuuksia. Me emme voi itse hallinnoida sitä kuinka paljon työtä tai kuinka paljon aikaa meidän kehomme tarvitsee kehittyäkseen tai vastaavasti palautuakseen. Voimme kuitenkin edesauttaa sen toimintaa molemmissa tapauksissa – tottakai myös yksilölliset seikat täytyy ottaa huomioon.

Tiedän että osa jatkaa edelleen palautumistaan syksyn kisakaudesta, osa taas päätti lähteä suoraan seuraavalle kevään kisakaudelle. En voi ottaa kantaa siihen mikä on hyvä ja mikä ei – jokaisen tulisi tietää se yksilöllisellä tasolla itse. Valitettavasti sitä kuvaa ei kuitenkaan aina itsekään hahmoteta. Tässä lajissa olisi kuitenkin aivan välttämöntä tuntea oma keho, sillä ei sitä kukaan muukaan pysty tuntemaan.

Kaikki puhuvat kehonhuollosta ja riittävän ravinnon merkityksestä. Ravinto on laadukkaan levon kanssa tärkeimpiä asioita, kun puhutaan mahdollisimman laadukkaasta palautumisesta. Kehonhuolto pitää meidät toimintakykyisinä ja terveinä. Mutta se mitä emme aina tohdi pysähtymään miettimään on se miltä meistä tuntuu muuten? Koska kuitenkin se tärkein palautumisen mittari kilpaurheilussa erityisesti on psyyke. Psyyke käy kierroksilla ja vaatii myös aikaa rauhoittua. Olen jo kuukausia kokenut treenien nousujohteisuuden. Olen jo kuukausia tuntenut kalorimäärien tasaisen nousun – kisadieetiltä on noustu viikkotasolla kaloreiden kanssa ylöspäin ja niin sanottu normaali kaloritarve on saavutettu jo viikkoja sitten. Kuitenkin koen että psyyke palautui vasta viimeisenä, vaikka keho olikin täydessä iskussa ja akut ladattuina sen osalta.

Dieetit toteutetaan eri tavalla, sen pituus vaihtelee, treenit ovat erilaisia ja treenimäärissäkin näkee suuria vaihteluita. Yksilölliset seikat ovat taas aivan oman lukunsa, johon vaikuttaa mm. henkilön tausta, geenit ja ympäristö. Mitään mittaria tai kaavaa ei ole olemassa, jota noudattamalla homma menisi täysin putkeen.

Tämä on kuin 1000 palan palapeli, jonka kokoamiseen vaaditaan pitkäjänteisyyttä ja kokonaiskuvan hahmottamista. En osaa sitä itsekään, mutta opettelen sitä jatkuvasti. Mielestäni olen pärjännyt hyvin ja olen itse tähän kaikkeen todella tyytyväinen. Olen pitänyt kehostani ja terveydestäni hyvää huolta myös kisakauden ulkopuolella. Uhreilijan arki jatkui myös kisojen ulkopuolella kaiken muun elämän ohessa. Asioiden toteuttaminen, kokeminen, nauttiminen ja aistiminen ovat tärkeä osa palautumista. 

Palautumiseni vaati fitnesskuplasta ulos astumista. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin lopettanut yhtään mitään. Kokonaiskuva vain muuttui. Elämäntapaa ei voi minusta viedä. Siksi minusta varmasti tuntuukin hyvältä suunnata kohti syksyä ja pohtia aidosti kisalavoille astumista uudemman kerran. Myönnän lajin olevan erittäin herkkä, mutta jos sitä käsittelee oikein, on siinä myös mahtava, poikkeuksellinen, äärirajojen laji. Minulta kysytään usein, että millainen tai kuka on täydellinen yksilö lajia varten? En osaa vastata siihen. Sitä ei voi tietää kukaan muu paitsi sinä itse, sillä kukaan muu ei voi päästä kiinni siihen miltä sinusta tuntuu ja mitä sinä ajattelet. Ei siis kukaan muu. Toki joku toinen saattaa sopia fysiikkansa puolesta lajiin paremmin kuin toinen, mutta silloin mitataankin tahtotilaa.

Teen tätä kaikkea itseäni varten. Siksi punainen lankani ei ole kadonnut missään vaiheessa. Sisäinen polte roihuaa yhtä lujana kuin aina ennenkin. Treenaaminen on henkireikäni. Kehoni haastaminen saa energiani virtaamaan ja hyvän olon hormoonit jylläämään. Terveellisestä ruoasta tulee yksinkertaisesti hyvä olo. Kisaaminen on itselleni lisämauste, josta nautin tällä hetkellä. Tiedän kuitenkin että elämässä tulee vielä aika kun kilpaileminen ei ole enää tarpeeksi korkealla omissa prioriteeteissani. Silloin se väistyy ja tilalle tulee muuta. Elämäntapa kuitenkin on ja pysyy, kisasin tai en.

Rakastan yksinkertaisesti tätä palapeliä ja koen haluavani rakentaa sitä vielä eteenpäin. Jos en haluaisi, en tekisi sitä. Siksi on oikeastaan aivan sama mitä kukaan muu ajattelee. Muut eivät voi tietää kokonaiskuvaa paremmin kuin sinä itse. Mutta itselleen tulee olla myös äärimmäisen rehellinen. Se on yksi tärkeimmistä seikoista, joka pitää olla kirkkaana tämän lajin kanssa työskennellessä. Kehomme antaa jatkuvasti viestejä meille ja vain me itse kuulemme ja koemme ne. Jokaisen keho on kunkin oma, jolloin myös kaikki mitä sille tekee tai ei tee on omissa käsissä.

Love, E <3